Veikko Huuska

Kävin Porin Suomi-areenalla. Anekdoottien elämää

Kävin Porin Suomi-areenalla.  Anekdoottien elämää

 

 - Noin kolmekymmentä anekdoottia Porinreissultani -

 

I

Aurinko paistoi ja minä polkaisin Poriin, siellä on hyvä käydä silloin tällöin, aina tunnen oppivani jotain.  Pori on käsite sinänsä.  Elämme anekdoottien elämää: käsitämme maailman ja itsemme anekdoottien kautta, emme muuten. 

 

II

Siispä ryöppy anekdootteja, minun aurinkoiselta Pori-päivältäni.  Ja meitä oli paljon.

 

III

Pari toimittajaa haastattelee (toisella on lehtiö, toisella kamera) IsoKarhun edessä PS:n nuorisopoliitikkoa (en muista juuri nyt hänen nimeään, mutta kaivan sen tähän – jos muistan).  Tälläkin blogistolla tuttu Simon Elo kuvasi tätä toimitusta.  Joku sanoo sivulta: ”Simon, sä kuvaat kun toimittaja kuvaa: oikeastaan siis metakuvaat”.  Minä tartun kameraan ja sanon: Minä kuvaan kun Simon kuvaa kun toimittaja kuvaa – siis onko tämä meta-metakuvausta?  Nauretaan.  Ketään muuta ei kiinnosta, elämä, Pori, kesä hyörii ympärillä.  https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/PorissaSuomiAreenassa1772013#5902023493921336626

 

IV

Ständeissä molemmat iltalehdet kunnioittavat isoin kirjaimin Anna Kontulaa, mamu-kätköilystään.  (Anna sanoi itsekin ihmettelevänsä.)  Täysin epärationaalinen media nostaa tikunnokkaan asian, jonka kuulin Annalta itseltään jo vuosia sitten, moni muukin kuuli, mutta nyt tämä ”tunnustus” sopi tähän kohtaan.  Eetun-aukiolla (nimi tulee porilaisesta viime vuosisadan alun työväenpoliitikosta, räätäli Eetu Salinista, joka tunnetaan myös Linnan Pohjantähdestä, Urjalassa vierailevana agitaattorina ja juoppona) kuuntelen Kontulaa kun Jukka-Pekka Pietiäinen jututtaa häntä.  Anna sanoo, että siinä elämänpiirissä, josta hän tulee, on aivan tavanomaista ja luontevaa tehdä juuri niin kuin hän on tehnyt.  Olen hänen kanssaan melkein kaikesta samaa mieltä, mitä hän sanookin, istun auringossa läheisessä olut-looshissa erään noormarkkulaisen pariskunnan kanssa ja small talkkaamme.  -  On Porin noon-hetki.  -  Flaneeraan Itäistäkatua, pysähdyn Tanner-paadelle ja otan pari valokuvaa.  En tunne Väinö Tanneria reliefistä, mutta onneksi se on hakattu punagraniittiin.  Nuorena olin vakuuttunut, että Suomen kielen kaunein lause on, se minkä Tanner sanoi Stalinille Kremlissä lokakuussa 1939: ”Minä olen menshevikki”.

 

V

Lampsin Porin Suomalaiseen kirjakauppaan ja kysyn Anna Kontulan Eurajoen atomityömaalta kirjoittamaa vierastyöläisten leiri-kirjaa.  Myyjä hymyilee ja selittää kärsivällisesti, että tätä kirjaa on tänään kysyttykin jo monta kertaa, mutta heillä valitettavasti ei juuri nyt ole, mutta se voitaisiin kyllä tilata.  Kerron olevani kaukaa maalta, ja seuraavaksi tiedustelen missä mahtaisi sijaita lähin yleinen miesten pisuaari, ja myyjä edelleen ystävällisesti kertoo kaksi lähintä mahdollista.  Arvon niistä isomman: siellä – siis Sokoksessa – on maailmanlopun näköinen jättiremontti, ja vessoja ei näy.  Sitten löydän pedaali-vessan, ja joku nainen pienen poikansa kanssa hävyttömästi kiilaa ohitseni sinne, kun vielä ihmettelen, miten vetäisin magneettiraitaa.  Selviydyn ohikäveltynä kyllä toimitukseen ja vieläpä ajoissa.  – Myöhemmin iltapäivällä minun täytyy mennä Sokoksen katto-parkkiin lisäämään rahaa automaattiin (välttääkseni 40 € ”sakon” eli sopimusrikemaksun).  Tietysti lähden vitkutellen, ja matkalla tulee päivän toinen pissahätä, enkä tiedä, mihin turvautuisin, en voi peruuttaa enää, joten riennän katolle ja – onneksi siellä on vähän ihmisiä, mutta tallentavat kamerat kaikkialla , niin kyltissä luvataan – mitä minä teen, onneton.  Heittäydyn etupenkille, vedän Suomalaisen kirjakaupan kassista Martti Anhavan esseet ”Totta puhuen” (Otava, 2004) ja Helena Petäistön ”Aamiainen Cocon kanssa” –kirjan (Gummerus, 2001), ja avaan ja annan tulla …haa!  Ei kaikki osu kohdalleen, ja kastunkin vähän, mutta pelastun.  Vanheneva mies, ajattelen, mutta pitipä näin käydä.  Sitten olenkin hieman kosteissa housuissa lopunpäivää, mutta autopesulan käyttämättömällä pesuliinalla ja nestuuki-paketin avulla siistiöin paikat ja itseni.  Tulikohan tästä jostain Sokkarin parkkikameroille?  Anekdootti, kuitenkin, ainakin näin kerrottuna.  Mainitut laatuteokset ostin aamupäivällä Suomalaisen ale-korista, Anhava maksoi 2:95 € ja Petäistö 9:95 €.  Taivas tietää, miten minun olisi käynyt ilman niitä – ja muovikassia.

 

VI

Mutta sitten iltapäivällä (myöhemmin toisaalla) Porin esiintymislavalla Kontula toimii kuin toisinajatteleva keski-ikäinen nainen (näyttää aina toimivan): kun Jari Sarasvuo sanoo jotain täysin järkeenkäypää ja yleispätevää inhimillisestä toiminnasta, Annan on ihan ”pakko” olla eri mieltä, ja niinpä hän alkaa kaartaa melko kaukaa toisesta vinkkelistä… Selvästi näkee, että hän on itse asiasta (itse asiassa) täysin samaa mieltä, mutta kun poliittisen asetelman, retoriikan, imagon ym. sellaisten ställingien vuoksi hän ”ei koskaan voi” olla – ei ainakaan julkisesti – samaa mieltä Jari Sarasvuon kanssa, niin hän verbaliikassaan ilmoittaa heti kärkeen olevansa toista mieltä.  Ja miksi?  Siksi, koska hänelle vasemmistopoliitikkona on ”saastaista” olla samaa mieltä Sarasvuon kanssa.  Hän kokee saastuvansa, jollain melko määrittelynomaisella tavalla vikaantuvansa, poliitikkona, ihmisenä ja vasemmistonaisena, jos hän – edes kerran Porin auringossa – on samaa mieltä jostain triviaalista inhimillisestä itsestäänselvyydestä Sarasvuon kanssa.  Siksi hän ilmoittaa olevansa eri mieltä.  Huomasitteko Jarin hymyn, kun hän lyhyesti lohkaisi: ”Olet sittenkin samaa mieltä”, kun Anna oli aikansa kiemurrellut vähän vaikean kautta, selviytyäkseen maalaamasta itseään nurkkaan, jonka hän äsken loi.  Vitun nauta, sanon hiljaa mielessäni.

 

VII

JHL:n ja OAJ:n teltoilla saan pinssin, saan tehdä oman aihioni: piirrän toissa perjantaina hankkimani irlanninterrieripentu Riemun kuvan ja nimen: pinssi valmistuu.  Viereisessä ringissä seisovat viestintäministeri Krista Kiuru ja kansanedustaja Kimmo Sasi; näytän pinssejäni heille, Krista nauraa ja kannustaa, hän pitää ilmiselvästi koiranpennuista, Kimmokin katsoo kiinnostuneena, koiraihmiset ovat poliitikolle harmiton pala, vaikeiden kriitikkojen sijasta.  Tunnen epäilyttävää onnea: koiranpentuni tunnetaan nyt Suomen valtiovallan lähes korkeimmilla tasoilla, kaikkea hyvää pennulle!

 

VIII

Poliittisen hygienian ja tasapuolisuuden nojalla pistäydyn tilaisuudessa, jossa Juha Sipilän piti olla, mutta hänelle tuli terveyseste, mitenkähän hän jaksaa, twiittaisisinko hänelle ja kysyisin, hei Juha, miten jakselet.  Korvaukseksi näen myöhemmin iltapäivällä Maurin eli Durasell-Pekkarisen, punaisessa kesäpaidassaan hän on yllättävän pieni ja ketterä, vetää kättä melkein lippaan lähtiessään, tuo ”Dura-kkinen”.  Puuttuu vain, että Päivi Räsänen kävelisi vastaan, ja vaikkapa epähuomiossa kirjaimellisesti törmäisi minuun.  -  Olen kerran nähnyt Räsäsen livenä: päivä Helsingissä, työt venyivät pitempään kuin arvelin, ja tuli kiire juosta Rauhankadulta Rautatieasemalla, asiakirjalaukku ja läppäri olalla.  Muistan, miten juostessa mietin, kumpi kannattaisi tehdä: mennäkö metroon vai juosta suosista: laskin todennäköisyyksiä ja juoksin: varmimmin ehtisin, metron ajovälit huomioiden.  Juna oli jo liikkeessä, mutta pienellä loppukirillä pääsin viimeisen vaunun viimeisestä ovesta sisään.  ”Liikkuvaan junaan.”  Eka kerran nousin liikkuvaan junaan Joensuussa joskus 80-luvun puolivälissä, minulla oli vaihtovaate-kassi ja kaksi mustikkaämpäriä: meinasin jo hellittää, mutta ovella seissyt karjalainen konduktööri sanoi: anna ämpärit ensin, otti ne vastaan ja sitten loikkasin – ehdin, mietin, miten olisi käynyt jos mustikat olisivat ehtineet mutta ei mies, mutta juna oli pitkä ja kiihdytys riittävän dieselmäinen.

 

IX

No, mutta minä siis kapusin tässä Räsäs-tapauksessa junan II-kerrokseen, ja melkein heittäydyin ensimmäiseen penkkiin, läähätin.  Samassa tuli konduktööri ja sanoi, että voin kyllä lunastaa lipun, mutta en voi jäädä tänne, koska tämä vaunu on varattu kansanedustajille työtilaksi.  Sanoin, että jaha enpä tiennyt, mutta lähden heti kun saan palkeet taas toimimaan.  Katsahdin ympärilleni ja näin pari alaspainunutta niskaa, niiden omistajat arvatenkin ahkeroivat läppäriensä parissa, ja sitten käytävällä seisoi Päivi Räsänen riisuen tyylikästä kävelytakkiaan ja katsoi minua.  Luulen että hänen katseessaan saattoi olla myötätuntoa.  Sitten kohta kokosin kamppeeni, - niin minulla oli sitten vielä sateenvarjoni, Räsänen istui niinpäin, että näin hänet ja hän katsoi minua, kun romppeineni (yhä läähättäen) kamusin raput alas.

 

X

Myöhemmin samassa junassa istuin eräässä täpötäytisessä vaunussa ja tein jotain juttua läppärilläni, sattumalta huomasin kun Räsänen meni ohi, ilmeisesti ravintolavaunuun, ja kahvikupillisen jälkeen palasi: katsahdimme toisiamme, hymy levisi hänen kasvoilleen, kai minäkin hymyilin.  Kaksi ihmistä kohtasi jollain tasolla ohikiitävän hetken.  -  Viimeistään sen jälkeen minun on mahdoton demonisoida häntä, tai ymmärtää ihmisiä, jotka jostain syystä pyrkivät niin tekemään.

 

XI

Kurppailtuani aikani Porin auringossa, -  mereltä tuulee, eikä ole niin kuuma kuin kuuluisi, - ajaudun torille, josta ostan pitkän otsani suojaksi leveälierisen olkihatun [koko: 59, hinta: 20:00 €].  Se päässäni palailen kohden keskipistettä, joku seurue istuu penkillä, seurassaan Kerttu Horilan keraaminen, komea naishahmo.  Saan luvan kuvata, ja kohta olen itsekin kuvattavana tämän vaitonaisen, mutta viileän naisen vieressä.   Maire.  Myöhemmin harmittaa, kun en laittanut jalkoja ja käsiä niin kuin hän.  Horilan figuureista oli näyttävä juttu viime viikon Demokraatissa (11.7.), vaimoni tuntee Kertun.  http://www.kerttuhorila.com/henkilo.html   -  https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/PorissaSuomiAreenassa1772013#5902023538106064578   Torilla vieläkin Ässien lätkämestaruudesta hullaantunet pelti-porilaiset (taisivat olla pronssia) vetivät kuperkeikkaa kopukkakivetyksen päällä!  https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/PorissaSuomiAreenassa1772013#5902023522870203730

 

XII

Anekdoottisesta maailmasta; Arno Kotro muistutti, mitä kahta asiaa meidät pantiin pelkäämään 80-luvulla.  Ne olivat: ydinsota ja Keski-Euroopan pystyynkuolevat happo-metsät.  Hän kysyi aiheellisesti: kuka muistaa tai tietää, miten niiden metsien kävi?  (Ydinsodasta ei vastaavaa kysymystä tarvinnut esittää, riitti kun vain muisti, että elämme, ja näki ympärillään Porin säikehtivän auringon).  – Metsien kävi hyvin, ne pelastuivat: tehtailla pantiin filtterit piippuhin, ja rikkikuorma keveni.  Mutta kuka on nähnyt uutisen siitä? Kotro kysyi.  Hyvä uutinen ei ole koskaan uutinen: huono on, aina.   https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/PorissaSuomiAreenassa1772013#5902023578875753234

 

XIII

Sarasvuo jatkoi: ”Jos ei koskaan saada hyviä uutisia, ihmisiltä riistetään toivo”.  Sitten hän kertoi, miten oli alkukesästä ollut tuottaja-ohjaaja Soile Valkaman (toivottavasti muistan nimen oikein, pitää googlata ja varmistaa se tähän, jos ehdin…) vetämän yle-porukan kanssa Helsingin poliisilaitoksella.  Siellä fiksu poliisijohtaja oli kysynyt: Tiedättekö tai päätelkääpä, montako väkivaltarikosta (kuolemantapausta) Helsingin poliisilaitoksen alueella tapahtui tämän vuoden tammi-toukokuun aikana?  Jari sanoi laskeneensa jonkin keskimääräisen luvun, tietämiensä faktojen pohjalta.  Niin minäkin laskin: 4 kuolemaa, ja sanoin sen vieressäni istuvalle toimittajalle.  Se on nimittäin se ”oikea” luku: koko maassa vuositasolla 100 tappoa ja murhaa: viidessä kuukaudessa siitä 5/12 eli 63, josta Helsingin osuus haarukassa 7-10 %, ja haarukan alalaidasta (vihjeet sensuuntaiset) eli = 4.  Mutta oikea vastaus oli Jarin ja tuon poliisin mukaan: tasain 0.  Nolla.  Pyöreä nolla.  Kuka vielä kiihottaa kansaan väkivaltarikollisuuden rajulla nousulla yms.  -  Media.  Media, jolle se sopii, myynninedistämiskonstina.

 

XIN

Nyt jälkikäteen muistan vain, mitä Kotro ja Sarasvuo sanoivat: onko tämä miehistä epätasapuolisuutta, vaiko vain sitä, että miehenä sain ”kiinni” paremmin heidän konkreettisista, kiteyttävistä huomioistaan.  Naisten, Anna Kontulan ja Anne Bernerin jargon ei tällä erää purrut, en muista muuta kuin ajatelleeni, että Berner ei joutunut työssään kiteyttämään mitään vaan on voinut edellyttää, että häntä (porukan ainoana naisena?) muutenkin kuunnellaan, ja Annan poliittisesta skieppailusta kerroinkin jo edellä.

 

XV

Kotro sanoi: Ajatellaan, että positiivinen puhe on pinnallista.  Pessimistinen taas syvällistä, todella ytimeen porautuvaa.  Tässä on se, että marinasta ei joudu koskaan tilille: jos käy kuten mustamaalailin, voin aina vedota, miten jo vuonna yksi ja kaksi sanoin, että näin tulee käymään, ja nostaa sillä itsetuntoani.  Mutta jos (= kun) niin ei käykään, ketä kiinnostaa, mitä se Kotro itki silloin 2 vuotta sitten.  Niinpä sanotaankin: Taloustieteilijät ovat onnistuneet ennustamaan kolmesta viime lamasta viisi.  (naurua yleisöltä.  Yleisössä on yhtä paljon naisia kuin miehiä; miehet saavat väliaplodeja, mutta he eivät voi keskimäärin olla parempia esiintyjiä kuin naiset, niinhän meille väitetään…)

 

XVI

Sarasvuo sanoi: Me olemme toinen toisiamme tuomitsevia, paheksuvia, raivoavia ja hyperventiloivia reppanoita.  - 

 

XVII

Katsokaa nyt tätäkin ns. Näsäs-kohua.  Mitä on ajateltava siitä. että niin monet pahastuvat kun poliitikko Päivi Näsänen kertoo mitä ajattelee.  Hän itse asiassa vain lukee Suomen kristillisen puolueen puolueohjelmaa noin vuodelta Kekkosen pojan paluu.  Sitä paitsi, aika monet ovat tykönään sitä mieltä, että ihmisen pitää ollakseen aikuinen ihminen, kykenevä ajattelemaan ja toimimaan, paremmin kuin mitä ”lääkäri määrää” – eli mitä laki vaatii.

 

XVIII

Sitten me raivoamme ja heitämme S-Marketista noudettuja kananmunia tohtori Näsäsen ja sen perheen talon seinään ja oveen..

 

XIX

Olemme oman elämämme andekdootteja.  Tajuntateollisuuden tahdottomia tuotteita, aidoimmillamme.  Ja sitä olemme silloin kun käsi hipelöi kananmunaa ja käsivarsi menee taakse lennättääkseen tuon alkumunan Näsästen oveen.

 

XX

Sarasvuo: Haluamme olla yksilöllisiä ja itsenäisiä.  Ennen kaikkea, mutta sitten tajuntateollisuuden yhdenmukaistamina teemme tämän: lopetamme oman aidon ajattelun.  (nämä sitaatit ovat muistinvaraisia, eivätkä edusta Sarasvuon ajattelua, vaan minun anekdoottista suodatustani siitä kaikesta, mitä Jari puhui Porissa eilen).

 

XXI

Olemme maailman lukutaitoisin kansa, jospa käyttäisimme sitä niin, ettemme lähtisi ihan joka vedätykseen mukaan, Jari Sarasvuo sanoi. 

 

XXII

Matti Apunen, joka veti ko. tilaisuuden tunnettuun tyyliinsä, sanoi: Eli niin kuin [entisen päätoimittamani Aamulehden] kolumnisti Jyrki Lehtola tapaa sanoa: ”Joskus voi ihan vain pitää suunsa kiinni”.  (..ja munat korissa, VH).

 

XXIII

Sitten vedottiin jo Rooseveltin eli FDR:n virkaanastujaispuheen tunnettuun lauseeseen: ”Ainoa mitä meidän on syytä pelätä, on oma pelkomme.”  Apunen selitti sen syvemmin (kaivan googlesta jos ehdin ja mikäli viitsin: voisit, lukija, tehdä sen oikeastaan itsekin).  Sen jälkeen keskusteltiinkin, miten tuhoavaa on pelko, tosin Kotro sanoi, ettei niin pahaa ettei hyvääkin: kohdatessani karhun ilahdun pelostani, sillä se nostaa vereni adrenaliinitasoa ja auttaa minua tekemään 400 metrin ennätykseni.  (kohahtava nauru).  Tultiin pelon kulttuuriin.  Jari puhui, miten ennen vanhaan oli utopia (vaikka nyt työväenliikkeen Forssan 1903 –ohjelma: siis 110 v sitten).  Se mikä isoisillemme oli utopia, on tänään todellisuus: olemme alkaneet utopian tavoittelun sijasta pelätä.  Koemme, että meillä on enemmän menetettävää kuin saavutettavaa.  On parempi varautua kuin uskaltaa.  Apunen kiteytti: Suomi on Euroopan turvallisuushakuisin kulttuuri.  Annakin sanoi, että pari vuotta sitten hän näki että tarjottiin ryömintäkypäriä pikkulapsille.  Suojata, vai opettaa selviytymään.  Kulttuuri ja maailma on valmis, kun ei enää ole tavoiteltavaa eikä voitettavaa.  On vain menetettävää ja hävittävää.  Me olemme tässä pisteessä, mutta mikä nyt eteen Pinneberg?  Tästä taitettiin peistä eri kanteilta, mutta aika yksimielisiä oltiin siitä, että pulla on tehnyt tehtävänsä.

 

XXIV

Pelon tilassa luottamus kärsii, hupenee.  Lapset, nuo nykyihmisen suurin omaisuus, suojataan, kääritään pelkoon ja varmistukseen.  Ennen vanhaan pientenkin lasten reviiri oli muutama kilometri (niin minullakin): nyt se on noin 50 m. 

 

XXV

Tämä kulttuuri lyö läpi kaikilla elämänaloilla (minullakin on iholle tulevia kokemuksia).  Sarasvuo esitti pari karmaisevaa esimerkkiä, sairaanhoitoalalta sekä rakennushommista.  Viimemainitusta: rakennusohjeet ja muu varmistus työpöytätasolla on Suomessa maailman huippua.  Mutta sitten sen käytännön rakentamisen tekee kieltätaitamaton ja rakennuspiirustusten lukutaidoton virolainen, venäläinen, ukrainalainen ja puolalainen puoliammattilainen.  Jäljet puhuvat.

 

XXVI

Kotro: Suomalainen nuoriso ei ole radikaalia.  Se on peloteltu varovaiseksi ja konservatiiviseksi.  Se ei todellakaan ole mitenkään riskihakuista.  Pulla pitää mukavuusalueella.

 

XXVII

Aamulla luin lehdestä, miten Porissa edellisenä päivänä vanha idolini, MIT:n professori Bengt Holmström sanoi: Ihalaisen Nuorten yhteiskuntatakuu lähtee vääristä premisseistä.  Siinä viestitään vääristä asioista.  Sanotaan nuorille: elä tee mitään, kyllä yhteiskunta, tädit ja sedät ”takaavat” sinulle jotain.  Ihan väärä lähtökohta.

 

XXVIII

”Tässä on se ajatus, että jos et saa työtä, niin isä tai äiti tai valtio järjestää.  Se ei ole ihan terveen kuuloinen”, tri Bengt Holmström sanoi.  Olen samaa mieltä.  Ihmisen luonnollinen lähtökohta on toimia itse itsensä puolesta.  Nyt aivan liian monet heittäytyvät vapaamatkustajiksi.  ”Hei, te siellä touhutkaa te, minä tässä vaan matkustan mukana”.

 

XXIX

Arno Kotro tiivisti: Olen ollut havaitsevinani, että lapsen varhaisvuosien kokemukset ratkaisevat sen, sanooko ihminen maailmalle ”kyllä” vai ”ei”. 

 

XXX

Kotimatkalla kuuntelin Husun ohjelmaa.  Päivän vitsi oli jotenkin semmoinen, kuin että mikä erottaa autokauppiaan ja kaljakorin?  No, kalja kusettaa vähemmän.  Edellispäivänä siellä oli vähän roisempi vitsi, jota en viitsi tähän jäljentää, mutta nauroin kyllä sillekin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Pekka Salo

"Ja pannaan pärekorriin sitten vedetään pitkin Porin torrii."

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset