Veikko Huuska

Kuvasoturi Therese Bonney vakoili Suomessa

Kuvasoturi Therese Bonney vakoili Suomessa

Kuka?

 [Mabel] Therese Bonney,

s. 15.7.1894, Syracuse, New York – k. 15.1.1978, Pariisi,

sotavalokuvaaja, rintamakirjeenvaihtaja, Photo-Fighter (”kuvasoturi”), valokuvajournalisti, free lancer -toimittaja, kirjailija, filantrooppi, Yhdysvaltain tiedustelupalvelun avustaja.  Ensimmäinen kirjeenvaihtaja, joka vangitsi tulossa olevan Talvisodan (”Russo-Finnish War”) tunnot syksyllä 1939 ja ainoa naispuolinen valokuvaaja, joka kuvasi paitsi Suomessa myös
länsirintamalla suurimman osan taisteluista.  Sodan aiheuttama viattomien siviilien irtirepiminen juuriltaan ja tämän onnettomuuden esittäminen suurelle yleisölle muodosti Therese Bonneyn keskeisen teeman hänen valokuvaajan työssään toisen maailmansodan aikana.  http://en.wikipedia.org/wiki/Th%C3%A9r%C3%A8se_Bonney 

Bonneyn sotavalokuvat kodittomista lapsista ja aikuisista Euroopan takapihoilla ja pakoreiteillä vauhdittivat toisen maailmansodan jälkeen Unicefin, YK:n kansainvälisen lasten avun järjestön, perustamista.  Hänen seikkailuistaan on tehty elokuva ”The Search”.

Valokuvaaja Therese Bonneyn 25.000 negatiivia käsittävä sotakuvakokoelma on vähäntunnettu II maailmansodan ennätys.  Hänen kuvansa kodittomista harhailijoista eri kulmilla Eurooppaa avustusjärjestöjen huomassa, jotka julkaistiin teoksessa ”Euroopan lapsia” (Europe´s Children, 1943) ovat järkyttäneet katsojia kaikkialla.  Työstään sodan kauhujen tallentajana Bonney totesi:

 - ”Minä menen yksin ja yritän kohdata totuuden. Tulen takaisin ja yritän antaa tapahtumille kasvot ja tehdä jotakin sille [sodalle]”.

 

Bonney syntyi New Yorkissa ja vietti siellä varhaisvuotensa, kunnes hänen perheensä muutti Kaliforniaan 1902.  Hän valmistui Kalifornian yliopistosta Berkeleystä vuonna 1916 (Bachelor of Art) ja jatkoi romaanisten kielten maisteriksi Harvardissa.  Myöhemmin keskeytti professori Fersaed Baldenspergerin alaisuudessa käynnistyneet tohtoriopinnot Columbian yliopistossa ja muutti 1919 Pariisiin opiskellakseen Sorbonnen yliopistossa, jossa 1921 valmistui tohtoriksi, yhdentenätoista amerikkalaisena ja neljäntenä naisena.  Välillä sodan aikana Edouard de Billyn valitsemana hän edusti Ranskan yliesikuntaa yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.  Hän jäi Eurooppaan ja harjoitti valokuvaajan ja valokuvauksen tutkijan ammattia.

* * *
Miss Mabel Therese Bonneyn opillisesta menestyksestä Sorbonnen maineikkaassa yliopistossa
kirjoitti kalifornialainen lehdistö kesällä 1919:

”Hänen menestystään on luonnehdittu Pariisin päivälehdistön kommenteissa ”briljantiksi
puolustautumiseksi kolmimiehistä vastaväittelijäryhmää vastaan.  Vastaväittelijöinä toimivat professorit Leguois, Strowski ja Hazard”.
 

Paitsi, että Bonney saavutti tämän Pariisin yliopiston korkeimman kunnian, tohtoriuden, neljäntenä naisena, hän teki myös uuden ikäennätyksen, koska hän on vain 26 vuotias.  Hänen väitöskirjansa aiheena oli kriittinen analyysi Alexsandre Dumas nuoremman näytelmistä.

 

Vuonna 1919 hän perusti Amerikan Punaisen Ristin Euroopan kirjeenvaihtokeskuksen Euroopan ja Amerikan lapsille, toivoen siten voivansa edistää kulttuurista vuorovaikutusta kahden mantereen välillä.  Hän kiersi eri puolilla Eurooppaa luennoiden, ja kirjoitti sanoma- ja aikakauslehtiin Yhdysvaltoihin, Ranskaan ja Englantiin.  Myöhemmin hän perusti oman
yhtiön, The Bonney Service, ensimmäisen yhdysvaltalaisen kuvatoimiston Euroopassa.  Toimisto tuotti reportaasijuttuja lehdistölle kaikkiaan 33 maassa.  Therese Bonney valokuvasi arkkitehtuuria, sisätiloja, salonkiasetelmia, kauneussalonkeja, julisteita ja pakkauksia sekä ravintoloita ja yökerhoja painottuen tyylissään decoon ja moderniin tyyliin.  Yhdessä
vanhemman sisarensa, Louise Bonney Leicesterin kanssa hän julkaisi opaskirjasarjan, joka käsitteli Pariisin antiikkia, kauppoja ja ravintoloita, sekä ranskalaisen keittokirjan.

 

Saman aikaisesti hän kokosi suurenmoisen kokoelman varhaisten valokuvaajien töitä sekä 1932 asetti näytteille niiden parhaimmiston Pariisissa.  Näyttely kiersi sittemmin lukuisissa  kaupungeissa kautta Yhdysvaltain nimellä ”The Gay Nineties”.  Monet näyttelykuvista
julkaistiin kokoelmassa ”Remember When?”, 1933.  Vuonna 1934 Bonney pani näytteille kokoelman dagerrotypioita nimikkeen ”Toinen maailmanvalta”. Samana vuonna hänet palkittiin ”Legion of Honor” –mitalilla markiisi Lafayetten kuoleman satavuotisjuhlan hyväksi antamastaan panoksesta.  Vuonna 1935 hän muutti takaisin New Yorkiin aloittaen uuden ”Maison Francaise”´n (Ranskalaisen huoneen) johtajana.  Se oli Rockefeller Centerin omistama galleria, joka oli omistettu USA:n – Ranskan kulttuurisuhteiden vaalimiselle. Seuranneiden vuosien aikana hän kuitenkin suuntautui valokuvaukseen ja julkaisi 1939 teoksen ”The Vatican”, joka sisälsi monia aiemmin kuvaamattomia, ”näyttämön takaisia” kohteita kirkkovaltiosta.  Monet teoksen kuvista olivat saaneet ensijulkaisun Life-aikakauslehdessä.

 

Suomeen kesällä 1939

Samana vuonna,1939, Therese Bonney matkusti Suomeen, kuvatakseen valmistautumista vuoden 1940 olympiakisoihin, mutta havaitakseen vain joutuneensa seuraamaan Karjalan kannaksella pidettyjä Suomen armeijan viimeisiä suurimittaisia sotaharjoituksia, sekä sitten Venäjän invaasiota Suomeen marraskuussa.  Elokuun 1939 sotaharjoituksissa Bonney kuvasi
marsalkka Mannerheimia ja suomalaisia sotilaita.  (mm. ”Poika ja Mannerheim” jossa manööverejä mietteliäänä seuraava pikkupoika etualalla ja ratsastava marsalkka taustalla). 

 

Muun muassa Washington Post julkaisi sunnuntainumerossaan 8.12.1940 Therese Bonneyn tuottaman laajahkon kuvasarjan ”How Peace Come to Finland” (Miten rauha tuli Suomeen?).  (This is The Picture Story, as told by the texture of Therse Bonney, of peace coming to Finland… Sen kuvat sisältyivät Congressin kirjastossa ja New Yorkin Modernin taiteen museossa
esillä olleeseen näyttelyyn “To Whom Wars are Done?”.  Miss Bonney oli ainoa naispuolinen sotakuvaaja Suomessa ja Ranskan rintamalla.  WP:n kuvasarjan yhteydessä julkaistiin Bonneystä otettu valokuva, jossa hän poseeraa kameroineen teräskypärä päässä ja mitali
rinnassa; kuva on otettu samana päivänä, kenraali Mannerheim dekoroi hänet Suomen Valkoisella Ruusulla (Gen. Mannerheim decoraid her with the White Rose of Finland).

 

Bonney oli siis Suomessa jo elokuussa 1939, mahdollisesti jo heinäkuussa, sekä marraskuussa 1939 ja maaliskuussa 1940: viettikö hän täällä koko ajan vai kävikö muualla ja palasiko takaisin?  Virallisesti hän oli Talvisodan aikana akkreditoituneena Suomessa heinäkuussa 1939 saamansa olympia-akkreditoinnin lisäksi tammi-helmikuussa 1940 ja maaliskuusta 1940
lähtien.  Ja nimenomaan free lancerina.  Hotelli Kämpissä pidettiin suomalaisella vieraanvaraisuudella hyvää huolta ulkomaisista median edustajista, ilman että heidän kontaktejaan ja tiedonvälitystään olisi erityisemmin valvottu.  Niinpä olennaisetkin sotilas- ja siviilitiedot liikkuivat vilkkaasti itään ja länteen.

http://www.loc.gov/exhibits/wcf/images/wcf006.jpg 

1940 hän oli jälleen Ranskassa antamassa ensiapua Kansainävlisen Pakolaisavun leireillä Belgian rintamalla sekä myöhemmin Pariisissa.  Hän oli saanut kenraali Maxime Weygandilta [Mannerheimin vanha tuttu, VH], Ranskan kotirintaman komentajalta ”carte blancen” (avoimen valtakirjan), ja oli sen ansiosta ainoa ulkomaalainen toimittaja Saksan invaasion aikana Maas-joen taistelussa kesäkuussa 1940, ja laati täydellisimmän kuvallisen reportaasin Saksan armeijan taistelusta Ranskassa. 

Hän seurasi Ranskan 9. Armeijan mukana kun se vetäytyi Bordeauxiin.  Ranskassa hän lisäksi työskenteli Amerikan Punaisen Ristin palveluksessa sekä Ranskan ”Amerikan ystävien” Anne Morganin osastossa, auttaen pakolaisten evakuoinneissa. 


Hän toimi myös sellaisissa organisaatioissa kuin ”Women´s Land Army” ja ”Women´s Auxiliary Army Corps”.  Hitaampikin huomaa miten erinomaisen mahdollisuuden tiedusteluun ja erilaisen tiedon hankinaan tällainen vaeltelu rintamilta toisille ja pääkaupungeista toisiin mahdollisti. 

 

Bonney palasi taistelun Ranskasta laannuttua Yhdysvaltoihin ja valmisti valokuvanäyttelyn, joka nimikkeen ”To Whom Wars are Done?” (Kenelle sodat on tehty?) pantiin esille
Kongressin kirjastossa sekä eri puolilla maata otsikolla ”War Comes to the People” (Sota laskeutuu kansan keskuuteen, 1940).  ”The Carnegie corporation” myönsi rahoituksen joka mahdollisti hänen paluunsa Eurooppaan raportoimaan sodan jälkivaikutuksia. 

 

Yhdysvaltain Kongressin kirjaston aineiston mukaan 117 naispuolista kirjeenvaihtajaa akkreditoitiin USA:sta toisen maailmansodan aikana rintamakirjeenvaihtajan tai sotakirjeenvaihtajan tehtäviin.  Therese Bonneyn akkreditoitiin Duell, Sloan & Pearce –nimisen tuotantoyhtiön nimiin.

 

Jatkosodan aika

Vuonna 1941 Therese Bonney matkusti jälleen Eurooppaan jatkaen ”totuus-hyökkäyksiä” – siten niitä tuolloin kutsuttiin lehdistössä.  Hän vieraili Espanjassa ja kuvasi sisällissodan runtelemaa maata, Portugalissa, miehitetyssä Ranskassa, Englannissa, Suomessa (jossa hän
joskus vuoden 1940 jälkeen suoritti salaisen toimeksiannon, toimien OSS:n, the Office of Strategic Services, agenttina (OSS oli USA:n ulkomaan tiedustelupalvelu, CIA:n edeltäjä)) sekä muualla, ja loi kuvakokoelman, joka on ollut näytteillä 40 kaupungissa ja joka julkaistiin 1943 kirjana nimellä ”Europe´s Children” (Euroopan lapsia), liikuttava ja jopa shokeeraava muotokuva sodan vaikutuksista.  [Amerikkalaisissa lähteissä näyttää olevan horjuntaa miss Bonneyn Suomen mission ajoituksessa: toisaalla se on vuosi 1940, jossain toisaalla ”sometime after 1940”, muuan lähde puhuu, miten hän dekoroituna lähti Suomesta 1940 ja meni Ranskaan ja tämä missiosta kertomisen jälkeen..; Suomalaiset lähteet puhuvat vuodesta 1942, VH].  Linssinsä välityksellä Bonneyn vaikutelmat kauhistuttivat Eurooppaa ja Amerikkaa tavalla, johon sanat yksin eivät olisi koskaan kyenneet.  Kokoelma sai loistavat arvioinnit
kriitikoilta.

 

Artikkelissaan ”Länsivaltain tiedustelu Suomessa” Ohto Manninen kirjoittaa (teoksessa Salaisen sodan sivut, 2003): -

Syyskuussa 1942 Tukholmaan ilmestyi amerikkalainen journalisti Therese Bonney, joka oli julkaissut hyvin kuvitetun artikkelin talvisodasta ja marsalkka Mannerheimista amerikkalaisessa laatukuvalehdessä.  Tässä vaiheessa Valpo sai varoituksen,
jonka mukaan Bonney oli ”häikäilemätön ja moraaliton ihminen ja vihaa henkeen ja vereen saksalaisia”.  Kun Viisumihakemukset eivät tuottaneet tulosta, reipas lehtinainen kirjoitti Suomen marsalkalle ja saikin ratkaisevan puollon.  Hän vietti Suomessa 25 päivää syksyllä 1942, tapasi talvisodanaikaisia tuttaviaan, suoritti ”rintamamatkoja” ja kirjoitti laajan
raportin”. 

Lue myös tämä: http://books.google.fi/books?id=ejUOhiWysogC&pg=PA113&lpg=PA113&dq=therese+bonney+marshal+mannerheim&source=bl&ots=4OB2zR0uZf&sig=ND3YQrC_zzS9BWeHmPVb-6InKZs&hl=fi&sa=X&ei=eBPPUfzGK_CK4gSb-oDoCQ&sqi=2&ved=0CDUQ6AEwAQ#v=onepage&q=therese%20bonney%20marshal%20mannerheim&f=false sivu 113. 

Sekä;  http://books.google.fi/books?id=83aMqklUijYC&pg=PA181&lpg=PA181&dq=therese+bonney+mannerheim+marshall&source=bl&ots=-PM9pBGLDZ&sig=a9ThBlupT5nxTy3zhXEoCAFbzSE&hl=fi&sa=X&ei=ARTPUdqcFqfV4gTzxYCoBg&ved=0CDcQ6AEwAg#v=onepage&q=therese%20bonney%20mannerheim%20marshall&f=false sivu 181.


Aiemmin edellä kerrotusta ilmenee, että Therese Bonney sai sotilaallisen ”tulikasteensa” 1939-1940 Talvisodan Suomessa ja uuden ryöpyn sotaa keväällä 1940 Ranskassa, ja vielä lähempää ja sikäli raakalaismaisempana, että uhreina hänen näkökentässään enimmäkseen olivat siviilikohteet, siviili-ihmiset, naiset, vanhukset ja lapset sekä ranskalaiset kodit ja kylät
ja rauhallinen maaseutu.  On helppo ymmärtää, että saksalaiset olivat amerikkalaisen liberaalin mediahenkilön mielestä pahiksia.  Saksan idänretken kesällä 1941 alettua tämän vaikutelman voi vain kuvitella voimistuneen.  Jotain henkistä norjistelua Bonneykin lienee joutunut tekemään, kun Suomen kimppuun karanneesta Neuvostoliitosta kesän 1941 myötä tulikin hyökkäyksen uhri, ja viimeistään Pearl Harborin jälkeen vähitellen myöskin Yhdysvaltain ”aseveli”.  Alkuperäinen viaton pulmunen, Suomi, oli nyt ”väärällä puolella” ja se seikka lienee luonut älyllisenkin perusteen tiedustelutoiminnalle. 

Therese Bonney on ulkomaalaisista kenties se henkilö, joka kaikkein tunnekylläisimmin, syvimmin ja raastavimmin sydämessään koki - aivan tapahtumien ytimessä toimiessaan - Suomen vaihtelevat tilanteet toisen maailmansodan aikana.  Olisipa joku täysipäinen suomalainen älynnyt haastatella Therese Bonneytä myöhemmin 1960- tai 1970-luvulla hänen
Suomi-kokemuksistaan!

 

Marraskuussa 1941 Ranskan hallitus myönsi hänelle osoittamastaan rohkeudesta ja ihmisystävällisistä pyrkimyksistä korkean arvomerkin, ”Croix de Guerre” –mitalin.  Vuonna 1944 hänen valokuvakokoelmansa ”War Comes to the People” julkaistiin kirjan muodossa. 

 

1942

Vogue –lehti julkaisi 1942 Gertrude Steinin harvinaisen silminnäkijän tilityksen WW II:n
ajalta.  Stein oli katkaissut suhteensa moniin ystäviinsä, koska hän ja elämänkumppaninsa Alice B. Toklas molemmat olivat juutalaisia, ja elivät uhanalaisessa asemassa Saksan miehittämässä Ranskassa.  Steinin novellissa ”Mrs. Reynolds” johdatetaan lukija tuntemaan näiden naisten kohtaama uhka.  Kuten Stein kertoi Therese Bonneylle, hän kuvasi Hitlerin ja Stalinin luonteita tässä novellissaan, kutsuen heitä nimillä Angel Harper ja Joseph Lane, ja tutkii heidän seksuaalista ja psykologista luonnettaan siinä missä heidän poliittista
toimintaansakin. 

http://www.moma.org/docs/press_archives/653/releases/MOMA_1940_0084_1940-12-04_401204-75.pdf?2010 


Vogue´n lokakuun 1942
numerossa kerrottiin, että vanha Ranska yhä elää huolimatta saksalaisvalloituksen kylmästä tukahduttavuudesta.  Therese Bonney, Vogue´n vakinainen valokuvaaja ja kirjeenvaihtaja julkaisi valoisan kertomuksen otsikolla ”Dufy Still Paints” (Dufy maalaa yhä).  ”Roaul Dufy, yksi ranskalaisen modernismin suurimmista kuvataiteilijoista, vaikka onkin reumatismin runtelema ja kärsii yhtenään nälästä, elää eräässä kylässä lähellä Espanjan rajaseutua, ja menneitten aikojen kunnian katveessa hän maalaa hitaasti ja tuskallisesti, mutta kuitenkin
yhä maalaa.  Siinäpä tunnekylläinen mutta samalla mitä ihailtavin kuva naisesta, joka silloin tällöin kohottaa Ranskaa pimentävää verhoa ja kertoo maailmalle, että maassa yhä on sellaisia henkilöitä kuin Gertrude Stein, Maillot ja Dufy, jotka elävät ja työskentelevät raunioiden keskelläkin”.


Sodan jälkeen Bonney asettui jälleen asumaan Ranskassa, jossa hän jatkoi valokuvausta, kirjoitti kolumneja Le Figaro –lehteen ja käänsi monia ranskalaisia näytelmiä Broadwayn näyttämöille.  Bonneyn filmiskenaario kodittomista lapsista tuotti elokuvan, The Search (Etsintä, 1948), joka palkittiin Akatemian palkinnolla.  Elokuvan pääosissa esiintyivät Montgomery Clift, Aline MacMahon sekä Jarmila Novotna.  Bonneyn hahmosta tehtiin myös
sota-ajan piirroskirja ”Valokuvataistelija”, jonka sankarittarena hän esiintyi (”Photofighter”, heinäkuu 1944).

 

Käydessään kahdeksattakymmenettä vuottaan hän palasi Sorbonnen yliopistoon väitelläkseen toistamiseen, nyt gerontologiasta. 


1976

Keväällä 1976 Pariisin kaupunginmuseo järjesti hänen tuotantonsa retrospektiivisen näyttelyn nimellä ”An American – Witness of Her Time” (Eräs amerikkalainen – oman aikansa todistaja).  Vähäisintä hänen saavutustensa joukossa ei ollut olla Georges Roualtin maalattavana kuudesti ja Raoul Dufyn kolmasti, sekä tulla kuvatuksi lukuisten Ranskan 20. vuosisadan suurten valokuvaajien toimesta. 


Therese Bonney sai vastaanottaa monet suuret palkinnot ja kunniamerkit lukuisissa maissa. 

Hän kuoli Pariisissa tammikuun 15. päivänä 1978.

* * *

Virallisenoloista, jokseenkin herooisena naismenestyjänä, humanitäärisenä toimihenkilönä ja filantrooppina Therse Bonneyn esittävä arkistoaineisto täydentyy aikalaiskirjoituksella, jota lainaan alempana.  Tämä teksti on Lemuel F. Partonin toukokuussa 1941 julkaisemasta Bonneyn persoonaa ja hahmoa käsittelevästä artikkelista, joka julkaistiin otsikolla ”Rautahilkka muurauslaudan sijasta kruunaa kauneuden” (Iron Hat Instead of Mortar Board Crowns Beauty, Lake Benton Walley, Minnesota, USA, 30.5.1941); (Consolidated Features – WNU Service.).  New York. –


Georg Ade on ensimmäinen ja viimeinen nykyajan satuseppo.  Hän pyrkii yhä tekemään jotain ajankohtaista mutta uskomatonta, kuten päivän tapauksen, Theresa Bonneyn.  Se ”olipa kerran” oli vuonna 1921 kun nätti amerikkalainen tyttö Syracusasta julkaisi omat opilliset teesinsä tohtorin väitöskirjassaan Sorbonnen yliopistossa Pariisissa.  Hänen aiheensa oli ”Moraaliset ajatukset Alexander Dumas nuoremman näyttämöllä”.  Kannustushuudot olivat raikuvat ja kansainväliset.

Neiti Bonney oli aikaisemmin porhaltanut läpi Kalifornian yliopiston ja hankkinut maisterin paperit Harvardissa.  Amerikkalaisten sanomalehtien Euroopan toimisto hoputti tytön reportteriksi Pariisiin ylistäen hänen kauneuttaan ja älykkyyttään.  Eikä hän pettänyt heitä.  Kaikki Akatemian voitonseppeleet olivat hänen, puhumattakaan hänen pukeutumisensa
tyylikkyydestä.  Toimittajakollegoiden yhdistyksen puheenjohtajuus viimeistään saattoi hänet asemaan, jota ei enää pysty kuvailemaan. 

 

Mutta tänään on tänään, ja muutaman vuoden sisällä Adolf Hitler on rajulla tavalla tarkistanut ”moraaliset ideat” Ranskassa ja vähän muuallakin.  Ja näinä vuosina Miss Bonneyllä on ollut tämän lopunajanmenon seurannassa kehänvieruspaikka.  Ja juuri nyt Vichyn hallitus palkitsee hänet ”Croix de Guerre” –mitalilla ”rohkeudesta ja jumalanpelosta” (bravery and devotion)
pakolaisten evakuoinnin parissa Saksan maahantunkeutumisen aikana viime vuonna. 

Hän ei tarvitse täällä tarkempaa esittelyä, koska hänellä on jo oma kuuluisuutensa, ei tosin intellektuellina vaan valokuvaajana, jonka lähikuvat kaaoksesta ovat virallisesti tallennetut Kongressin kirjastoon ja Ranskan arkistoihin.  Viime joulukuussa (1940) hänelle myönnettiin
Carnegie-säätiön apuraha jotta hän saattoi palata Ranskaan jatkamaan sodan kuvallista tallennusta. 

Todellinen hiuspinni-käänne hänen urallaan tuli juuri hetkellä, jona naiset yleisesti luopuivat hiuspinnien käytöstä. Pariisissa hän myi tarinan eräälle amerikkalaiselle sanomalehdelle.  He
lähettivät kaapelisähkeen saadakseen kuvan.  Neidillä oli vaikeuksia saada kuvaa, niinpä hän päätti tehdä lopun moisista pulmista.  Yhdessä sisarensa Louisin ja Amerikassa olevan äitinsä kanssa hän perusti ”Bonney & Co.”:n toimimaan ”Kansainvälisenä kuvatoimistona”.  Menetettyään tärkeän kuvan, hän osti kameran ja alkoi kuvata.  Hänen valokuvansa olivat vielä
suurempia menestyksiä kuin hänen väitöksensä.  Parooni Mannerheim salli hänen osallistua tiiviisti Suomen taisteluun ja palkitsi hänet Suomen ”Valkoisella Ruusulla”.  Säkenöivän älykäs, tummahiuksinen ja eläväinen, sellaisena hän saa ystäviä mutta samalla myös kilpailijaklikin tai kaksi, uudenlaisen ja vähemmän ritarillisen röyhtäisyn suoraan Helvetistä.  Hän palautti Kongressin kirjastoon 200 salamasodan kuvaansa.”

 

by Veikko Huuska

Lähteet:

 

Bonney Therese.  Papers, 1931-1964; A Finding Aid.  Arthur and Elizabeth Schlesinger Library on the History of Women in America, Radcliffe College, 1978.

Cook, Bernhard A.: Women and war: Bonney Therese.

Encyclopedia Britannica, 2009 Online: Bonney, Therese.

Lake Benton Walley News, Minnesota, USA, 30.5.1941, p. 4.

Manninen, Ohto: Länsivaltain tiedustelu Suomessa (teoksessa: Salaisen sodan sivut, 2003).

McHenry, Robert: Famous Ameircan Women; Therese Bonney.  Online.

Minä vakooja.  Vakoilun ja vastavakoilun vaiettu todellisuus, Valitut Palat, 2007.

Porvari, Seppo: Mannerheim ja lehtinainen [Therese Bonney] (teoksessa: Minä vakooja.  Vakoilun ja vastavakoilun vaiettu todellisuus, 2007).

Rosenblom, Naomi: A History of Women Photographers, New York, Abbeville Press, 2000.

Salaisen sodan sivut, Sotahistorian laitos, 2003.

Simon, Linda: Gertrude Stein Remembered.  The Bancroft Library, University of California,
Berkeley: Therese Bonney files.

Shearer, Benjamin F.: Home Front Heroes; Bonney, Thérèse 1894-1978.

Washington Post, sunnuntainumeron kuvaliite 8.12.1940.

Women Come to the Front; Eight Who Come to the Front, Net.

Women and War, collection biografs.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset