Veikko Huuska

Linnan ”Tuntemattoman sotilaan” tulikaste 9.7.1941

”Tuntemattoman sotilaan” rykmentin, JR 8:n tulikaste jatkosodassa 9.7.1941  -    

Tuntemattoman sotilaan todellisuuspohjasta

 - Konekiväärikomppanian tulikasteen tausta -

Johdanto

Väinö Linnan ”Tuntematonta sotilasta” on kohta jo 60 vuoden ajan arvioitu ja puntaroitu lukemattomista näkökulmista käsin.  Viimeksi Vammalan vanhan kirjan päivillä [*] ansiokkaasti pohdittiin  kirjailijan ja hänen tiiliskiviromaaniensa suhdetta 1950-luvun helsinkiläiseen kirjalliseen modernismiin.  ”Tuntematon” on kertakaikkiaan suomalaisen kirjallisuuden ja mielenmaiseman suuri maakivi, jota on pakko kiertää ja naputella milloin vähän isommalla ja milloin taas pienemmällä malmivasaralla, ja kumma kyllä siitä näyttää löytyvän aina uusia särmiä ihmeteltäväksi.

*

Elävät esikuvat

”Tuntemattoman sotilaan” päähenkilöiden esikuvien etsiminen on ollut kansanhuvia alusta alkaen.  Olen minäkin siellä pienviljelijä Viljami ”Rokka” Pylkäksen kannakselaisen kodin, nykyisen omistajansa jo purkaman, kivijalkaa käynyt kävelemässä.  Jaakko Syrjä paljasti viime vuonna ”Muistissa Väinö Linna” –teoksessaan, että perihämäläisen luutnantti Koskelan esikuva olikin nilsiäläinen pientilallisen poika Einari Kokkonen, Linnan joukkueenjohtaja välirauhan ajalta.  http://www.hs.fi/tulosta/HS20041204SI1KU029fj

Tervejärkinen ja neuvokas Kokkonen oli koko Suomen armeijan parhaita sotilaita: hän lähti alikersanttina talvisotaan ja palasi jatkosodasta kapteenina.   Paloaukealla, vähän ennen jatkosodan alkua, komppanianpäälliköksi tuli jääkärikapteeni Toivo Kärnä, (s. 8.1.1895 Lappajärvellä) aunuksenkävijä ja omapäinen upseeri, joka antoi aineksia kapteeni Kaarnan hahmoon.  Kapteeni Kärnästä; s. 10-11 http://www.kadettikunta.fi/pdf/Kylkirauta407.pdf  & http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=101&raportti=1

*

Turkulainen työmies, alikersantti Tuure Lehtonen oli kovaluontoinen ryhmänjohtaja, joka Maaselän Tsalkissa 23.8.1941 ryhmänsä kanssa kulki polulla pahki vihollisen pikakiväärituleen ja kaatui sotamiestensä, viitasaarelaisen Heikki Öhmanin ja kalajokisen Valde Ängäslevän kanssa, loppujen haavoittuessa.  Lehtonen oli ohuthuulisen alikersantti Lehdon ilmetty esikuva.  Miehet kuuluivat alikersantti Linnan kanssa samaan konekiväärikomppaniaan.

http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=7028&raportti=1

*

Tulikaste

Väinö Linna ja koko 1.KKK/JR 8 sai tulikasteensa keskiviikkona 9. päivänä heinäkuuta 1941 Soanlahden pitäjän Havuvaaran kylässä vahvan bunkkerilinjan puhkaisutaistelussa. 

Sitä ennen rykmentti oli viikon aikana menettänyt jo 17 miestä Värtsilän-Korpiselän alueen vähäisemmissä kahakoissa, joita 11.divisioonan kaistalla käytiin tavoitteena raivata paremmat lähtökohdat Karjalan Armeijan 10. heinäkuuta alkavalle, Laatokan Karjalan valtaamiseen tähtäävälle yleishyökkäykselle.  Tuona samana keskiviikkona, vain 8 kilometriä pohjoisempana, Korpiselän pitäjän Tsiipakan kylän suunnalla haavoittui ensimmäisessä taistelussaan kapteeni Kärnä, ja kuoli seuraavana päivänä sotasairaalassa, JR 29:n konekiväärikomppanian päällikkönä.

Sinä kesänä Havuvaarassa

”Tuntemattoman sotilaan” kuvaus Havuvaaran taistelusta on Syrjän  mukaan ainoita, jotka kirjailijamestari on lähes sellaisenaan ottanut omalta sotataipaleeltaan.  Vihollisen tulivoimainen bunkkerilinja pysäyttää hyökkääjät rinteen murroksiin.   Koskelan esikuva Einari Kokkonen ei tosin räjäytä kasapanoksella konekivääribunkkeria täällä, vaan myöhemmin syksyllä Matroosassa, lähempänä Petroskoita. 

Havuvaaran valtaus muodostui vaikeaksi JR 8:lle.  Rykmentin toinen pataljoona hyökkäsi lännestä ja lähetti saarrostavan osaston korpien kautta vihollisen selustaan, kylän itäpuolelle.  Ensimmäinen pataljoona hyökkäsi Salmilampien kautta pohjoisen suunnasta Havuvaaran kylää kohden - kolmas pataljoona oli tavanmukaisesti reservissä.  Aamupäivän kuluessa kylään ammuttiin voimakkaita tykistön tuli-iskuja ja ankarien taistelujen jälkeen kansakoulun maasto vallattiin kello 15.3o sekä kylän itäpäähän motitettujen neuvostojoukkojen asemat seuraavana yönä kello 3.

Romaanissa Havuvaaran taistelua edeltävänä päivänä pataljoonan saa ensimmäinen tulikosketuksen suonlaidan taistelussa.  Linna luo draaman kaarta tuolla fiktiivisellä kohtauksella, jossa vänrikki Kariluoto kamppailee pelon ja sankarikuvien välissä, ja jossa kapteeni Kaarnan lisäksi kaatuvat pataljoonan ensimmäiset miehet, - vänrikki Luostarinenpikakivääriampuja Jaakko Vuorela ja ensimmäisestä joukkueesta vielä eräs sotamies. -  Sota-arkiston mukaan tuona päivänä ei pataljoonasta kuitenkaan mennyt yhtään miestä.  http://www.youtube.com/watch?v=Y7d3__6c8rA noin 1" ->

*

Linna keskittyy kuvaamaan taistelut oman, ensimmäiseen pataljoonaan kuuluvan konekiväärikomppaniansa kolmannen joukkueen kaistalla.  Taistelu alkaa tykistön viiden minuutin keskityksellä ja jalkaväen hyökkäys käynnistyy kello 10.48.  Vajaan kolmen tunnin kuluttua komppania on puhkaissut bunkkerilinjan ja lähestyy Havuvaaran kylää, ja kylän laidassa joukkue kohtaa noin neljänkymmenen miehen vihollisosaston, joka epätietoisena vetäytyy kylästä: Linnan joukkueen konekiväärit ja pikakiväärit niittävät lähes koko porukan  maahan. 

Korpia pitkin Havuvaaran kylään hyökänneen toisen pataljoonan urakka on huomattavasti kovempi, sen taistelut päättyvät vasta yöllä. 

*

Sota-arkiston kaatuneiden luettelo kertoo:

ensimmäisen pataljoonan menetykset olivat Havuvaaran valtaustaistelussa 10 kaatunutta, toisen pataljoonan 29 kaatunutta.  Haavoittuneita oli ainakin puolitoistakertainen määrä, yhteensä noin  60-70 miestä.  Rykmentin riveistä poistui näin yhteensä 100-110 miestä.

  -  Tämän koko rykmenttiä koskevan lukeman Linna panee ensimmäisen pataljoonan komentajan majuri Sarastien kontolle:

”Toistasataa miestä oli päivä vienyt pataljoonan riveistä kaiken kaikkiaan, ja se olisi ollut raskas tappioilmoitus, ellei hän nyt kävelisi [Havuvaaran] kylätiellä”.

*

Nuori kuolema bunkkerilinjalla

Linna kuvaa Havuvaaran taistelussa seuraavat haavoittumiset ja kaatumiset:

stm Ylitalo kaatuu  ryhmitysalueella kranaatti-iskussa päähänsä saamastaan sirpaleesta, toisen miehen hartiat ruhjoutuvat pahoin ja samassa yhteydessä stm Rantanen haavoittuu käteen, hän näyttää kovaa särmää ja iloitsee jo tiedossa olevasta kotilomasta.  Kohta kun eteneminen taisteluryhmityksessä alkaa,  vänrikki Kariluodon joukkueen tunnustelija haavoittuu päähän ja hokee huumaantuneena: - Ei voi tappaa, jos päästä tappaa niin tappaa heti… Naapurijoukkueen alueella huudetaan: - Paaaariiiit!  Hyökkäys tyssää rinteessä olevaan murrokseen ja siinä  neljännen joukkueen paras ryhmänjohtaja, alikersantti Tyynelä kaatuu luodin lävistettyä otsan, hänen näyttäessään etenemis-esimerkkiä miehilleen Kariluodon käskystä.   Eräs mies saa siipeensä ja alkaa ryömiä taakse.  Minuuttia myöhemmin toinen ryömivä mies kaatuu.  Jsp:llä hänestä lasketaan 19 luotia. Toisesta komppaniasta kaksi joukkueenjohtajaa (vänrikkejä?) kaatuu ja heti perään menee kunnianhimoinen varajohtaja pikakiväärin luotisuihkusta, samoin kolmannesta komppaniasta joukkueenjohtaja Lilius olkapäähänsä saaneena - siis kaatuu tai ainakin haavoittuu. 

”He olisivat kaikki jyrkästi kieltäneet edenneensä tuota kuudenkymmenen metrin matkaa alun toista tuntia.”  -

Tässä vaiheessa Linna summaa:

haavoittuneiden suojapaikassa on 11 ruumista ja 18 haavoittunutta.  Vänrikki Kariluodon rinnalta kaatuu kohta eräs pikakivääriampuja ja ampujan apulainen haavoittuu samasta suihkusta.  Konekivääriampuja stm Kaukonen kaatuu suojatessaan Koskelaa tämän ryömiessä bunkkeria kohden kasapanosta raahaten. 

Yhteensä Linna romaanissaan ”antaa kuolla” taistelussa 13 miestä ja ainakin 19 haavoittua.  Tässä on siis hieman enemmän kuin todellisuudessa kaatuneet 10 miestä koko I pataljoonasta.  Linna on kuvauksen yleispätevyyden nimissä, aivan perustellusti, täydentänyt kaatuneiden joukkoa: lisännyt kolme aliupseeria. -  Menetysten painopiste oli kovemmalle joutuneen toisen pataljoonan suunnalla, siellä kaatui siis 29 miestä; Linna tyytyy toteamaan toisen pataljoonan koukkauksen raskauden. 

*

Ketkä oikeasti kuolivat ”Tuntemattoman” legendaarisessa bunkkerilinjan taistelussa? 

He olivat Linnan pataljoonasta (I/JR 8) seuraavat 10 miestä:

maanviljelijän poika, sotamies Yrjö Haapaniemi s. 1921 Jalasjärvellä;

opiskelija, vänrikki Heikki Hamarila s. 1921 Helsingissä, asui Joensuussa (kuoli haavoihinsa Joensuun sotasairaalassa 14.7.1941);

maanviljelijä, stm Väinö Hiltunen s. 1920 Lapinlahdella;

työmies, stm Juho Muhonen s. 1919 Kivijärvellä, asui Kannonkoskella;

työmies, stm Tauno Pitkänen s. 1920 Loimaalla, asui Tampereella;

maanviljelijä, stm Erkki Rämä s. 1918 Luumäellä;

koululainen, vänrikki Aleksander Saulamo s. 1922 Suojärvellä, asui Ristiinassa (kuoli haavoihinsa sotasairaalassa 19.7.1941);

metsätyömies, stm Eino Tenhunen s. 1921 Viitasaarella (kuoli 10.7.1941);

talollisen poika, stm Viljo Timonen s. 1921 Soanlahdella, asui Konnevedellä;

maanviljelijä, stm Pertti Tynys s. 1920 Joutsenossa.

Heistä 20-vuotias Viljo Timonen kaatui synnyinpitäjässään Soanlahdella kotikontujensa puolesta. 

 

Kahdeksan sotamiestä ja kaksi vänrikkiä.  Heidän syntymä- ja kotipaikkakuntansa antavat hyvän näytön ”Tuntemattoman sotilaan” komppanian ja pataljoonan laajasta kasvupohjasta: rykmentti oli perustettu 8.prikaatin varusmiespataljoonan runkoon reserviläisillä täydennettynä.  Iältään he olivat kaikki varusmiesikäisiä, 19-23-vuotiaita. 

*

Vänrikki , filosofian ylioppilas Heikki Yrjö Hamarila (ent. Hamrén) oli talvella täyttänyt 20 vuotta.  Hänen isänsä oli toimitusjohtaja Yrjö Ragnar Hamrén ja äitinsä FM, lehtori Bertta Hamrén, molemmat olivat Helsingissä ”Itsenäisyyden liiton” jäseniä 1930-luvulla. 

Nimensä suomentanut Hamarila oli valmistunut Joensuun lyseosta ylioppilaaksi viimeisenä rauhan keväänä 1939, hän harrasti suojeluskuntatoimintaa Joensuussa, suoritti varusmiespalveluksen 1939-40 Jalkaväen koulutuskeskus 5:ssä, kävi upseerikurssin n:o 45 kiväärilinjan Niinisalossa ja ylennettiin vänrikiksi 1940.  Hän ehti kirjoittautua syksyllä 1939 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan lääkärin ammatti mielessään. 

Jatkosodassa hän toimi joukkueenjohtajana ja peräti komppanianpäällikkönä: oliko hän Suomen nuorin komppanianpäällikkö?  Ainakaan kovin monta häntä nuorempaa komppanianpäällikköä ei varmasti ollut. Hän ehti käydä sotaa kaksi viikkoa kun haavoittui 9.7. Havuvaarassa  ja kuoli Joensuun sotasairaalassa 14.7.  http://www.helsinki.fi/keskusarkisto/kaatuneet/Havua.pdf / Hamarila.

Tietämättömäksi jää miten hyvin Väinö Linna tunsi tämän kyvykkään nuorukaisen, ja toimiko hän jossain mitassa vänrikki Kariluodon, ”tuon ihanteellisesti kasvatetun herraspojan”, esikuvana.

*

Toinen vänrikki, koululainen Aleksander Saulamo, oli syntynyt Suojärvellä 18.7.1922.  Hän taisteli siis naapuripitäjässään ja haavoittui siellä raskaasti ollessaan vielä 18-vuotias, mutta ehti täyttää sotasairaalassa 19 ikävuottaan päivää ennen kuin uinui ikilepoon.  Saulamon perheessä oli kaikkiaan 8 sisarusta. 

Perhe joutui talvisodan jaloista evakkoon Ristiinaan.  Sieltä Saulamot palasivat hyökkäyssodan edetessä kotikulmille, Salmiin 1941-44.  Sota kouri kovin ottein perhettä:  isä, kauppias Heikki Saulamo toimi jatkosodassa alikersanttina Täydennyspataljoona 4:ssä ja kaatui Impilahden Pitkärannassa 30.7.1941, pari viikkoa vänrikki-poikansa jälkeen. 

Isä ja poika haudattiin rinta rinnan Salmin sankarihautausmaalle, uuteen kotikuntaan.  Äiti-Anna, joka oli innokas käsityöihminen menetti Ristiinassa välirauhan aikana näön toisesta silmästään tapaturman seurauksena.  Suurhyökkäyksen jälkeen 1944 perheen evakkotie jatkui Siilinjärven kautta Hämeenkyröön 1946.

Rivakkaotteisia olivat nämä nuoret vänrikit, lyhyen elämänsä aikana jo paljon aikaansaaneita ja vastuullisiin tehtäviin edenneitä.  Ankara oli heidän miestensäkin osa. 

                                                                 * * *

Tuntemattoman sotilaan rykmentin kaatuneista

”Tuntemattoman sotilaan” rykmentin, JR 8:n, toisesta pataljoonasta kaatuivat Havuvaarassa 9.7.1941 – ja Väinö Linnan ilmaisua käyttääksemme ”maksoivat veronsa ihmisten yhteiselle tyhmyydelle” seuraavat 29 miestä:

Airaksinen, Hitola, Isolehto, Kilpijoki, Kuismin, Kymäläinen, Käräjäoja, Lappalainen, Lehtomäki, Lillukkamäki, Lunkka, Manninen, Mikkola, Mäkelä, Nieminen, Palonto, Pulkkinen, Purhonen, Raitaoja, Riihimaa, Salonen, Sipura, Suhonen, Suominen, Tankka, Tervo, Tiitto, Valtonen ja Varis.

Heidän ruumiinsa toimitettiin heidän synnyin- tai kotikuntiinsa, jonne miehet haudattiin, ja nämä olivat: Maaninka, Karijoki, Reisjärvi, Ylöjärvi, Sortavala, Vahviala, Haapavesi, Varpaisjärvi, Tampere, Vilppula, Mäntyharju, Säkylä, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti, Isojoki, Kiihtelysvaara, Juva, Tampere, Suodenniemi, Naantali, Iitti, Tohmajärvi, Kangasala, Vähäkyrö, Varpaisjärvi, Haapavesi, Lempäälä ja Kitee. 

http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?kuol_a_p=09&kuol_a_v=1941&kuol_a_k=07&kuol_l_p=09&kuol_l_v=1941&kuol_l_k=07&kuolinpaikka=*HAVUVAARA*&kunta=*&haekaikki=0&sort=kaikki&sivulle=100&haekaikki=1&raportti=1

*

Heistä ainakin vänrikki Eino Mannisen nimi tuli graniittitauluun hänen entisen koulunsa seinään.  Luutnantti Otto Pulkkinen oli joukon vanhin, 34-vuotias maanviljelijä Tohmajärveltä. 

Aliupseereita olivat alikersantit Taavi Kuismin, Leevi Salonen ja Frans Valtonen. 

Korpraaleja Kauko Lillukkamäki, Konsta Lunkka, Kauko Palonto ja Toimi Varis. 

Muut kuolivat sotamiehinä, kansakoulupohjalta.  Iältään miehet olivat 20-23 –vuotiaita, peräti 17 miestä oli ikäluokkaa 1920.

*

Sotamiehistä eräs, Viljo Valter Lehtomäki, syntyi 7.11.1920 Ikaalisten Kallionkielen kylässä Lumian talon Lehtomäen torpassa. 

Vanhempansa olivat torppari, entinen leskimies Juho  Rikhard Juhonpoika, s. 1871 ja vaimonsa Hulda Maria Kaarlentytär Kivijärvi, s. 1893, vihitty 12.9.1915 Ikaalisissa.  Äiti Hulda kuoli neljä lasta synnytettyään 29-vuotiaana kevään ollessa kukkeimmillaan 29.5.1923. 

Viljo muutti kevättalvella 1937 Tampereelle, 16-vuotiaana, ja toimi tehtaassa pakkaajana.  Jossain vaiheessa nuorukainen ehti käydä kääntymässä Porvoon maalaiskunnassa, koskapa sellainen on merkitty kantakorttiin kotikunnaksi.  Toistamiseen leskeksi jäänyt isä Juho Rikhard muutti poikansa Kallen kanssa tilalliseksi Ylinikkilän Toivolaan Ikaalisten Vähäröyhiön kylään vuonna 1939, jo 68:n vuoden ikään ehtineenä.  Viljon vanhempi veli Martti Vilhelmi kuoli 20-vuotiaana alkukesästä 1939.  Poikien menetys rasitti vanhaa Juho-isää, ja hän joutui luopumaan maamiehen tehtävistä sodan jälkeen, ja niin hän muutti kesällä 1953 Tampereen Pyynikille eläkepäivikseen.

*

Turha ja sokea kuolema

Linna sai heti taistelujen ensihetkistä lähtien tuta sodan sattumanvaraisuuden ja ankaruuden.

Nils-Börje Stormbom kertoo jo 1963 ilmestyneessä Linna-monografiassaan Linnan tarinan ”turhasta kuolemasta” Havuvaarassa: 

”Vielä samana päivänä kaatui eräs [Linnan] joukkueen nuorista aliupseereista Havuvaaran kylän laidassa.  Pelkästä ymmärtämättömyydestä tämä kiipesi erään perunakellarin katolle ja jäi sinne istumaan erinomaiseksi maaliksi muutamien satojen metrien päässä olevaan kylän kansakouluun kätkeytyneelle venäläiselle tarkka-ampujalle.  – Kokemattomuudessamme todellakin kuvittelimme, että ellei vihollinen jollain hetkellä ampunut meitä eikä ollut näkyvissä, ei siellä mitään vihollista ollutkaan.”  -  Muistaako Linna sotilasarvon väärin,  tarkoittaako hän mahdollisesti nuorta Saulamoa? 

Jaakko Syrjä kertoo, miten Linna kaksi päivää Havuvaaran taisteluiden jälkeen menetti koko ryhmänsä kranaatin täysosumasta Soanlahden Kaatiovaarassa, kun rykmentti oli siirtymämarssilla kohden Jäniskoskea ja Laatokkaa.  

Tärskyssä kaatuivat sotamiehet Tauno Kaarlela Nivalasta ja Veikko Siira Tampereelta (syntyisin Kirvusta)  ja lisäksi korpraali  Tauno Kettunen Pielisensuulta kuoli haavoihinsa matkalla sotasairaalaan, kaikki muut ryhmän miehet haavoittuivat, vain Linna selvisi fyysisesti vammoitta.  Mutta ankarat kuvat pyörivät hänen silmissään: ”…tie hänen ympärillään oli täynnä kuollutta ja silpoutunutta ihmismassaa – hänen oma ryhmänsä.  Kasassa oli myös hevonen joka yritti nostaa päätään. … Minkkisen, ampujan, käsi puristi rintaa, sen alta pulppusi voimakas verivirta…mieleen syöksähti kuva Siiran Martista [po. Veikosta], jonka jalka oli väärinpäin ja paljas reisiluu näkyi housunriekaleitten joukosta… miehen aivot ja rautaisannoksen säilykkeet valuivat sekaisin.” 

                                                                 * * *

 Kun alikersantti Linna palasi komppaniaansa hän joutui etenemään matkan Soanlahti-Suistamo-Leppäsyrjä-Läskelä ilman omaa ryhmää, eräänlaisena ulkojäsenenä.  Läskelässä hän joutui vartioon, Syrjä kertoo:

”Pellolla hänen vartiopaikkansa edessä, Läskelän rautatiesillan pielessä, kaatui luutnantti Gummerus.  Hän oli hullunrohkea mies, ei tiennyt pelosta muuta kuin sen paljon käytetyn sanan, jota suuresti ihmetteli.  Hän seisoi siinä avoimella paikalla ja katseli karttalehteä.  Vihollinen ampui hänet siihen, todennäköisesti Läskelän tehtaan ikkunasta.  Hän ei kuollut heti.  Kun paikalle juoksi auttajia, hän kouraisi rintaansa ja kysyi sotilaallisen ronskisti: - Perkele, kummalla puolella sydän on?  Sitten hän kuoli, ihan niin kuin eräs nuorempi sotilas ”Tuntemattomassa”, jolta myös puuttui pelon elossapitävä vaisto [stm Asumaniemi, VH]”. 

Luutnantti Allan Mikael Gummerus oli ammattiupseeri, syntynyt 4.8.1904 Pyhäjoella, palvellut hyvän aikaa Viipurissa (ilmeisesti Karjalan Kaartin Rykmentissä, Papulassa) , mutta asui Helsingissä ja sinne, Hietaniemen sankarihautausmaalle hänet myös on haudattu.  Jatkosodassa hän palveli JR 8:n toisessa komppaniassa.  Aviosäädyltään hän oli eronnut.  Riuskana miehenä Gummerus urheili monipuolisesti Viipurin Urheilijoiden riveissä ja saavutti  kohtalaisia tuloksia: Kalevan kisoissa Tampereella 1934 hän ylsi silloisessa 5-ottelussa neljänteen sijaan, jääden pronssimitalista vain 17 pistettä.  Seuraavanakin vuonna hän, 31-vuotiaana,  ilmeisesti jo hieman jäähdytellen, juoksi ratakierroksen ajassa 57,3 – Suomen vuositilastossa sillä heltisi sija 108.  http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php?id=8223&raportti=1   

*) Artikkeli on julkaistu ensi kerran kutakuinkin tässä muodossaan Karjalainen –lehdessä vuonna 2005.  En ole tehnyt siihen kuin vähäisiä muutoksia.

*

Kannattanee lukea myös Järveläisen blogi. http://jarvelainen.blogspot.fi/2006/10/todellisuus-paljastuu-kadotessa.html jossa mm. Syrjän kirjasta.

Samoin vähän Rokkaa, joka tuli pataljoonaan täydennyksenä myöhemmin loppukesästä: http://kotisivu.suomi.net/brantberg/Pylkas%20Viljam.htm

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

A.A. Remes

Olinkin ajatellut, että Linnan Riitaojan esikuvan täytyy olla Haapaveden Käräjäojia.

Martti Laines

Kiitos mielenkiintoisista blogeista.

Sixten Korhonen

Linnan tyypit lienevät tuttuja veteraaneille omista porukoistaan.
Linna on varmasti vaihtanut tyyppikokoelmaansa muiden veteraanien kanssa ennen kirjoitusta.
Todellisuuden sanotaan aina ylittävän tarinat, joten uskomattomimmat tyypit on luultavasti täytynyt jättää pois.
Honkajoen esikuvat olisivat mielenkiintoisia. En muista Syrjänkään heistä puhuneen.
Sanomatta Pylkäksestä mitään, Rokka haluaa mennä kiväärimiesten mukaan, koska siellä "tullee käskähmä" hän siis haluaa tappaa poikia sylitysten. Eikö siinä puhu sadisti ?

Asumaniemen kaltaisia poikia, jotka eivät kertakaikkiaan tajua, ettei tarvita kuin yksi suht hyvin ampuva vihollinen, joka ottaa hänet kohteekseen, tietää lähtöä.

Riitaojia lie ollut enemmän kuin kehtaa sanoa.
Lisäksi on muistettava Rokasta Riitaojiksi muuttuneet, kuukaudesta toiseen sirpalesuojassa tärisemisen tehtyä työnsä hermoille.

Kirjassa Ruma Sota, neljä tutkijaa kuvaa kertomatta jääneitä asioita.
Ensinnäkin, toinen maailmansota oli doubbing sota. Kaikki tiedossa olevat suoritusta parantavat huumeet olivat käytössä. Suomalaiset saivat saksalaisilta erityisesti kaukopartioden käyttöön mömmöjä, jotka olivat erinlaisia opaattien ja amfetamiinin seoksia.
Näitä oli myös venäläisillä, joka lie osaltaan vodkan lisäksi selittää partisaanien hirmutöitä pohjoissuomessa.

Myös "poika" pihisi jatkuvasti riippuen upseerien asenteista.

Lomaltapaluujunissa oli tukeva sotapoliisimiehitys ja hälläväliä tunnelma normaaleine ruokajuomineen.

Joachim Seetaucher

Muistan jostain kuulleeni, että Linnalla oli sodassa matkakirjoituskone mukanaan. Kuinkahan sellaista on rintamaolosuhteissa voinut raahata, saatikka sitten kirjoittaa sillä. Mistä paperitkin sai, j.n.e. ???

Sixten Korhonen

Asemasotavaihe oli pitkä.
Komentokorsuihin muurattiin takkoja.
En hämmästyisi flyygelistäkään.
Vanhalan grammari oli suurempi kuin matkakijoituskone.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

”Tuntematon” on kertakaikkiaan suomalaisen kirjallisuuden ja mielenmaiseman suuri maakivi, jota on pakko kiertää ja naputella milloin vähän isommalla ja milloin taas pienemmällä malmivasaralla, ja kumma kyllä siitä näyttää löytyvän aina uusia särmiä ihmeteltäväksi, toteaa kirjoittaja.

Yksi syy tähän on se, että sen kirjoittaja Väinö Linna oli kirjallinen nero. Hän toi kirjoissaan esille rehellisesti suomalaisen perusolemuksen, jonka Edvin Laine vahvisti hienoilla elokuvillaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla.

Kiitän blogistia mielenkiintoisesta kirjoituksesta.

Pekka Salo

Hyvä kirjoitus. Kiitos siitä.

Alikersantti Väinö Linna oli komppanian likaisin sotilas. Hän oli myös aina kirjoittamassa johonkin vihkoon.

Tuntemattoman loppuvaihe olisi hieman toinen ellei Linnaa olisi komennettu taakse koulutustehtäviin.

Koskelaa ja hänen toimintaansa on ihailtu ja sitä pidetty oikeana tapana johtaa suomalaisia. Toisaalta on sanottu, että yleiseksi malliksi tuo ei ole hyvä, koska johtamisen tehokkuus kärsii. Myös johtajan vaihtuminen voi lamauttaa joukon.

Minä myös näin Villiam Pylkäksen (Rokka) talon Suvantojärven lähellä. Muistaakseni se paloi eikä sitä siis purettu.

Rokka on ollut monen esikuva. "Asialliset hommat tehdään ja muuten ollaan kuin Ellun kanat." Gustav Häglund kertoo muistelmissaan hävenneensä näitä rehjuisia suomalaisia "Rokkia" Lähi-idässä komentajana. Hän laittoi nopeasti suomalaiset sotilaiden näköisiksi, kuten muut siellä olivat.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Ei, kyllä se Viljamin koti purettiin. Menin juuri silloin Kannakselle, kun Iltalehdessä oli juttu, että Pylkäksen talo olisi palanut (poltettu). Ostin vielä tuon lehden Aimo-Annoksesta ja luin sen jutun. Niinpä piti käydä paikanpäällä tarkistamassa tilanne. Kiviniemessä kuulin, monenlaisia juttuja tilan nykyisestä (siis silloisesta, mutta saattaapa omistaa yhäkin) omistajasta, jonka elämä talolla häiriintyi kun suomalaisia busseja pörräsi lähistöllä ja turistiporukoita kierteli talon nurkissa, niinpä hänen kerrottiin haulikon avulla häätäneen joitakin sakkeja pois yms. aika riuskoja otteita. Ja tämän jälkeen sitten olisi muka polttanut talon.
Paikanpäällä saatoin tuoreeltaan todeta, että paikka ensinnäkin oli autio (ei ollut ketään puskissa tai metsänlaidassa kytiksellä..) ja että talo ei suinkaan ollut palanut/poltettu, vaan ihan asiallisesti purettu. Valmiista puutavarasta on siellä kysyntää, ja liekö käyttänyt materiaalit (hirret, ovet, akkunat) oman kämpän rakennusaineena toisaalla, tai myynyt jollekin Pietarin mökkiläiselle, kenpä tietää. Mutta täten oikaistakoon (jälleen kerran) tuo "ankka" että Rokan talo olisi palanut: ei palanut, vaan purettiin.

Käyttäjän ArjaJaIlkkaHakulinen kuva
Arja Ja Ilkka Hakulinen

Ilkka Hakulinen: kovin tulevat kirjoitukset lähelle. Kirjoitan tätä Sortavalassa, jonne pääsimme eilen 10.7., ilman taisteluja. Isäni Lauri taisteli tuolla Havuvaarassa (5/ JR 8), ns. Tuntemattoman rykmentissä ja ja haavoittui tuossa todetussa rykmentin tulikasteessa vaikeasti 9.7.1941. Sotilaspassin ja komppanian sotapäiväkirjan merkinnät ovat yhteneväiset. Yritimme eilen, miltei taistelun vuosipäivänä, päästä ihan taistelukentän maastoon Havuvaaraan, mutta n. 2 km ennen STOP- merkki ja propuskavaatimus pysäyttivät. Jospa joku toinen kerta, erillisluvalla. Isä kertoi Havuvaaran taistelustaan niukasti: "menetin tajuntani ja muistikuvissa oli vain, että minua vietiin toisen haavoittuneen pojan kanssa hevoskärrillä kohti Koveron sotasairaalaa. Kaveri kärryssä kuili matkalla." Isä selvisi ja eli kotipaikallaan vielä 63 vuotta Tohmajärvellä. Tuosta haavoittumishetkestä on myöhemmin kerrottu mummoni Hilmalle, siis Havuvaarassa taistelussa olleen isäni Laurin äidille, poikansa Laurin ilmestyneen aivan näynomaisesti kotiovella äidilleen. Hätääntynyt äiti komensi miehensä Taunon lähtemään polkupyörällä Tohmajärven Kemiessä sijaitsevaan esikunaan saamaan tietoa poikansa "varmasta kaatumisesta". Tyhjin toimin ukkini palasi. Pari päivää myöhemmin saapui ahdistuneille vanhemmille lohdullinen kirje Koveron sotasairaalasta: "Lauri -poikanne on hengissä, vaikka vakavasti haavoittuneena". Isovanhemmillani oli viisi poikaa rintamalla, joiden varjultumisesta tammikuussa 1945, sodan jo päätyttyä, ukkini kirjoitti sukulaisilleen: "pojat selvisivät kaikki hengissä!".

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Arja ja Ilkka, tuhannet kiitokset hienosta, puhuttelevasta ja vaikuttavasta kertomuksesta. Ikävä, että naapurivaltion tarkoitukseton niuhotus rajaseutujen liikkumisrajoitusten kanssa estää asiallista kulkua.
Tuollaiset lähiomaisten "etiäiset" tai muut näkykokemukset olivat sota-ajan erikoisuus: harvemmin me näin nykyarjessa niitä koemme. Hienoa, että Lauri selvisi.
ps. Veljeni muuten asuu Tohmajärvellä, mainitsemassasi kylässä!

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Ilta-Sanomat 6.12.2015;
Tuntemattoman Rokka – Reino Tolvasen tarina: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1449211419570...
Pätkä Tuntemattoman tekovaiheessa kuvattua värifilmiä löytynyt: kesto 1:44 min. Muun muassa Tarmo Mannin takamuksia paikkaillaan.
*
Länsiväylä, 6.12.2015:
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/343873-anja-on-...
ELOKUVAT Tuntemattoman sotilaan näyttelijät mahtuvat jo yhden pöydän ääreen.
Heitä on jäljellä enää kolme – Espoon Kauklahdessa asuva Anja Geissbühler, 77, on yksi heistä. Vanhojen filmien ystävät tietävät taatusti kenestä on kyse: tässä on Tuntemattoman sotilaan näyttelijätär vuodelta 1955.
Tuntemattoman sotilaan tuoma julkisuus oli mukavaa aikaa.”
Edvin Laineen ohjaaman Tuntematon sotilas -elokuvan päänäyttelijöistä on Geissbühlerin lisäksi elossa vain Pentti Siimes, 86, ja Taneli Rinne, 81. Lisäksi elää haavoittunutta sotilasta esittänyt Matti Kuusla, 82.
*

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset