*

Veikko Huuska

Erään partisaanin tapaus – Kuhmon Viiksimon murhenäytelmä 24.9.1942

 

Erään partisaanin tapaus – Kuhmon Viiksimon murhenäytelmä 24.9.1942

 - Ivan Markov, 22 v., karjalainen traktoristi, ”Eteenpäin”-partisaaniosaston konepistoolimies ja loikkari -

Alempana julkaistaan jatkosodan aikana lokakuun alussa 1942 Neuvostoliiton puolelta linjojen yli Suomeen loikanneen, partisaaniosasto ”Eteenpäin” konepistoolimies Ivan Markovin kuulustelupöytäkirja.  Se valaisee kiintoisalla ja samalla järkyttävällä tavalla neuvosto-partisaanien toimintaa ja iskuja Karjalan-rintamalla.  Pöytäkirjan on Suomen kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen (Sota-arkisto) kätköistä sotavankitutkimustensa yhteydessä löytänyt tutkija-dokumentaristi Reijo Nikkilä, joka ystävällisesti on luovuttanut pöytäkirjan jäljennöksen allekirjoittaneelle tässä julkaistavaksi.  Pöytäkirjan näköiskuvat löytyvät linkkien alta.  Esitän lämpimät kiitokset Reijo Nikkilälle merkittävästä arkistolöydöstä, ja samalla kiitän myös partisaanitutkija Tyyne Martikaista sekä Eino Viheriävaaraa, joiden partisaaniuhrien kohtaloita valaisevia tekstejä olen Kuhmon Viiksimon tapahtumien tiimoilta rohjennut hyödyntää.

Konepistoolimies Markovin myöhemmät vaiheet jäävät valitettavasti tämän katsauksen ulkopuolelle.

Kuulustelupöytäkirjan sisällön olen pyrkinyt jättämään alkuperäisasuun, joitakin sotilaslyhenteitä ja vastaavia olen selkeyttänyt asiasisältöä muuttamatta.  Väliotsikot allekirjoittaneen.

  – Veikko Huuska -

*

5.- 7.10.1942

13 AM/Hk.

Sotavangin kuulustelupöytäkirja

[katso pöytäkirjan kopio: https://picasaweb.google.com/113679801467129695575/IvanMarkovPartisaani#   ]

Nimi: MARKOV, Ivan Feodorovitsh.

Syntynyt: 18.4.1920, Rukajärvellä.

Sotilasarvo: Sotamies.

Joukko-osasto: Sissiosasto ”Eteenpäin” konepistooliosasto P.P.S. 1445/Otrjad Vperjod/Litt.B. [ETEEN*]

Kansallisuus: Karjalainen.

Siviiliammatti: Traktorinajaja.

Koulusivistys: 5 luokkaa kansakoulua (suomal.)

Vangittu: 2.10.1942 Luvajärvellä.

Vangitsija: Aunuksen Heimosoturipataljoona AHSP, YLILOIKKARI.

Kuulustelijan arvostelu: Sotavanki vaikuttaa välinpitämättömältä ja tuntuu kuin hän salaisi osan tietojaan.

Sotavanki [läpi kuulustelupöytäkirjan Markovia kutsutaan sotavangiksi, VH] on suorittanut asevelvollisuutensa Petroskoissa 1931-1934 Erillisen Karjalan Jääkäriprikaatin Petroskoin pataljoonassa.  Prikaatiin kuului paitsi edellä mainittu pataljoona, myöskin Aunuksen pataljoona.  Talvisotaan 1939-1940 osallistui sotavanki Kuusisen Kansanarmeijassa Hv.P/2.D:ssa [2.Divisioonan Hyökkäysvaunupataljoonassa], toimien hyökkäysvaunun kuljettajana.  Taisteluihin ei sotavanki sano osallistuneensa, sillä kun Hyökkäysvaunupataljoona tuotiin Johanneksen kylään Karjalan kannakselle maaliskuun 1940 alussa, ehti se olla siellä vain viikon ajan kun rauha solmittiin.

Sotavanki kutsuttiin uudelleen palvelukseen 19.6.1941 Verhn Idedin kylään 19 kilometriä Kotshkomasta länteen, joutuen siellä toimivaan ATp./Hp.R 491 [Haupitsirykmentti 491:n Ammusten Täydennyspaikalle] traktorinkuljettajaksi.  Traktorinkuljettajana työskenteli sotavanki Omelian mottitaisteluun asti ajaen Haupitsirykmentille ammuksia ja bensiiniä.  Omelian taisteluitten jälkeen joutui sotavanki traktoreineen Auto.K/Hp.R 491:een [Haupitsirykmentti 491:n Autokomppaniaan] ja palveli lokakuuhun 1941 asti, jolloin traktorit otettiin pois ja sotavanki siirrettiin Verhn Idelin varuskunnan komendanttijoukkueeseen vartiopalvelukseen, jossa palveli joulukuun 1941 puoliväliin asti.  Hiihtotaitoisena siirrettiin sotavanki kylässä majailevaan ”Eteenpäin” –sissiosastoon ja on palvellut siitä lähtien yhtämittaisesti mainitussa sissiosastossa.

Kaksi suomalaista sotavankia

Osasto siirrettiin vuoden vaihteessa 1941-1942 Segeshaan, josta käsin partioi Seesjärven ja Ondajärven suuntiin.  Partiomatkoja yhteensä 4 tai 5, jokaisen pituus noin 10 – 16 vuorokautta, välillä aina lepoa pari viikkoa.  Partioretkien päätehtävänä vangin sieppaus, ja tietää sotavanki näillä retkillä saadun kaksi vankia.  Ensimmäisen vangin sai osasto Kuusiniemen lossin läheisyydestä ensimmäisellä partioretkellään Segeshasta käsin, aikaa ei sotavanki sano tarkoin muistavansa.  Sotavanki oli itse puhunut vangin kanssa, jonka nimi oli LYYTIKÄINEN, arvoltaan sotamies, autonkuljettaja [LYYTIK*].  Vanki oli jo ensikuulusteluissa kertonut joukkojen sijoituksesta, yksiköitten nimistä, sotapalveluksestaan, kotiseudun oloista y.m.  Vanki vietiin ensin Segeshaan ja sieltä Sorokkaan.  Osaston tappiot silloin 2 haavoittunutta. 

Toisen vangin sai sissiosasto helmi-maaliskuun 1942 vaihteessa Seesjärven pohjoispuolella suomalaisten varmistusladulta.  Vangin kuuli sotavanki olleen suojeluskuntalaisen, sotamiehen, vanki oli haavoittunut päähän ja kolmeen paikkaan vartalossa.  Tuntomerkkeinä mainitsee sotavanki, että vanki oli iso, vaalea ja kaunis mies, noin 22-vuotias ja ollut vangitessa liikkeellä koiran kanssa.  Tämäkin vanki vietiin Segeshaan, jossa joutui sairaalaan.  Sotavanki kuuli myöhemmin, että vanki ei ollut suostunut puhumaan mitään. [TUNTEM*]

Segeshassa kertoo sotavanki olleen myöskin Sissiosasto ”Punaisen Äänisjärveläiset” ja oli se ollut mukana viimemainittua vankia siepatessa.  Sissiosasto ”Eteenpäin” siirrettiin Segeshasta huhtikuun 1942 puolivälissä Lehtoon saapuen perille noin 20.4.1942.  Ennen lähtöä Segeshasta kertoo sotavanki sinne saapunen jonkun Sissiprikaatin Puudoshista [PPRIK*].  Edellä mainittu sissiosasto ”Punaiset Äänisjärveläiset” saapui myöskin Lehtoon toukokuun 1942 alussa.

Kokoonpano, vahvuus ja aseistus.

Sissiosasto oli alun perin jaettu neljäksi joukkueeksi, mutta ennen viimeiselle partioretkelle lähtöä poistettiin heikkoja ja sairaita miehiä ja muodostettiin kolme joukkuetta.

Vahvuus ennen partiomatkalle lähtöä kaikkiaan noin 100 miestä ja uudelleen järjestelyn jälkeen noin 75 – 80 miestä, ja 4 lääkintänaista.  Miehistö oli puolet karjalaisia, loput venäläisiä, valkovenäläisiä, ukrainalaisia, 1 mordvalainen, inkeriläisiä ja muutama Amerikan suomalainen.  [MONI*]  Sotavanki kertoo, että miehiä vaihdetaan yhtämittaa, joten sissiosaston vahvuus vaihtelee hyvin usein.

Aseistuksena luettelee sotavanki 6 pikakivääriä (2 hävisi viimeisellä partioretkellä), noin 23-24 konepistoolia (1 ”PPD” ja loput ”PSh”), 1 automaattikivääri, muutamia saksalaisia ja venäläisiä kivääreitä ja loput puoliautomaattikivääreitä. 

http://en.wikipedia.org/wiki/PPS_submachine_gun  

https://en.wikipedia.org/wiki/PPSh-41

*

Osasto on majoitettu Lehdon kylään 2-kerroksisen koulurakennuksen (mäen päällä) vastapäätä, lähempänä rantaa olevaan 2-kerroksiseen taloon, jonka eteläpuolella olevassa taloryhmässä (3-4 taloa) Sissiosasto ”Punaiset Äänisjärveläiset”.

Sissiosastoon tulostaan karkaamiseen saakka arveli sotavanki osaston kärsineen tappioita kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina noin 60 miestä.

Sissiosaston täydennykset ja huolto

Täydennystä tietää sotavanki tulleen suurempina erinä Segeshaan noin 12-15 miestä ja Lehtoon 15. – 16.8.1942 yhdeksän laskuvarjomiestä (diversantteja) Moskovasta.  Lisäksi hajanaisina 1-3 miehen erinä miehiä kaatuneitten ja haavoittuneitten tai muuten osastosta poistettujen tilalle.  Täydennyserät tulleet tavallisesti Sorokasta, mutta joskus muualtakin.

Sissiosasto saa muonansa suoraan Sorokasta, josta se tuodaan autoilla Lehtoon.  Osaston omassa käytössä on kolme hevosta pikkuajoihin.  Levossa ollessaan saavat miehet aamulla teetä ja keittoa, päivällä keittoa tai velliä ja illalla keittoa ja teetä.  Päivän leipäannos 700 gr., sokeria pieni kahvikupillinen 10 vrk:ksi ja mahorkkaa 20 gr.  Voita ei ole saanut ja lihaa vain silloin, kun miehet ovat käyneet metsästämässä.  Ruokaa sanoo sotavanki riittämättömäksi sekä levossa että varsinkin partiomatkoilta palattua.  Partiomatkoille jaettu muona on aina riittämätön ja pysyväiskäskynä on hankkia täydennystä suomalaisten autoista ja yksityisiltä miehiltä.  Paluumatkoilla muona tavallisesti loppuu aina kesken, esimerkkinä kertoo sotavanki, että kesäkuussa Repolan tieltä palatessa kuoli osastosta 5 miestä nälkään.

Mieliala

Sotavanki kertoo aivan yleisen tyytymättömyyden vallitsevan partiomiesten keskuudessa, sen aiheuttajina jatkuvasti huonontuva ruoka ja kotiseudun yhä ikävämmiksi käyvät uutiset.  Kotiseudulla olevat perheet, joilla on alle 7-vuotiaita lapsia, saavat kyllä valtiolta avustusta 75 ruplaa kuukaudessa, mutta on se nykyisten hintojen takia aivan riittämätön.  Tyytymättömyyttä ei uskalleta tuoda esille ankaran valvonnan takia, mutta sotavanki sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että yliloikkaamishaluisia on runsaasti ja toteuttaisivat aikomuksensa, jos vain olisi mahdollista.  Sotavanki kuuli lähtiessään partioon luettavan Stalinin käskyn, jonka mukaan jokaisen, joka taistelussa luvatta perääntyy tai jättää käskyn täyttämättä, saa ampua ilman muuta ja ilman, että siitä jälkeenpäinkään syytetään.  Käskyn mukaan saa tavallinen sotamieskin ampua upseerin, jos havaitsee tämän syylliseksi edellä mainittuihin rikkomuksiin (käytännössä sanoi sotavanki sen olevan mahdotonta, sillä kaikki upseerit ovat taistelun aikana aina takana).

*

Markovin mainitsemia upseereita

kapteeni Banjuk, Sissiosasto ”Eteenpäin” komentaja (rajavartioston upseeri, ollut Roukkulan rajavartioston kasarmeilla ennen sotaa).  [Litterointi horjuu, oikeasti mies oli: Vondjuk. VH]

komissaari Patashov, Sissiosaston komissaari.  [Litterointi horjuu tässäkin; oik. Potastsev. VH]

luutnantti Gaidutshonok, I joukkueen johtaja.

politrukki Pivojev (karjalainen), I joukkueen politrukki.

luutnantti Segorov, II joukkueen johtaja.

politrukki Injev (karjalainen) II joukkueen politrukki.

luutnantti Levoshkin (karjalainen) III joukkueen johtaja.

politrukki Zharujev, III joukkueen politrukki, katosi viimeisellä partiomatkalla.

luutnantti Makarshin, Sissiosaston huoltopäällikkö.

luutnantti Gostjev, ”Punaiset Äänisjärveläiset” joukkueenjohtaja.

Prikaatin komentaja Vershinin, Sissiosastojen (?) esikunnan komentaja Sorokassa.

Prikaatin komissaari Kuprianov (Karjalan rintaman sotaneuvoston jäsen).  Sorokassa Karjalan-Rintaman esikunnassa, antaa käskyt Prikaatin komentaja Vershininille.

*

Sissiosasto ”Eteenpäin” lähti Lehdosta autoilla Koivuniemeen 18.8.1942, jolloin I joukkue tuotiin, seuraavana päivänä tuotiin II ja III joukkue sekä päällystö.  Lähtöpäivänä pidettiin poliittinen kokous, jossa ”Punaiset Äänisjärveläiset” sissien komissaari piti puheen sanoen, että he tulevat pian perässä.  Koivuniemessä osasto lepäili 23.8. asti lähtien jatkamaan matkaa luoteeseen.  Alkumatka suurten kantamusten takia oli hidas ja osasto saapui Tsirkka-Kemijoelle Jyskyjärveltä noin 12 kilometriä etelään olevalle koskelle 29.8.  Koskella partio lepäili 31.8. saakka jättäen sinne pienen muona- ja patruunavaraston.  31.8. jatkettiin matkaa edelleen ja partio saapui 1.9. illalla Pismalahden kylästä noin 5 kilometriä pohjoiseen olevaan maastoon, josta jatkoi edelleen länteen saapuen Roukkulanjärvestä noin 22 kilometriä luoteeseen oleville rajavartioston kasarmeille noin 10.-11.9.1942.  Edellisenä yönä toivat lentokoneet muonaa kasarmeilta noin 6 kilometriä pohjoiseen olevalle järvelle (Belaja Lambina).  Partion johtaja kapteeni Banjuk kertoi järven läheisyydessä olevan  kätketyn muonavaraston, mutta huolimatta perusteellisesta hakemisesta ei sitä löytynyt.  Seuraavana yönä kasarmeille tulon jälkeen toivat lentokoneet taas muonaa aamulla noin kello 5-7 välillä.  Samana päivänä (11.-12.9.) saivat joukkueet tehtävänsä ja lähtivät matkaan noin kello 13-14 tienoissa.  Kasarmeille jäi joka joukkueesta 2 miestä ja lisäksi partion johtaja Banjuk, 1 lääkintänainen, radisti ja joitakin sairaita, yhteensä noin 14-16 henkeä.  Kaikki kolme joukkuetta lähtivät yhdessä Roukkulan suuntaan tavoitteena Repolan tie.  Joukkueitten ollessa matkalla oli sotavanki mukana tiedustelupartiossa, jonka johtajana toimi kapteeni Banjuk, Roukkulan kylän ympäristössä.  Kylässä havaittiin tähystämällä suomalaisia ja partio palasi takaisin tukikohtaan.

Partisaanien iskuja ja niiden uhreja

Ensimmäisenä palasi III joukkue jäännökset 6 miestä 9-10 vuorokautta lähtönsä jälkeen kertoen menneensä tielle ja joutuneensa suomalaisten yllättämäksi ehtimättä hajaantua, jolloin suurin osa olisi kaatunut tai kadonnut.  ([Kyseessä on] mahdollisesti rajan läheisyydessä ja Saarenpään länsipuolella 18.-19.8. tuhotut vihollismiehet.)  Sotavanki kertoo partiosta palanneen joukkueen johtajan, osaston esikuntapäällikön, lääkintänaisen ja kolme miestä, kadonneitten joukossa muun muassa joukkueen politrukki Zharujev.  Joukkueen tappiot yhteensä noin 20 miestä.  [FIN1*]

Toisena palasi 10-11 vuorokauden kuluttua II joukkue tuoden mukanaan joitakin aseita kertoen ne ottaneensa Repolan tiellä tuhoamistaan autoista (mahdollisesti 14.-15.9. Repolan länsipuolella tuhotut autot).  Joukkueella ei ollut tappioita.  [FIN2*]

I joukkue palasi viimeisenä oltuaan matkalla 12-13 vuorokautta, mukanaan 1 vatsaan haavoittunut mies, kertoen käyneensä ensin tiellä, jossa tuhosi jonkun auton ja miehiä (ilmeisesti Kolvasjärven länsipuolella 15.-16.9. tuhotut autot).  Tehtävän onnistuttua jatkoi joukkue politrukki Pivojev´in käskystä matkaa yli Suomen rajan edeten johonkin pikku kylään, josta ryösti elintarvikkeita, jalkineita ja vaatteita, sekä tappaen siellä muutamia miehiä, naisia ja lapsia.  Kylässä haavoittui edellä mainittu mies vatsaan.  [FIN3*] 

Kaikkien joukkueitten palattua takaisin tukikohtaan, muutettiin se 21.9. rajavartioston kasarmeilta noin 6 kilometriä pohjoiseen olevien kahden pikku järven (Belaja Lambina) väliselle kannakselle.  Seuraavana aamuna tuli taas lentokone laskeutuen edellä mainitulle järvelle ja tuoden lisää muonaa ja vieden pois mennessään e.m. vatsaanhaavoittuneen miehen, yhden sairastuneen diversantin ja sotasaaliina saadut aseet ja paperit.  Samana päivänä vaihdettiin tukikohtaa jälleen edellä mainitun järven läheisyydessä olevalle pikku lammelle, jossa yövyttiin. 

Roukkulan väijytys

Seuraavana päivänä jaettiin III joukkueen rippeet I ja II joukkueelle ja lähetettiin tehtäviinsä; I joukkue Suomen puolelle, johtajana kapteeni Banjuk itse ja II joukkue Roukkulan kylän suuntaan, sotavanki oli mukana viime mainitussa joukkueessa.  Tukikohtaan jäi osaston komissaari, esikuntapäällikkö, radisti ja joitakin miehiä.  II joukkue kulki lähtöpäivänä noin 4 kilometriä tukikohdasta kasarmien suuntaan ja leiriytyi siihen sateen takia.  Seuraavana aamuna jatkettiin matkaa ohi kasarmien Roukkulan kylän suuntaan, edettyään kylästä noin 7-8 kilometrin päähän kuuli partion tunnustelija ääntä edestä ja joukkueen johtaja antoi käskyn asettua väijyksiin tien molemmin puolin (e.m. paikassa leikkaa metsälinja tien).  Pian sen jälkeen havaittiin suomalaisen polkupyöräpartion tulevan pitkin tietä.  Partion annettiin lähestyä aivan lähelle ja avattiin yllättäen tuli, jolloin suurin osa kaatui, loppujen paetessa.  (24.9. kello 17 Roukkulan kylän luoteispuolella v.s. = 14 ja p.s. = 88 maastossa yllätetty 10-miehinen pp-partiomme.)  [FIN4*]

Sotavanki sanoo ylläkön aikana olleensa konepistooliampujan apulaisena, eikä siinä ehtineensä seurata tarkoin tapahtumien kulkua.  Tulitus lopetettiin pian ja joukkue kerääntyi tielle ryöstäen ruumiit ja tuhoten yhteenkasatut polkupyörät käsikranaateilla.  Sotasaalis jaettiin eri miesten kesken ja sotavanki sai kannettavakseen selkärepun, päällystakin ja kumisen sadetakin, joka kuitenkin tukikohtaan palattua otettiin pois.  Tukikohdassa kuuli sotavanki politrukin [II J:n karjalainen politrukki Injev.  VH] kertovan, että suomalaisia oli yhteensä 15 miestä ja että vain 2 pääsi pakenemaan.  Koko retki kesti vajaat 2 vrk.  Tappioita ei ollut.  Sotavangilla oli pidätettäessä vielä mukanaan edellä mainittu selkäreppu ja päällystakki.

*

Viiksimon kylän tuho

I joukkue palasi tukikohtaan oltuaan matkalla vajaat 3 vuorokautta ja toi tullessaan 5 lehmää, jauhoja, voita, sokeria ynnä muita elintarpeita, vaatteita ja jalkineita.  Sotavanki kuuli eräältä Aleksandrov nimiseltä toveriltaan (karjalainen), joka oli mukana retkellä, että joukkue kohtasi

kylää lähestyessään tien varressa työskentelevän vanhahkon miehen, jolle sanoivat haluavansa ostaa kylästä ruokatarpeita ja että he eivät tee kellekään mitään pahaa, jos heitä ei vastusteta.  Miestä käskettiin menemään edellä kylään ja kutsumaan muut miehet kokoon ja selittämään näille asia.  [VH:n kommentti: sittemmin on ilmennyt, että kyseinen Aleksandrov-niminen partisaanitoveri on mitä ilmeisimmin Dmitri Aleksandrov, s. 1918 Rukajärvi - k. 15.3.2012]

Mies tekikin kuten käskettiin ja kokosi kylän miehet yhteen, minkä jälkeen kaikki suljettiin saunaan.  Heti sen jälkeen hajaantui joukkue kylään ja kokosi kaikki tapaamansa naiset ja lapset yhteen asuinhuoneeseen, ryhtyen ryöstämään kylää.

Saatuaan kaiken haluamansa kokoon, ampui partio saunaan kuljetetut miehet ja heti sen jälkeen asuinhuoneessa olevat naiset ja lapset  Vain kaksi alaikäistä lasta onnistui pakenemaan akkunasta.

(Sotavanki kuuli itse joukkueen politrukin Pipojev´in kehuvan tukikohdassa osaston komissaarille, että kun hänen konepistoolinsa meni naisia ja lapsia ampuessa epäkuntoon, ampui hän loppuja naganilla ja kävi se paljon paremmin ja oli ”hauskempaa”).

Pian ampumisen jälkeen ilmoitti kylän ulkopuolelle asetettu vartiomies, että tieltä kuului auton surinaa.  Joukkue asettui heti väijyksiin ja avasi tulen etummaisena kulkenutta henkilöautoa vastaan, joka pysähtyi.  Heti sen jälkeen joukkue irtautui ja lähti paluumatkalle.  (Edellä mainitut tapahtumat todettu Viiksimojärvellä 24.9.1942). [VIIKSIMO*]

Markov loikkaa

Koko osaston kokoonnuttua tukikohtaan tapettiin lehmät ja otettiin lihat y.m. sotasaalis mukaan ja lähdettiin paluumatkalle saman päivänä.  Päivän etenemisen jälkeen pidettiin yhden vuorokauden tauko ja edettiin taas 1 vrk., jonka jälkeen 2-3 vrk. lepo.  Matkaa jatkettiin taas edelleen ja sotavanki kuuli eräältä Luvajärveltä kotoisin olevalta toveriltaan, että kylään johtava tie oli noin 1 – 1½ kilometrin päässä.  Osasto yöpyi e.m. paikassa ja jatkoi aamulla matkaa yli tien.  Kun tien ylityksen jälkeen oli pidetty nimihuuto, kävi sotavanki tarpeelleen antaen miesten kulkea ohi.  Heti sen jälkeen kertoo sotavanki ottaneensa kantamuksensa mukaansa ja paenneensa tielle ja sitä pitkin länteen ja tavanneensa jollakin joella suomalaisia, joille antautui 2.10.1942.  Sotavanki kertoo heti tultuaan pidätetyksi kertoneensa tietonsa partiostaan ja että suomalaiset olivat ryhtyneet takaa-ajoon löytäen jäljet, mutta eksyen niiltä tapaamatta sissiosastoa.

Lehdon kylässä kertoo sotavanki olevan majoittuneena paitsi Sissiosastoa ”Eteenpäin” myöskin Sissiosaston ”Punaiset Äänisjärveläiset”, komentajana joku rajavartioston kapteeni, jonka nimeä sotavanki ei sano muistavansa, vahvuutta ei sotavanki myöskään sano tarkoin tietävänsä, mutta arveli sitä olevan noin 120-130 miestä.  Lehdon kylässä myöskin jonkun prikaatin esikunta (ilmeisesti 32.Er.HiihtoPr:n) ja Lehdon ympäristökylissä ilmavalvonta-asemia.

Sosnovetsissä on sotavanki nähnyt rajavartioston miehiä ja kuullut, että siellä on komppania Repolan suunnalla aikaisemmin olleesta rajavartioston osastosta (73.Rv.R), osia tästä komppaniasta Kakhanojen kylässä.  Sosnovetsissa myöskin lentokenttä, mutta ei sotavanki tiedä, paljonko koneita siellä on ja minkä yksikön.

”Partisaaniosastojen esikunnan” kertoo sotavanki olevan Sorokassa Uikuniemestä tulevan tien jatkona olevan kadun päässä lähellä siltaa, rakennus on yksikerroksinen puutalo ja sijaitsee vastapäätä Karjalan Kunnallispankkia.  Sotavanki on itse kerran käynyt siellä.

*

Lotan tappo 

Ennen nykyistä matkaa oli sissiosasto ”Eteenpäin” ollut yhden kerran partiomatkalla kesäkuun alusta lähtien, retken kestäessä noin 1½ kuukautta.  Sotavanki kertoi ennen e.m. partiomatkaa olleensa mukana Lehdossa olevan prikaatin partiossa oppaana touko-kesäkuun vaihteessa Kiimasjärven tiellä, tehtävänä siepata vanki, partion palatessa tuloksettomalta retkeltään joutui sotavanki Koivuniemestä lähtemään oman osastonsa mukana takaisin.  Sissiosasto ”Eteenpäin” eteni Nuokkijärven eteläpuolitse yli Kiimasjärven tien Repolan tielle Muujärven itäpuolelleTehtävänä oli tuhota suomalaisten autoja ja Roukkulan kylä.  Sotavanki kertoo itse olleensa tukikohdassa palattuaan juuri partiosta ennen k.o. matkalle lähtöä.  Sotavanki tietää partiomatkan tuloksista seuraavaa: yksi joukkueista onnistui yllättämään jonkun suomalaisen kuorma-auton ja tuhoamaan osan siinä olleista miehistä, sama joukkue oli myöskin tuhonnut jonkin sillan.  [KORHO*]  - Rullaa linkkiä alas niin näet tapaukseen liittyvän selonteon: http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?f=59&t=164268

Joku toinen joukkue oli joutunut yöpymispaikallaan suomalaisten yllättämäksi ja siinä katosi 8-10 miestä.  Sissiosasto kävi aina Roukkulan kylän läheisyydessä asti, mutta havaittuaan kylässä miehitystä ei ryhtynyt sitä valtaamaan, vaan lähti paluumatkalle.  Koko retken tappiot yhteensä noin 20 miestä, joista 5 kuoli paluumatkalla nälkään ja 2 ammuttiin, toisen nukkuessa vartiopaikalla ja toisen varastaessa leipää.

Sissiosaston ”Punaiset Äänisjärveläiset” kuuli sotavanki olleen samoihin aikoihin myöskin liikkeellä ja että se Luvajärvellä olisi saanut kylän vallattuaan runsaasti muonaa (kyseessä todennäköisesti Kiimasjärven kylä).  Osasto oli ollut myöskin Repolan tien suunnalla ja oli kärsinyt huomattavat tappiot.  Yksi joukkue oli yllätetty nuotiolla ja tuhoutunut siinä kokonaan.  Koko retken tappiot yhteensä n. 35 miestä.

*

Sissitaktiikkaa

Sissiosaston ”Eteenpäin” eteneminen tapahtuu yleensä siten, että yksi joukkueista etenee edessä, lähettäen tunnustelijat eteen, mutta kaksi joukkuetta etenevät sivustoilla pitäen edessä olevan joukkueen näköyhteyden päässä.  Takana kulkee varmistusryhmä pitäen huolen, ettei osastoa yllätetä takaa.  Kangasmaastot ylitetään kulkien hajallaan jokainen mies eri jälkeä takaa-ajon vaikeuttamiseksi, soilla tekee osasto yhden jotoksen ja jokaisen miehen on astuttava samoihin jälkiin, siten pyrkien salaamaan osaston miesvahvuuden.  Tiet ylitetään hajamuodossa ja miehet tarkastetaan heti sen jälkeen, samoin jokien ylityksen jälkeen, siten pyrkien estämään karkaamiset.

Öiksi majoitutaan tavallisimmin alavaan maastoon tiheikköihin, joukkueet kolmiossa, jonka keskellä päällystö.  Järvien ja lampien rannalla yksi joukkue kummallakin sivustalla ja kolmas joukkue keskellä, rantaa ei varmisteta, täten syntyneen neliön keskellä päällystö.  Varmistuksena yöllä 3 miestä joka joukkueesta, vartiot n. 25-30 metriä joukkueesta, päivällä 2 miestä joukkueista, vartiot n. 75-100 metriä joukkueista.  Tulet tehdään kesällä vain keittämistä varten ja silloinkin mahdollisimman pienet, öisin ei saa polttaa tulia.  Majoja ei kesällä rakenneta ja sateella käytetään yksi telttakangas kahden [? epäselvä kohta] miehen suojaksi.

Tukikohta sijoitetaan aina tiheikköön ja varotaan kaikkea turhien jälkien tekoa, järvien ja jokien rantatiheiköt ovat tavallisimpia.  Mahdollisen paljastamisen varalle on aina sovittu toinenkin tukikohta, joka osapartioitten lähtiessä tehtäviä suorittamaan ilmoitetaan partion johtajalle.

Tullessaan Segeshasta keväällä [näki] sotavanki junasta Vojatsusta lähtien rautatien länsipuolta kulkevan huonon kärrytien, tie oli soitten kohdalla kapuloitu ja näytti olevan hyvin mutkikas.  Sotavanki sanoo sitä voitavan liikennöidä vain hevosajoneuvoilla.  Ondajoen yli kulkee vain rautatiesilta ja tie päättyi joen rantaan sekä pohjois- että eteläpuolella.  Minkäänlaista lauttaa ei sotavanki nähnyt joella.

Sotavanki kertoo partioretkellään saadun sotasaaliina 1 pikakiväärin, 2-3 konepistoolia, 1 Mauser-pistooli ja kymmenkunta kivääriä sekä kaatuneilta suomalaisilta otetut puvut.  Viiksimon kylässä käyneellä joukkueella oli palatessaan melkein kaikilla suomalaiset siviilipuvut ja jalkineet.  Viimeksi muonaa tuonut lentokone vei mennessään sotasaalisaseet, muu saalis jäi partion kannettavaksi.  Sotavanki kuuli lentäjän lähtiessään sanovan, että hän noin 10 minuutin kuluttua on jonkin toisen sissiosaston luona.  (Mahdollisesti ”Punaiset Äänisjärveläiset”).  Kone lähti suoraan pohjoiseen.

Segeshassa kuuli sotavanki [epäselvä nimi] paperitehtaan nyt valmistavan konepistooleita ja kranaatinheittimiä, mutta tuotannon olevan kovin pienen.  Talvella oli Segeshan lähistöllä majaillut jokin Hiihtoprikaati, sotavanki ei tiedä numeroa.

Sissiosaston päällystö ei käytä arvomerkkejä majapaikassa eikä partiomatkoilla.  Upseereilla on kuitenkin kaikilla olkahihna.  Kaikki paperit on aina ennen lähtöä jätettävä pois, sissiosaston miehillä ei ole puna-armeijalaiskirjaa.

Sotavanki on ollut naimisissa Suomesta 1934 loikanneen Elma NISKASEN, o.s. Viden kanssa (syntynyt Kemin lähellä v. 1903), jonka entinen mies Hannes NISKANEN vangittiin 1937 ja ollut siitä lähtien kateissa.

Sotavanki ei sano kuuluneensa kommunistipuolueeseen, koska oli tuomittu kahdesti juopumuksesta ja NKVD:n sekä miliisin vastustamisesta.

Vakuudeksi:

Luutnantti A. Malinen [MALI*]

[tässä pöytäkirjakappaleessa, joka on toistekappale, ei ole luutn. Malisen allekirjoitusta]

*

9.10.1942.

12 AM/HK.

Oheisena lähetetään 2.10.1942 vangitun sotavanki  MARKOV´in kuulustelupöytäkirja.

Liitteitä 1 = 10 lehteä.

Käskystä:

Os.2:n päällikkö, Majuri T. Hannila [T. Hannilan allekirjoitus]

Tsto II:n päällikkö, Majuri V. Wehanen [V. Wehasen allekirjoitus]

Jakelu:

lueteltu 11 kohdetta, joihin jakelu 12 kohdennettu [nimet osin epäselviä, kyseessä normaali jakelulista, VH]

Kuulustelupöytäkirja lähetetty myöskin 14. Divisioonan Esikunnalle.  DN:o 2040/II3 a/L. 10717/sal.

* * *

Viittaukset/taustaa:

[ETEEN*]

”ETEENPÄIN” –partisaaniosasto, Otrjad Vperjod, oli yksi Karjalan rintaman 35:stä partisaaniosastosta.  ”Eteenpäin” –partisaaniosasto perustettiin kohta jatkosodan alettua 19.7.1941 ja se operoi Repolan & Rukajären alueella.  Osaston kirjavahvuus oli 41 henkilöä (sekä miehiä että naisia).  Osaston päällikkönä toimivat: V.I. Bobkov; K.V. Vondjuk marraskuusta 1941 lähtien sekä M.G. Titov lokakuusta 1943 lähtien.  ”Eteenpäin”-osaston poliittisena ohjaajana eli komissaarina toimivat: I.I. Vahramejev; V.I. Potastsev marraskuusta 1941 alkaen; M.P. Pivojev tammikuusta 1943 alkaen sekä D.S. Aleksandrov.  Osasto toimi, kuten suurin osa muistakin partisaaniosastoista Karjalassa, 15.10.1944 asti.  - 

Pöytäkirjassa mainitaan toistuvasti myöskin partisaaniosasto ”Punainen Äänisläinen”, Krasnyj Onezhets.  Se perustettiin 31.7.1941 lähinnä Petroskoin Onegan tehtaan työläisistä, komentajanaan tehtaan johtaja, ja sen toiminta keskittyi ensisijassa Petroskoin alueelle.  Kirjavahvuus: 91 henkilöä.  ”Punaisen äänisläisen” päällikkönä toimivat: V.V. Tiden; I.A. Kravtsenko marraskuusta 1941 lähtien; N.I. Malysev 25.5.1944 alkaen.  Poliittisena ohjaajana eli komissaarina toimivat: V.I. Vasiljev; I.A. Timofejev marraskuusta 1941; N.I. Besperstov huhtikuusta 1942; P.A. Kirjanov maaliskuusta 1943 alkaen; G.A. Gerasimov joulukuusta 1943 alkaen.  Osasto toimi 15.10.1944 asti. 

Karjalan Rintaman partisaaniosastoja koskevat tiedot, lähde: Historian tieteiden professori A.I. Babinin johtama tutkimus ”Karelski Front 1941-1945”.  Neuvostoliiton Tiedeakatemian julkaisu, Moskova 1984.  [Huomaa: sota päättyi syyskuussa 1944; mutta tutkimus yltää 1945:een, VH].  Samat tiedot julkaistu myös Neuvostoliiton Tiedeakatemian Karjalan alaosaston 1975 julkaisemassa tutkimuksessa ”Karjala Suuren Isänmaallisen sodan vuosina”.  Taulukon venäjän kielestä kääntänyt Jenni Martikainen; tähän sitä on lainattu Tyyne Martikaisen teoksesta: Partisaanisodan siviiliuhrit.  Kemi, 2002, s. 256-258.

[LYYTIK*]

Kyseinen suomalainen sotavanki: sotamies Olavi LYYTIKÄINEN, s. 14.3.1916 Valkeala, asui ja piti kotia Lappeenrannassa, naimaton autonkuljettaja, joka palveli 7.Tien.HK, jäi vangiksi 8.12.1941 Kuusiniemi, oli vankina Orankin sotavankileirillä ja menehtyi Monetno-Losinovskijn sotavankileirillä (N:o 84) 22.6.1943, kuolinsyy kohtalotoverien paluukuulusteluissa Hangossa 1944-1945 kertoman mukaan vatsakolera ja vesipöhö.: SA-Sodissa menehtyneet; Teuvo Alava-Dmitri Frolov-Reijo Nikkilä: Rukiver!

[TUNTEM*]

Tätä Markovin mainitsemaa suomalaista haavoittunutta sotavankia en toistaiseksi ole onnistunut vielä tunnistamaan.

[PPRIK*]

Äänisjärven itäpuolella Puudoshin suunnalla toimi syksystä 1941 lähtien 1. Partisaaniprikaati, jota kutsuttiin myöskin 1. Hiihtoprikaatiksi, jonka nimi 1942 muutettiin 32. Erilliseksi Hiihtoprikaatiksi.  Prikaatin komentajana toimi vuodenvaihteesta 1941-1942 lähtien suomalaissyntyinen Venäjälle 1922 loikannut ja siellä sotakoulut käynyt Valter Valli, joka oli syntynyt vuonna 1900 Eurajoen Mullilan kylässä.  Nämä tiedot perustuvat Jaakko Rugojevin kirjoittamaan Valter Vallin elämäkertateokseen.  Rugojevin myötäsukainen kaverielämäkerta hyvin tuntemastaan majuri Vallista osoittaa selkeästi sen kompleksisuuden ja omaperäisyyden, joka leimasi Valter Vallin sotilasuraa niin kirjallisuudessa kuin ja etenkin todellisuudessa.  -  Edellä lainattu Neuvostoliiton Tiedeakatemian taulukko, via Tyyne Martikainen kertoo partisaaniosaston vaiheista seuraavaa:

Ensin perustettiin ”Toivo Antikaiselle nimetty” partisaaniosasto, perustamispäivämäärä pari viikkoa Petroskoin valtauksen jälkeen eli 20.10.1942.  Osaston toimialueena Äänisjärven takaiset alueet.  ”Toivo Antikaisen” päällikkönä toimivat: I.V. Krjutskov; M.K. Moskalev marraskuusta 1941; N.I. Kukelev tammikuusta 1942; V.M. Lonatkin huhtikuusta 1943, L.V. Krutskov lokakuusta 1943 [mahtoiko olla sama mies kuin osaston ensimmäinen päällikkö, edellä mainittu I.V. Krjutskov?, VH].  Poliittisena komissaarina toimivat: F.V. Boronov; F.O. Povozilov marraskuusta 1941; N. Makarjev joulukuusta 1942; F.G.Zaharov joulukuusta 1943; M.V. Sirokin maaliskuusta 1944 alkaen.  Osaston kirjavahvuus oli 82 henkilöä, käsittäen sekä miehiä että naisia.  - 

Kuten havaitaan niin ”Eteenpäin”-, kuin ”Punainen Äänisläinen” että ”Toivo Antikainen” –osastosta, partisaaniosastojen toiminnan johtaminen tapahtui varsin tuulisella paikalla.  Mainittujen kolmen partisaaniosaston johdossa, päällikkönä ja komissaarina, ehti siis noin kolmen vuoden aikana toimia kaikkiaan 25 eri miestä.  Se kuvannee toisaalta tehtävän ”haasteellisuutta”, myöskin eri muodoissa homman kuluttavuutta ja paikan tuulisuutta. 

Eikä tässä vielä kaikki: kuulustelupöytäkirjassa kuulusteltava Ivan Markov kertoo miten huhtikuun lopulla 1942 ”ennen lähtöä Segeshasta kertoo sotavanki sinne saapuneen jonkun Sissiprikaatin Puudoshista”.  ”Jokin Sissiprikaati” oli ”1.Partisaaniprikaati”, joka perustettiin heti Karhumäen valtauksen jälkeen eli 6.12.1941 Puutoisissa, Äänisen itäpuolella.  ”1.Partisaaniprikaatin” komentajana toimi V.V. Tiden ja I.A. Grigorjev helmikuusta 1942 lähtien.  Poliittisena komissaarina oli N.P. Aristov. 

Toisaalla Tiedeakatemian partisaani-kartoituksessa kerrotaan, että edellä mainittu ”Toivo Antikaiselle nimetty” partisaaniosasto liitettiin 5.12.1941 tähän ”1.Partisaaniprikaatiin” numerolla 1(0011).  Siis jo päivää ennen kuin itse ”1.Partisaaniprikaati” perustettiin..  Fuusioitu osasto sai 29.6.1942 uudelleen nimekseen ”Toivo Antikainen”.  Ja myöhemmin syksyllä, 20.10.1942 se aloitti itsenäisenä taisteluyksikkönä, sekä toimi yleiseen partisaaniosastojen lopettajaisiin 15.10.1944 saakka.  Samoin ”1.Partisaaniprikaati” lopetti toimintansa Karjalan rintaman hiljennyttyä lokakuulla 1944. 

Useat muutkin partisaaniosastot toimivat tässä operatiivisessa perusyhtymässä, ”1.Partisaaniprikaatissa”, jonka kokonaisvahvuus oli suurimmillaan 1.1.40 henkilöä.  Tiedeakatemian mukaan sen kirjavahvuus oli kutakuinkin jalkaväkipataljoonaa vastaava 708 henkilöä.  Kesällä 1942 Seesjärven lohkolla tapahtuneen partisaaniprikaatin tuhoamisretkellä olleiden noin 600 miehen lähes täydellisen tuhoutumisen jälkeen useat partisaaniosastot alkoivat jälleen toimia itsenäisesti. 

Partisaanitoiminnan esikunta oli Belomorskissa (Sorokka), päällikkönä kenraalimajuri Sergei Versinin.  Kaikkiaan Karjalan rintamalla toimi venäläisten tietojen mukaan 5.124 partisaania.  Partisaaniosastoissa palveli useita eri kansallisuuksia olevia henkilöitä.  Naisia oli radisteina ja sairaanhoitajina, mutta tunnetusti myöskin taistelutehtävissä. Lähde: sama lähteistö kuin edellä ”Eteenpäin” ja ”Punainen Äänisjärvi” –osastojen kohdalla.

[FIN1*]

Sota-arkiston Sodissa menehtyneiden 1939-1945 –tiedostosta ei löytynyt tämän kahakan yhteyteen kuuluvia kaatuneita.

[FIN2*]

Sota-arkiston mukaan Repolan-Lieksan tiellä kaatui 15.9.1942 yksi suomalainen:

sotamies Antti Eino Malinen, s. 12.10.1917 Kuhmoniemi, asunto ja koti Kuhmo, naimaton työmies, palveli 18.TienHK:ssa, kaatui 15.9.1942 Repola-Lieksa –tiellä, siunattu ja haudattu Kuhmon vanhalle hautausmaalle.  Mahdollisesti mutta ei varmuudella, kuolema saattoi liittyä ”Eteenpäin” –osaston II joukkueen iskuun Repolan länsipuolisella tiellä kulkeneita autoja vastaan.

[FIN3*]

Sota-arkiston mukaan Kolvasjärvellä kaatui 15.-16.9.1942 kolme suomalaista sotilasta, jotka olivat samasta komppaniasta ja ilmeisesti saivat surmansa partisaanien tuhoamiin autoihin liittyen.  Surmansa saanet kolme sotilasta olivat:

Korpraali Väinö Fredrik Ilonen, s. 29.12.1914 Keuruu, asunto ja koti Tampere, naimaton metallihioja, palveli 1./VP3, kaatui 16.9.1942 Kolvasjärvi, haudattu Keuruulle;

korpraali Viljo Arvid Niemi, s. 18.9.1902 Suoniemi, asunto ja koti Tampere, naimisissa oleva 3 lapsen isä ja vahtimestari, palveli 1./VP 3, kaatui 15.9.1942 Kolvasjärvi, siunattu ja haudattu Tampereelle Kalevankankaan hautausmaalle;

korpraali Eino Olavi Salonen, s. 9.12.1914 Karkku, koti Tampere, naimaton maatyöläinen, palveli 1./VP 3, kaatui 16.9.1942 Kolvasjärvi, siunattu ja haudattu Vammalassa, Salokunnan hautausmaalle.

*

Markovin kuulusteluissa mainitsema tieto, että ”Eteenpäin”-osaston I joukkue olisi mainitun taistelukomennuksen lopulla Suomen rajan ylitettyään ryöstänyt ”jossain pikkukylässä” elintarvikkeita, jalkineita ja vaatteita, sekä tappanut ”siellä muutamia miehiä, naisia ja lapsia”.  Markovin mukaan kylässä olisi käyty tulitaistelua, koskapa kylässä olisi haavoittunut muuan heidän miehensä vatsaan; mies tuotiin joukkueen mukana osaston tuolloiseen tukikohtaan, vanhaan Rajavartioston kasarmiin.  Tarvikeryöstöä, yhtä vähän kuin tuohon kohtaan osunutta murhaiskua ei suomalainen partisaanien uhritutkimus tunnista.  Joko kertomus on vain joukkueen ”normaalia” liioittelua, tai sitten mahdollisen vahingonlaukauksen tai muun sellaisen peittely-yritys. [VH]

[FIN4*]

Sota-arkiston mukaan Roukkula-Miinoa –tiellä kaatui 24.9.1942 neljä suomalaista sotilasta, lisäksi samasta Osasto Kuussaaren komppaniasta kaatui 1 mies, jonka kuolinpaikaksi merkitty yleisluontoisesti Rukajärvi.  Nämä neljä kaatunutta olivat:

kersantti Kalle Vihtori Aarikka, s. 6.5.1901 Nakkila, jossa myös koti ja asunto, naimisissa oleva 3 lapsen isä ja puhelinasentaja, palveli 7./AHSP, joka kuului Osasto Kuussaareen, kaatui 24.9.1942 Roukkula-Miinoa, siunattu ja haudattu Nakkilaan;

korpraali Toivo Johannes Käihkö, s. 12.9.1917 Värtsilä, jossa myös koti ja asunto, naimaton maanviljelijä, palveli 6./Osasto Kuussaari, kaatui 24.9.1942 Roukkua-Miinoa, siunattu ja haudattu Värtsilään;

alikersantti Arvo Aulis Ovaska, s. 15.4.1917 Rautjärvi, koti Ruokolahti, asuinkunta Rautjärvi, naimaton maanviljelijä, palveli 6./Os. Kuussaari, kaatui 24.9.1942 Roukkula, siunattu ja haudattu Rautjärvelle jatkosodan aikaiselle hautausmaalle;

ylikersantti Erkki Antero Tuovinen, s. 13.6.1916 Varpaisjärvi, asunto ja koti Kuopio, naimaton varastotyönmies, palveli 6./Os.Kuussaari, naimaton varastotyömies, kaatui 24.9.1942 Roukkula, siunattu ja haudattu Kuopio, Hatsalan hautausmaa;  lisäksi samasta komppaniasta kaatui:

vänrikki Grigori/Riku Koivuniemi, s. 5.4.1919 Salmi, kotikunta Impilahti, asuinkunta Nurmijärvi, naimaton ylioppilas, palveli 6./Os. Kuussaari, kaatui 24.9.1942 Rukajärvi, siunattu ja haudattu Helsinkiin, ortodoksiselle hautausmaa I:lle.  -  Grigori Koivuniemen hauta Helsingin ortodoksisella hautausmaalla: http://web.genealogia.fi/asp/hautoja1d.asp?lang=en&code=66&id=113649 

 http://www.genealogia.fi/haudat/helsinki/ortodoksinen/videoe.htm

[MONI*]

Partisaaniosasto ”Eteenpäin” oli Markovin kertoman mukaan monikansallinen.  Niin olivat suurin osa Karjalan rintaman partisaaniosastoista.  Valtaosa osastojen henkilökunnasta oli rekrytoitu ja komennettu osastoihin Karjalan alueelta ja noudatti väestön monikansallista kirjoa.  -  Lisäksi on syytä huomata, että itärajan yli oli perinteisesti erilaisia sukulaisuussuhteita, ikiaikaisesti oli harjoitettu kauppaa ja muita elinkeinoja valtakunnan rajan ylitse puoleen ja toiseen, samoin ”poikkinaintia”.  Edelleen huomioitakoon muutto- ja pakolaisliikenne, jota viime vuosikymmenten aikana kymmenin tuhansin oli esiintynyt rajan yli, sitäkin puoleen ja toiseen.  Markovin mainitsemia amerikansuomalaisia ja heidän panoksensa eri partisaaniosastojen toimintaan olisi mielenkiintoista tutkia lähemminkin, samoin kuin yleensäkin suomalaisten ja suomalaisia sukujuuria omaavien taistelijoiden osuudesta toiminnasta partisaanien oppaina, yhteistoimintahenkilöinä ja taistelijoina.  -  Kuulusteltavasta yliloikkari-partisaanista Ivan Markovista voidaan todeta, että hän yli yksi harvoista partisaaneista, jotka ”tulivat yli”, eli vaihtoivat puolta sodan aikana.  Veikko Karhusen Raatteen tietä Kostamukseen –teoksen (WSOY, 1972) mukaan tuolloin oli laskettu, että Suomen partisaanintorjunta kirjasi partisaaniosastoista 1942-1944 tapahtunee yhteensä 9 yliloikkausta sekä 8 sotavangiksi jäänyttä partisaania.  Partisaanisota, jos mikä, oli sotaa, jossa ei juurikaan vankeja otettu, saatu eikä vangiksi haluttu.

[KORHO*]

On pääteltävissä, että tämä koskee Muujärven tragediaa 8.7.1942, jossa lomalle matkalla ollut lotta Sirkka Korhonen surmattiin.  Linkki Axis Historyn sivustoille jossa tallennettuna asiaa koskeva lehtijuttu: http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?f=59&t=164268  Rullaa sivua niin näet kuvann lotta Korhosen hautajaisista.  Teksti kuuluu näin:

”Ote 14. Divisioonan yhteyslotan Siiri Lehtimäen kirjeestä Lotta Svärd Keskusjohtokunnalle 20.7.1942:

”8/7-42 vaati sota alueemme lottien joukosta ensimmäisen uhrin: LentoLv:n yhteydessä toimivan IVAK:n muonittaja-lotta Sirkka Korhonen kaatui vihollispartion hyökätessä.  Tapauksesta olen saanut seuraavan virallisen tiedonannon:

”Jakelussa mainituille ilmoitetaan, että Lotta-Svärdin Kainuun piirin lotta Korhonen oli matkalla 12 vrk. lomalle Jyväskylään ja Mieslahteen.  K.o. lomalaisauton kimppuun hyökännyt vihollisen partio aiheutti lotta Korhosen kaatumisen.”

Autosta valekuolleeksi tekeytyneenä pelastautunut sotilas on kertonut: Kolonnan ensimmäinen auto, jossa lotta Korhonen oli, ajoi miinaan, jolloin lotta Korhonen haavoittui, mutta ei todennäköisesti kovin vaikeasti, koska hän oli vielä puhunut sen jälkeen.  Auton luo tullut, suomalaisen sotilaan asuun pukeutunut vihollinen oli vetänyt hänet ulos auton hytistä ja pistänyt pistimellä kuoliaaksi.

Olen nähnyt lotta Korhosen vain pari kertaa, joen en lähemmin tuntenut häntä.  -  Lähimmäksi omaisekseen hän oli ilmoittanut sisarensa.  Lotta Korhonen on kasvattina Paltamossa, ja samassa kolonnassa perässä tulevissa autoissa oli hänen kasvattisisarensa, joka myöskin on lottatyössä tällä suunnalla ja oli samoin lomamatkalla.”  - 

SA:n sodissa menehtyneiden tiedoston mukaan palvelijatar, lotta Sirkka Korhonen oli syntynyt 20.6.1919 Paltamossa, jossa myös asunto ja koti.  Hänet on siunattu ja haudattu Paltamossa.

*

[MALI*]

Kuka oli luutnantti A. Malinen? - Kuulustelupöytäkirjan allekirjoittaja, luutnantti A. Malinen on ilmeisesti luutnantti Amos Benjamin Malinen, joka syntyi 27.12.1913 Käkisalmessa ja palveli jatkosodassa ensin toimistoupseerina ja adjutanttina JR 48:ssa ja sitten toimistoupseerina ja toimistopäällikkönä VI Armeijakunnan esikunnassa.  Kapteeniksi 1942 ylennetty A. Malinen toimi suurhyökkäyksen aikana eversti Kempin johtaman 20.Prikaatin I pataljoonan komentajana ja kaatui Viipurissa 20.6.1944.; tiedot Sota-arkiston sodissa menehtyneet –tiedostosta.  - 

Bloginsa 7.4.2009 kommentissa Raimo Myöhänen kirjoittaa kapteeni A.B. Malisesta:

”[Kempin 20.Pr:n] I pataljoonan komentajana oli kapteeni Aamos Malinen, ikä 30 vuotta.  VI Armeijakunnan komentaja, kenraalimajuri Aarne Blick oli määrännyt suosikkinsa tähän tehtävään 15.8.1943 alkaen.  ”Kenraali lähetti minut panemaan tätä pataljoonaa kuntoon”, oli jokapäiväinen sanonta.  Talvisodassa Malinen oli ollut joukkueenjohtaja 3. prikaatissa osallistuen yhteen taisteluun.  17.1.1940 lähtien hän toimi RUK:ssa toimistoupseerina.  Jatkosodan alkuajan hän oli toiminut esikuntatehtävissä Nurmoilassa VI AK:n esikunnassa.  Etulinjassa komppanianpäällikkönä hän ei ollut toiminut päivääkään.  Kunniamerkkejä hänellä oli kolme vapaudenristiä ja Saksan Rautaristi.  Tosin hän oli hoitamassa virkatehtäviä kunniamerkkien myöntämis- ja jakopaikalla.  Rautaristin hän sai, kun pataljoonalle annettiin niitä kaksi luovutettavaksi komentajan harkinnan mukaan.  Ylikersantti Kauko Tommola sai toisen, toisen Malinen myönsi itselleen.”

[VIIKSIMO*]

Alempana suomalainen, ilmeisesti varhaisin, selonteko Kuhmon Viisimon partisaanimurhien näyttämöstä ja tapahtumista:

Eino Viheriävaara: Partisaanien jäljet 1941-1944

Oulun Kirjateollisuus Oy, 1981, sivut  84-87., kuvat sivuilla 96-104.

Viiksimon kylä:

Kuhmon pitäjän Viiksimon kylässä oli seitsemän taloa.  Niemellä olivat Uutela, Välitalo ja Tyvelä.  Järven toisella puolella Matilanniemellä runsaan kilometrin päässä oli kaksi taloa, ja kauempana, noin 5-6 kilometrin päässä Särkinen ja Kohola. 

Valtakunnan rajalle kylästä suorinta tietä on vain 1,5 kilometriä.  Partisaanien oli helppo päästä kylään.

Eino Viheriävaara kertoo laajojen haastattelujensa pohjalta 1981;

KUHMO, Viiksimo, 24.9.1942.

24.9.1942 noin kello 14 partisaaniryhmä, noin kymmenen miestä tuli Viiksimon kylään Tyvelän talon suunnalta Välitaloa kohti.  Talonväki oli työssä perunapellolla.  Partisaanit olivat konepistoolein varustetut, ja he kehoittivat asukkaita lähtemään mukaansa.  Myös 14-vuotias Välitalon Toivo sai vihollisen käskyn, mutta jäi vielä hevosta riisumaan aurasta.  Partisaanien kävellessä tuulimyllylle päin Toivo hevosen suojassa pakeni rantahakaan piiloutuen heinäsuovan alle.

Samaan aikaan toiset partisaanit kuljettivat Tyvelän ja Uutelan talon asukkaita samaan paikkaan, läheiseen metsään.  Pidätetyt, yhteensä viisitoista henkeä joutuivat olemaan metsässä suomea puhuvien partisaanien vartioimina noin kaksi tuntia.

Tänä aikana ryöstivät toiset partisaanit taloista kaikki arvokkaimmat tavarat, ruokatarvikkeet, vaatteet ja jalkineet sekä viisi lehmää.  Kun tavarat oli kuljetettu metsään, komennettiin pidätetyt menemään Uutelan taloon. 

Vähän ajan kuluttua suomea puhuvat partisaanit käskivät kaikki miehet ulos pirtistä, ja heidät;

Välitalon isäntä Mikko Heikkinen,

Tyvelän isäntä Matti Heikkinen,

edellisen poika Veikko Armas Heikkinen ja

huonemies Jussi Jauhonen kuljetettiin Uutelan saunaan, jolloin toinen kahdesta konepistoolimiehestä rupesi ampumaan.

Tällöin kolme miestä kuoli ja Veikko Heikkinen jäi kolme osumaa saaneena, valekuolleeksi tekeytyneenä kuolleen isänsä alle. 

*

Uutelan pirtissä:

Uutelan pirttiin jääneet yksitoista henkeä komennettiin peräpenkille tiiviisti toistensa viereen istumaan.  Nämä olivat:

Välitalon emäntä Anni Heikkinen ja hänen sylissään tyttärensä Helli, edelleen Välitalon lapset:

Vieno,

Onni,

Tyyne,

Hilja,

Tauno ja

Anna Heikkinen,

Tyvelän talon 21-vuotias poika Eino Heikkinen pienikokoisena jätettiin pirttiin,

Uutelan talon poika Eino Oskari Heikkinen ja

huonemiehen vaimo Anni Jauhonen.

Konepistoolimiehet poistivat varmistimet aseistaan.  Kaksikymmentäkaksivuotias Hilja huomasi partisaanien aikeet ja hyppäsi toisen partisaanin kimppuun.  Syntyneen käsirysyn aikana konepistoolin suihku meni kattoon, ja lipas tyhjeni. 

Toinenkaan konepistoolimies varmaan häkeltyneenä tilanteesta ei ehtinyt toimia kyllin nopeasti, ja 16-vuotias Välitalon Vieno-poika huomasi käyttää pelastustiekseen laudoitettua ikkunareikää.  Samasta reiästä pakeni Uutelan 13-vuotias Eino, rampa Anni Jauhonen, jota vammaisuudestaan johtuen kutsuttiin ”Lyyhä-Anniksi”, Välitalon lapset: 7-vuotias Onni, 8-vuotias Tyyne ja 6-vuotias Tauno sekä Tyvelän Eino ja viimein Hilja, joka koko tämän ajan oli käynyt kamppailua partisaanin kanssa.

Vihollisen luodit olivat osuneet kuolettavasti pirtin penkillä istuviin Välitalon emäntä Anna Lyyti Heikkiseen ja hänen tyttäreensä Anna Reeta Heikkiseen.  Äidin sylissä istuneen 4-vuotiaan Helli Siskon päästä oli luoti tunkeutunut läpi, jonka seurauksena meni näkö hänen oikeasta silmästään.  Orvoksi jäänyt tyttönen oli vuosia Ruotsissa ja useita vuosia Sveitsissä, kunnes aikuiseksi vartuttuaan hän palasi Suomeen ja elelee nykyisin [1981] perheenäitinä Helsingin lähistöllä. 

Ulkona:

Ulkona olevat partisaanit huomasivat pakoonpyrkijät ja ryhtyivät tulittamaan heitä.  Tällöin Tyvelän Eino kuoli heti ikkunan alle ja Välitalon 6-vuotias Tauno, joka pellolla juostessaan huusi: ”Älkää jättäkö, älkää jättäkö!”, sai luodin päähänsä kaatuen tajuttomana maahan.

Uutelan talon emäntä Impi Reeta Heikkinen oli läheisessä metsässä lehmiä paimentamassa, ja hänet löydettiin Miinoan polun varresta konepistoolilla ammuttuna (2 luodin lävistämä).  Uutelan isäntä Juuso Heikkinen oli metsässä halkoja hakkaamassa ja hän jäi kahakan ulkopuolella olevana henkiin.  Samoin pelastui hänen 16-vuotias Veikko-poikansa, joka huomasi tilanteen tultuaan metsästä kotipihalleen ja jäi noin 50 metrin päähän Uutelan pirtistä rantakivien taakse piiloon ja päästen sitä tietä myöhemmin pakenemaan.  Välitalon Toivo seurasi tilannetta heinäsuovan alla ja säilyi vahingoittumattomana.

Suomalaiset:

Suunnilleen samanaikaisesti edellä mainittujen tapahtumien kanssa noin kello 16 saapui Viiksimoon Kuhmon kirkolta lähtenyt armeijan henkilöauto, jossa olivat:

kapteeni Penttilä, sai lievän osuman partisaanien tulittaessa auton tuulilasit rikki,

luutnantti Kemppainen,

luutnantti Seppänen,

vänrikki Koponen ja

autonkuljettaja; kapteeni Penttilää lukuun ottamatta muut säilyivät partisaanien tulituksessa vahingoittumattomina.  Henkilöautosta laskettiin 60 luodin iskemää.

Henkilöauton jäljessä ajoi kuorma-auto, jonka lavalla oli muutamia miehiä.  Henkilöauton miehistöllä ei ollut tietoa Viiksimon tapahtumista, vaan auto ajoi suoraan tien [kohti kylää] tien molemmilla puolilla noin 50 metrin päässä olevien vihollisten aukaisemaan tuleen, luotien osuessa auton katoon.  Kuljettaja ohjasi auton ojaan, ja miehet syöksyivät ulos kallellaan olevasta autosta ja suojautuivat sen taakse.  Perässä ajanut kuorma-auto kääntyi nopeasti ympäri ja kävi noutamassa loputkin Kalliojoelle parakkeja purkamaan jääneet miehet.  Kuorma-auton – lavalla 22 miestä – tultua takaisin se pysähtyi vajaan neljänsadan metrin päähän asemista.  Paikalla oli varoitusmerkkejä antamassa pirtistä pakoon päässyt ryhmä: Vieno, Onni ja Tyyne sekä rampa Anni Jauhonen.  Partion tultua oli vihollinen jo ehtinyt pakoon, ja lähtiessään he olivat sytyttäneet Tyvelän talon saunan, joka paloi irtaimistoineen.  Sauna oli talonväen asuntona, sillä varsinainen asuinrakennus oli poltettu talvisodan aikana. 

Partisaaneja ei nähty samanaikaisesti suuria määriä, ainoastaan 5…15 miestä kerrallaan (myös kaksi naista oli joukossa).  Myöhemmin kahdelta vangiksi saadulta partisaanilta saatujen tietojen perusteella heitä lienee ollut komppania 120… 150 miestä leiriytyneenä noin 1 kilometrin päässä kylästä Takajoen takana.

Viiksimon partisaani-iskussa 24.9.1942 surmansa saivat seuraavat siviilihenkilöt:

Välitalon isäntä Mikko Vihtori Heikkinen, s. 12.7.1893 (ammuttiin Uutelan saunaan);

edellisen vaimo Anni Lyyti Heikkinen, s. 18.5.1896 (ammuttiin Uutelan pirtinpenkille);

heidän lapsensa:

Tauno Sulo Heikkinen, s. 13.5.1936 (Tauno 6 v. pakeni ikkunasta, juoksi pellolle, ammuttiin ja haavoittui: hän kuoli autossa matkalla sairaalaan); ja

Anna Reeta Heikkinen, s. 25.4.1924 [ammuttiin Uutelan pirttiin jyväsäkin päälle; TM];

Tyvelän isäntä Matti Heikkinen, s. 4.5.1888 (ammuttiin Uutelan saunaan)

poikansa Eino Topi Heikkinen, s. 18.7.1921 (pääsi pakoon ikkunasta mutta ammuttiin ikkunan alle)

Uutelan talon emäntä Impi Margareeta Heikkinen, s. 30.11.1894 [lehmipaimenessa, ammuttiin tervahaudan pohjalle, maantien viereen; TM];

sekä huonemies (vuokralainen) 50-vuotias Jussi Jauhonen, s.18.8.1905 (ammuttiin Uutelan saunaan)

Haavoittuneet olivat:

4-vuotias Helli Saimi Heikkinen, s. 24.4.1939 (ammuttiin päähän, hoidettiin Ruotsissa ja Sveitsissä; selvisi, myöhemmin Pöllänen, asui Vantaalla ja kuoli n. 1989) ja

21-vuotias Veikko Armas Heikkinen, s. 18.7.1921 (Uutelan saunaan ammuttiin Välitalon isäntä Mikko Heikkinen, huonemies Jussi Jauhonen ja Tyvelän talon Matti Heikkinen; Matin poika Veikko Heikkinen jäi ruumiitten alle, kun partisaanit tulivat uudelleen ampumaan ruumiita, Veikko haavoittui viiteen kohtaan, mutta tekeytyen kuolleeksi hän pelastui ja parani; kuoli vasta 34 vuotta myöhemmin, 24.4.1976; TM).

Taloryhmän asukkaista vahingoittumattomina säilyivät:

Uutelan isäntä Juuso Heikkinen, s. 1.5.1889 [viipyi metsällä linnun ansarihmoja kokemassa; havaittuaan tulitaistelun ja palavan talon, käveli koko yön metsien halki Pahkalaan, jossa saanut tietää vaimonsa tulleen tapetuksi; oli lopen uupuneena ja märässä metsässä kylmiintyneenä menettänyt konseptinsa ja itkenyt: TM];

edellisen pojat:

Eino Oskari Heikkinen, s. 1929 (13 v., pakeni Uutelan pirtistä ikkunan kautta); ja

Kaarlo Veikko Heikkinen, s. 17.4.1925 [oli metsällä linnustamassa isänsä kanssa ja pelastui lymyilemällä rannoilla mutta näki aivan liikaa kauheuksia];

sekä Välitalon lapset:

22-vuotias Hilja Heikkinen (sankarillinen Hilja kävi käsiksi konepistooli-partisaaniin Uutelan pirtissä, tarttui konepistooliin ja käänsi sen ylös, jolloin sarjatulelle viritetty ase tyhjensi lippaan pirtin kattoon, ja mitä ilmeisimmin pelasti ikkunan kautta pakoon päässeet, yhteensä 6 henkilöä);

16-vuotias Vieno Heikkinen/Välitalo [Tyyne Martikaisen haastattelema Veikko Heikkinen kertoi, että hänen veljensä Eino löi ikkunasta laudat ja tervapaperit hajalle ja Välitalon Vieno-poika oli siinä hänen kanssaan avaamassa tätä pakoreittiä; TM]

14-vuotias Toivo Heikkinen [piilotteli heinäkasan alla ja näki miten kotia tyhjennettiin, perheen koira etsiytyi hänen kainaloonsa; peloissaan lähtenyt veneellä järven yli lähelle Piilojokea ja maannut siellä maantien ravissa seuraten liikennettä ja uskaltautui kylään vasta kun varmasti uskoi suomalaisten päässeen tilanteen herraksi, ja palasi vihdoin tuohon tyhjennettyyn kotiin; TM]

8-vuotias Tyyne Heikkinen (pelastautui Uutelan pirtistä ikkunan kautta) ja

7-vuotias Onni Heikkinen (samoin ikkunan kautta), lisäksi lipettiin pääsi ikkunasta

päivämiehen rampa ”Lyyhä-Anni”, Anni Jauhonen.

*

Muita menetyksiä:

Tyvelän talon partisaanit polttivat.

Myös Uutelan talo uhreineen oli yritetty polttaa; paperia oli sytytetty uunin ja seinän väliin, seinä oli mustunut, mutta kunnon lieskaa ei talo ottanut.  Niin pelastui elämälle pirttiin ruumiiden luo jäänyt Helli-tyttö, 4 v.

Lähde: Eino Viheriävaara: Partisaanien jäljet 1941-1944.  Omakustanne, Oulun Kirjateollisuus Oy, 1981. – TM; Tyyne Martikaisen Partisaanisodan siviiliuhrit -teoksen tietoja.

* * *

Kirjailija Tyyne Martikaisen kirjoittama ja toimittama kokonaiskuvaus partisaani-sodasta, ”Partisaanisodan siviiliuhrit” (Kemi, 2002) täydentää Viiksimon murhenäytelmää:

Tyyne Martikainen tapasi Viiksimon kylässä Oulusta tuleen todistajan, Veikko Heikkisen vuosituhannen vaihteessa:

Veikko Heikkinen:

Ihmiset olivat syystöillään, perunannostossa tai muutoin ulkona.  Veikon äiti oli mennyt lehmäpaimeneen lähimetsään.  Veikko isänsä kanssa linnunrihmoja kokemaan.  Veikollakin oli kivääri suojanaan.

Oli iltapäivä, kun Veikko oli palannut ennen isäänsä kylään.  Hän souteli järven yli kotia kohti.  Hän kuuli naapurin koiran kovan haukunnan.  Hän tuli kotirantaan.  Nousi veneestä ja asteli pirttiin.  Ihmetteli, kun koko talo oli sekaisin eikä ketään paikalla.

Hän katsahti ikkunasta ja näki, että aivan lähellä oli tulossa joukko ihmisiä.  Hän arvaa, että venäläiset.  Hän tempaa kiväärinsä ovipielestä ja syöksee ulos, ehtii 50 metrin päässä olevan järven rantaan, pienen kiven suojaan.  ”Sydän hakkasi, näkivätkö pakoni.  Alkavatko ampua.”

Veikko Heikkinen jatkaa:

”Piha täyttyi ihmisistä.  Kuului komentosanoja.  Toiset käskettiin pirttiin, toiset lähellä olevaan saunaan.  Ulos jäi muutama konepistoolimies.  Etäältä tieltä alkoi kuulua auton ääni.  Välitalolta päin näkyi liikettä.  Venäläiset olivat ottaneet lehmiä mukaansa ja lähtivät kuljettamaan niitä maantien suuntaan.  Savua alkoi nousta.  Talot oli sytytetty palamaan.  Autojen äänet kuuluivat jo lujempaa.  Sitten alkoi kuulua ampumista pirtistä.  Ikkuna revähti auki.  Näin muutamien ihmisten hyppivän ikkunasta ulos ja pakenevan risuaidan suojaan.  Toiset jäivät makaamaan.  Kuulin itkua ja huudon: ”Älkää ampuko, auta herra jumala.”  Ampuminen katkaisi äänen.  Ammunta jatkui sarjatuella”.

”Näin, kun saunaan vietyjä ammuttiin saunan ovesta sisälle.  Minun piti korjata asentoanikin, etten näkyisi saunalle.  Laskeuduin syksyisen kylmään rantaveteen ja vedin lippalakkia silmille.  Oli kammottava olo.  Sitten kuulin sarjatulta noin parin sadan metrin päästä tieltä.  Saunaan ammuttiin uudestaan.  Ampuja siirtyi sitten talon avatun ikkunan alle ja ampui siitä maata kohden  [huomautus: partisaani siis kohdisti ikkunan alle tuurpertuneeseen Einoon, 11 v. tappolaukaukset, VH] ja lähti juoksemaan metsään päin Takajoen siltaa kohden, jonne kaikki toiset olivat menneet.  Niemellä oli nyt täysin hiljaista.  Yksi auto meni vain kovaa vauhtia takaisin kirkonkylälle päin.  Tyvelän talo roihusi liekeissä”.

”Lähdin kahlaamaan järvenrantaa kyykyssä Takajoen suuta kohti.  Olin märkä ja puoliksi kohmettunut, kun pääsin Takajoen suulle.  Sitten piti kahlata syvällä vedessä Tulikankaan puolelle.  Sillalle en voinut mennä.  Siellä menivät ryssät suuret kantamukset selässään.  Näin hyvin sillalle.  Makasin rannalla ja nostin jalkani ylös, että vesi valui kumisaappaistani pois.  Lähdin juoksemana Matilanniemen taloa kohti”.

Veikko Heikkinen kertoi Tyyne Martikaisen haastattelussa vuosituhannen vaihteessa;

”[Järkyttynyt Veikko Heikkinen oli mennyt Pahkalaan ja tavannut siellä isänsä.  Sieltä] Hän oli päässytkin sotilaitten autossa kotiinsa Uutelaan.  Siellä oli pirttiä lähellä seisonut konepistoolimies ja huudellut, kuka liikkuu.  Veikko oli jutellut hänen kanssaan hetken ja pyytänyt sitten sotilasta kanssaan pirttiin.  Mutta sotilas oli kieltäytynyt.

Menin yksin ja eteeni avautui kammottava näky.  Veri oli vuotanut lattialle lammikoksi.  Siinä rivissä makasivat kaikki valkoisen kalpeina.  Äitikin oli tuotu yön aikana metsästä [tervahaudasta, jonne partisaanit olivat hänet ampuneet].  Tyven Eino [Eino Heikkinen, 11 v., joka oli ammuttu kohta ikkunasta karattuaan] oli nostettu ikkunan alta sisälle.  Menin sitten saunan ovelle.  Siellä makasivat miehet lattialla enimmäkseen päähän ammuttuina.  Tuntui kuin olisi maailmanloppu tullut.  Otin pyörän ja läksin ajelemaan allapäin.  Korvissani kuului huuto: ”Älkää ampuko, auta herra jumala” ja Välitalon koiran surkea haukku”.

”Hyökkääjät olivat tienneet, että kylä oli suojaton.  Siellä oli vain siviilejä.  Pari viikkoa aikaisemmin oli kaksi tuntematonta sotilasta käynyt katselemassa paikkoja taloissa.  Kukaan vain ei arvannut, että ne olivat partisaaneja.  Oli luultu, että nekin olivat suomalaisia, sillä samoihin aikoihin kylässä oli käynyt suomalaisia upseereita katsomassa kenttävartiopaikkaa.  Tyven Matti [Matti Tyvelä] oli antanut luvan maalleen rakennettavalle parakille”.

”Veikko Heikkinen kertoo kantamastaan syyllisyyden taakasta:

”Minulle on tullut ikuinen painajainen siitä, että jos olisin käyttänyt asetta, miksi tilanne olisi muuttunut.  Mutta minulla oli vain kolme patruunaa ja minut olisi saarrettu järven rantaan”.

*

Partisaanien uhreista ansiokkaasti kirjoittanut ja uhrien asiaa sinnikkäästi edistänyt Tyyne Martikainen kertoo, miten hän kävi ”Partisaanisodan siviiliuhrit” –teostaan kirjoittaessaan tapaamassa tämän tarinan urhoollista pikku-Hiljaa, eli Välitalon Hiljaa/Hilja Heikkistä, nykyistä Kinnusta:

”…Hilja asuu nykyisin Viiksimon tiellä sijaitsevassa kotitalossaan.  Tapasin hänet ja keskustelin hänen kanssaan.  Hän on pieni ystävällinen nainen.

Kerron, että olen tulossa Viiksimosta.  Hilja kysyy minulta: ”Missä päin ne partisaanit nyt liikkuvat?”

Minua koskettaa tapaaminen hänen kanssaan.  Olen iloinen, että olen tavannut hänet, tuon rohkean, vaarallisessa tilanteessa itsensä alttiiksi panneen silloin nuoren naisen, joka vihollisen pyssyyn tarttumisella pelasti itsensä ja eräitä muita henkilöitä varmalta kuolemalta”.

Lähde: Tyyne Martikainen: Partisaanisodan siviiliuhrit.  Kemi, 2002. 

Tämä Tyynen kirja täytyy jokaisen partisaanisodan uhreista vähääkään kiinnostuneen lukea.

* * *

Lisäys:

Vienan Heimosoturipataljoonasta ja Aunuksen Heimosoturipataljoonasta kesällä 1941 muodostetun Prikaati K:n historiateoksessa (Pohjoinen, 2002) historian kirjoittanut Timo Kallioniemi kertoo AHSP:n sotapäiväkirjan pohjalta:

13.9.1942:

Ilmoitettiin, että Repolasta 17 kilometriä Lieksaan päin oli ryssän partio tulittanut henkilöautoa, jolloin kolme miestä haavoittui vaikeasti ja auto paloi.  Ryssän partiota ajettiin takaa kun se tappoi vielä erään sotilasvirkamiehen.  Vihollisen partio tuhosi Kolvasjärveltä yhdeksän kilometriä Kuhmoon päin kuorma-auton, jolloin yksi mies kaatui.  Seuraava auton tuhoaminen tapahtui Kolvasjärveltä Suomeen päin; kahakassa kaatui kaksi omaa miestä ja neljä vihollista. - - [Autojen tuhoaminen tapahtui 15.-16.9.1942; Kolvasjärven kahakoissa kaatuivat: ensin mainitussa korpraali Viljo Niemi 15.9.1942; viimemainitussa kahakassa korpraali korpraali Väinö Ilonen 16.9. sekä korpraali Eino Salonen 16.9.1942.  Kuka oli sotapäiväkirjassa mainittu ”eräs sotilasvirkamies”? VH]

2.10.1942:

Ilmoitti Luvajärven kenttävartio, että oli saatu vanki, joka oli karannut 50 miehisestä joukosta matkalla itään. [konepistoolimies Ivan Markov, Eteenpäin-partisaaniosastosta. VH]  Vanki ilmoitti, että kolme 50 miehen porukkaa oli liikkunut Roukkulasta luoteeseen olevan kasarmin maastoon, osastoja oli huollettu lentokoneista, mutta osastot ovat muonan puutteen vuoksi nyt paluumatkalla.  Luutnantti Peussa lähetettiin jäljittämään, mutta jäljet katosivat Vonkajärven koillispuolella.

Oma lentokone säilyi ehjänä pakkolaskussa maantielle Lusingassa.  Lentokone oli havainnut 20 miehen nuotion Nuokkijärven länsipäästä pohjoiseen noin viisi kilometriä.

Repolasta Lieksaan menevän tien sillan lähellä oli nähty valoja ja liikettä.  Repolan sillalle asetettava vartio, asiasta ilmoitettu Repolan varuskunnan päällikölle.

Kiimasjärveltä saatu vanki, jonka kertoman mukaan ryssiä liikkuu kahdessa joukossa noin 20 ja 40 miestä.  Tie Tsolmasta Kiimasjärvelle on miinoitettu.

7.10.1942:

Luutnantti Peussa ilmoitti, että luutnantti Lehto on ollut kaksi kertaa taistelussa  vihollisen kanssa, omia on kaksi haavoittunut.  Miinaan mennyt sotamies Aarre Pitkä on kuollut haavoihinsa.  Haavoittuntu sotamies T. Kinnari 5.K:sta on kuollut haavoihinsa.

*

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Mielenkiintoinen kuulustelupöytäkirja. Siitä voisi päätellä, että halu täydentää muonitusta ja ryöstellä muutenkin lienee yksi syy partisaanien tekemiin iskuihin siviilejä vastaan.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Todella melkoinen löytö tämä "nuoren partisaanin tunnustus" - sellaiseksihan se on arvioitava.

Kyseessä oli siis karjalainen 22-vuotias traktorinkuljettaja, joka oli eri vaiheiden jälkeen komennettu partisaanitehtäviin. Hän oli käynyt suomenkielisen 5-vuotisen kansakoulun, ja osasi siis suomea ja kaikesta päätellen tunsi myöskin Suomea varmastikin paremmin ja enemmän kuin monet asetoverinsa.

"Sotavanki on ollut naimisissa Suomesta 1934 loikanneen Elma NISKASEN, o.s. Viden kanssa (syntynyt Kemin lähellä v. 1903), jonka entinen mies Hannes NISKANEN vangittiin 1937 ja ollut siitä lähtien kateissa."

Lisäksi hänhän oli avioitunut itseään huomattavasti vanhemman, 39-vuotiaan lesken kanssa. Leski oli loikannut Neuvostoliittoon 1934 - siis aivan viimeisten joukossa: tuolloinhan loikkaukset ja muukin tuloliikenne Karjalaan oli jo kovasti laantunut ja loppumassa: ja sitten suomalainen mies oli viety 1937, hän taas tuoreena loikkarina tyypillisesti tuossa terrorin I-vaiheessa, ja epäilemättä varsin pian kuulustelujen jälkeen teloitettu. Asiakirja ei kerro, oliko tällä uusperheellä lapsia, mikä oli miehen aatteellinen tausta: se, että ei ollut NKP:n jäsen, kerrotaan itseasiassa aika velhosti:

"Sotavanki ei sano kuuluneensa kommunistipuolueeseen, koska oli tuomittu kahdesti juopumuksesta ja NKVD:n sekä miliisin vastustamisesta."

Eli olisiko hän muuten kuulunut, jos noita "estäviä rikkeitä" ei olisi ollut? Vai oliko "NKVD:n ja miliisin vastustaminen" osoitus muustakin, poliittisesta ja asenteellisesta oppositiosta?

Ja mitä sitten oikeastaan tarkoittaneekan kuulustelijan, luutnantti Malisen arvio kuulusteltavasta:

"Kuulustelijan arvostelu: Sotavanki vaikuttaa välinpitämättömältä ja tuntuu kuin hän salaisi osan tietojaan."

Eikö tämä "nuoren partisaanin tunnustus" päinvastoin ole melkoisen avomielinen ja monen konkreettisen detaljinsa osalta varsin hyvin todennettavissa ja tosiasioita vähintään kohtuudella kunnioittavaa, kuten edellä kokoamani taustatiedot osoittavat? Mitä kuulustelija oikeastaan tarkoitti? Kuten aina henkilöarvioinnissa, ulkopuolisen on vaikea suhteuttaa arviota; se kertoo melkein yhtä paljon arvioitsijasta itsestään kuin arvioitavasta kohteesta. Miten kokenut sotavankien ja eritoten partisaanien kuulustelija ltn Malinen oli? Sitä en tiedä, enkä tiedä minkälaiset vertailukohdat ja havainnot hänellä oli.

Eikö post-traumaattinen stressitila voi ilmetä tietynlaisena välinpitämättömyytenä, flegmaattisuutena, ihminen ikään kuin halvaantuu kauhean kokemuksen tai (oman)teon raskaan taakan alle?

Oliko sittenkin niin, että Markov itsekin oli mukana Viiksimossa ja teki jotain pahoja töitä, joita alkoi katua, ja siksi sai tarpeekseen koko savotasta, mutta ei pahalta ololtaan ja häpeältä pystynyt suoraan tunnustamaan, mutta kevensi mieltään mahdollisimman totuudenmukaisella kertomuksella?

Ivan Markovin jatkovaiheet ja kohtalo on syytä selvittää. Sen verran mielenkiintoinen tapaus ja ihminen hän on. Niin, ja myös Elma (o.s. Viden) ja Hannes Niskasen kohtalot.

Käyttäjän jp68 kuva
Juha Porola

Olisi se Heikkilän Hilja mielestäni ansainnut hengenpelastus mitallin urheudestaan siellä Uutelan pirtissä, kun hän rohkeni asettua vastarintaan niitä partisaanimurhaajia vastaan.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Täydensin artikkelin tekstiä tällaisella lisäyksellä;

Lisäys:

Vienan Heimosoturipataljoonasta ja Aunuksen Heimosoturipataljoonasta kesällä 1941 muodostetun Prikaati K:n historiateoksessa (Pohjoinen, 2002) historian kirjoittanut Timo Kallioniemi kertoo AHSP:n sotapäiväkirjan pohjalta:

13.9.1942:

Ilmoitettiin, että Repolasta 17 kilometriä Lieksaan päin oli ryssän partio tulittanut henkilöautoa, jolloin kolme miestä haavoittui vaikeasti ja auto paloi. Ryssän partiota ajettiin takaa kun se tappoi vielä erään sotilasvirkamiehen. Vihollisen partio tuhosi Kolvasjärveltä yhdeksän kilometriä Kuhmoon päin kuorma-auton, jolloin yksi mies kaatui. Seuraava auton tuhoaminen tapahtui Kolvasjärveltä Suomeen päin; kahakassa kaatui kaksi omaa miestä ja neljä vihollista. - - [Autojen tuhoaminen tapahtui 15.-16.9.1942; Kolvasjärven kahakoissa kaatuivat: ensin mainitussa korpraali Viljo Niemi 15.9.1942; viimemainitussa kahakassa korpraali korpraali Väinö Ilonen 16.9. sekä korpraali Eino Salonen 16.9.1942. Kuka oli sotapäiväkirjassa mainittu ”eräs sotilasvirkamies”? VH]

2.10.1942:

Ilmoitti Luvajärven kenttävartio, että oli saatu vanki, joka oli karannut 50 miehisestä joukosta matkalla itään. [konepistoolimies Ivan Markov, Eteenpäin-partisaaniosastosta. VH] Vanki ilmoitti, että kolme 50 miehen porukkaa oli liikkunut Roukkulasta luoteeseen olevan kasarmin maastoon, osastoja oli huollettu lentokoneista, mutta osastot ovat muonan puutteen vuoksi nyt paluumatkalla. Luutnantti Peussa lähetettiin jäljittämään, mutta jäljet katosivat Vonkajärven koillispuolella.

Oma lentokone säilyi ehjänä pakkolaskussa maantielle Lusingassa. Lentokone oli havainnut 20 miehen nuotion Nuokkijärven länsipäästä pohjoiseen noin viisi kilometriä.

Repolasta Lieksaan menevän tien sillan lähellä oli nähty valoja ja liikettä. Repolan sillalle asetettava vartio, asiasta ilmoitettu Repolan varuskunnan päällikölle.

Kiimasjärveltä saatu vanki, jonka kertoman mukaan ryssiä liikkuu kahdessa joukossa noin 20 ja 40 miestä. Tie Tsolmasta Kiimasjärvelle on miinoitettu.

7.10.1942:

Luutnantti Peussa ilmoitti, että luutnantti Lehto on ollut kaksi kertaa taistelussa vihollisen kanssa, omia on kaksi haavoittunut. Miinaan mennyt sotamies Aarre Pitkä on kuollut haavoihinsa. Haavoittuntu sotamies T. Kinnari 5.K:sta on kuollut haavoihinsa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Nyt tämän tekstin noustua käyttölistalle onnistuin parantamaan sen luettavuutta löyhää lay-outia tiivistämällä.

Toivon, että pitkän ja perusteellisen tekstin lukeminen sujuu nyt paremmin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset