Veikko Huuska

Hämeenkyrön susisurmat 1877 vuoden tienoilla - 9 tahi 10 lasta menehtyi

Sisältö:

Osa I: Hämeenkyrön seudun susiturmat vuoden 1877 tietämissä

Osa II: Tarkempi selonteko Hämeenkyrön susisurmista (alempana)

 *

Osa I

Luettelo: 

1.)  Hämeenkyrön pitäjä, Palon kylä, Rajakosken torppa, 13.10.1876: susi sai ja söi noin kolmivuotiaan tyttölapsen.  Lapsen äiti meni navettaan, jonne lapsiparka äitinsä jäljessä läksi könttäämään, mutta matkalla kieppasi hänet susi.  Äiti kuuli vähän lapsen kirkunaa ja kävi katsomassa, mutta susi mennä leuhotteli lapsi hampaissa lähellä metsää, jonne katosi ja söi lapsen niin, että onneton äiti löysi ainoastaan pari pääluun palasta lapsestansa.  – Toisen lähteen mukaan 3-vuotias tyttönen oli mennyt yksinänsä rappusille äitinsä ollessa lypsämässä.  Suden jäljiltä lapsesta löydettiin vain veriset, revityt vaatteet.  –  Hämeenkyrön seurakunnan kuolleiden ja haudattujen –luettelo 1876: Rajakosken torpan väen lapsi Hilta, 3 v., hukkui metsään.

 2.)  Pohjois-Pirkkalan (nyk. Nokian) Kankaantaan kylä, Ollilan talon Hirsimäen (esiintyy myös muodoissa: Hirvimäki ja Kirsimäki)  torpan pihamaa, sunnuntaina 27.5.1877: iltapäivällä kello 4 susi tuli pihaan ja ryöväsi siitä torppari Kaarle Fritjofinpoika Hirsimäen 2-vuotiaan Edvard-pojan, joka yksinänsä oleskeli kotonsa edustalla.  Mutta pojan parkumisen ansiosta eräs lähellä oleva mies huomasi tapauksen ja juoksi suden perään, minkä säikäyttämänä susi neljänkymmenen sylen matkan päässä pihasta laski lapsen ”pahasti, mutta ei kuitenkaan kuolettavasti runneltuna”.  Raportin mukaan lapsi elää, ”vaan on niska, toinen poski ja rinta raadeltu”.

3.) Hämeenkyrön pitäjä, Sasin kylä,  lähellä Ylöjärven kappelin rajaa, tiistaina 29.5.1877: loisenleski Annastiina Aatamintytär Lengolan kaksi poikalasta, toinen neljän ja toinen kahden vuoden ikäinen, kokosivat äitinsä pyynnöstä niityllä pajunoksia (”kerppoja” lammasten eineeksi, VH), kun susi vei nuoremman pojan, Oskarin, jota, vaikka oitis pidettiin tarkka sudenajo, ei enää löydetty, eikä myöskään löydetty suden pesää.  Muuta ei tavattu kuin veriset vaatteet.  – Hämeenkyrön kuolleet ja haudatut 1877: Lemmakkalan kylässä merkitty 30.5.1877 kuolleeksi ja 28.7.1877 haudatuksi: Lenkolan itsellisen palvelija Anna Stiina Aatamintyttären lapsi Oskari, 3 1/3 –vuotta,  sudelta viety.

4.) Hämeenkyrö, Heikkilän talon mailla oleva Turvan tölli, maanantaina 4.6.1877: aamulla kello 8 ja 9 välillä lähtivät kaksi pienokaista poikaa, joista yksi oli 8- ja toinen 6-vuoden ikäinen, kodistansa Turvan töllistä pienen matkan päässä olevalle niitylle ruohoja repimään.  Hetkisen päästä palasi nuorempi pojista hengästyneenä kotiin ja kovasti peljästyneenä tuskin sanaa suustaan saaden ilmoitti, että susi oli vienyt veljensä.  Tämän ”hirmuisen sanoman” kuultuaan riensi heti yksi henkilö naapuriin ilmoittamaan onnettomuudesta.  Väkeä kokoontui kiireesti ja lähdettiin jälkiä myöten etsimään.  Jäljet näkyivätkin hyvin vetisellä niityllä.  Tuokion perästä eräs koira, jota käytettiin etsinnässä apuna, löysi pensaan juurelta housut ja vyön, jotka pojan isä tunnisti poikansa omiksi.  Raportti toteaa, että suden ”luullaan olevan ilvessuden lajia”  ja arveltiin sitä samaksi, joka edellä olevat raatelut teki.  -  Kuolleiden ja haudattujen luettelo: Mahnala, kuoli 4.6.1877, haudattu 16.12.1877; Myllymäen itsellisen Jeremias Turvan lapsi Kaarle Vihtori, 7 1/3 –vuotta, sudelta viety.

5.) Nokian pitäjä (tuolloin pohjoinen Pirkkala),matkalla Ylöjärven Teivaalan kylän Ojansuun torpalta Nokialla olevaan Järvenpään torppaan, maanantai 25.6.1877:  Ojansuun torpan lapset, 4-vuoden vanha poika ja 6-vuotias tyttö, menossa muoriansa ja vaariansa katsomaan.  Samana päivänä läksi muori kahden tyttönsä kanssa, vieden mainitut pikkuvieraan mukanansa, sammalia ottamaan Saarikorven torpan tienoolle lähellä Ylöjärven ja Nokian rajaa.  Hetkisen kuluttua oli tuo 6-vuotias vieras lausunut: ”mummuu, minä näin harmaan pukin ja sillä oli partakin”.  Mummu luullen tytön puheen turhaksi ja tietäen ett’ei niillä tienoilla pukkia ollut, sanoi: ”ole vai, lapseni, ei täällä pukkia ole”.  Sen enempi ei mitään nähtykään.  Illan lähestyessä sanoi mummu toiselle tytölle ja pikkuvieraillensa: ”lähtekäät nyt edelläpäin kotiin, me tulemme pian perässä”.  Lapset noudattivat käskyä.  Torpan tyttö, joka oli vanhempi, otti hetkiseksi tuon 4-vuotiaan pojan syliinsä ja 6-vuoden vanha tyttö käveli perässä.  Mutta voi hirmuista, nytpä säpsähti metsästä susi (arvattavasti tuo harmaa pukki) perässä kävelevän tyttöraukan niskaan, paiskasi sen tielle pitkäkseen. Tästä tuli näille kolmelle lapselle surkea hätä, jokainen itkemään ja huutamaan minkä jaksoi ja ääntänsä pelossa kuulumaan sai.  Peto pakeni ja jätti saaliinsa tielle vahingoittamatta, ainoastaan pieni naarmu niskassa, jonka susi kynnellään tai hampaallaan oli riivassut.  – Muori ja Saarikorven torpan väki, kuultuansa tuon surkean hätähuudon, läksivät heti juoksemaan, mutta susi oli jo tiessänsä ja lapset onnettaren huostassa pelastettuina.  Helposti olisi susi tässä voinut saada hyvän herkkupalan, jos ei ylhäisen Isän käsi olisi ollut suojana, huokaa susikommentaattori.  Vielä kerrottiin, että samassa paikassa oli lampaita, joihin ei susi kajonnut, vaan vainosi lapsen henkeä.  Tuolloin jo hyvin tunnettiin kokemuksesta, että ”se peto, joka kerran on saanut maistaa ihmisverta, aina väijyy samaa herkkua”.    

6.) Hämeenkyrö, Lavajärven kylä, Rajakosken paikkeilla, ilmeisesti heinäkuu 1877: susi tappoi tytön.

7.) Hämeenkyrö, Osaran kylä, Kapakka-ahteen seutu, kesällä 1877: susi tappoi tytön.

8.) Ylöjärvi, Myllyoja, uimaranta, maanantaina 30.7.1877: kolme alaikäistä lasta oli myllyojassa uimassa.  Vedessä ollessaan  he huomasivat suden rantametsässä.  Vanhin lapsista koppasi nuorimmaisen syliinsä ja lähti ryntäämään kotiin.  Keskimmäiselle lapselle, joka oli 9-vuotias, hän huusi:  - ”Tule pian pois tai susi syö sinut!”  Susi hyppäsi veteen pojan niskaan ja lähti kuljettamaan mukanaan sillä aikaa, kun toiset lapset juoksivat poikarukan isälle sanomaan mitä oli tapahtunut.  Isä paineli huutaen ja juosten suden perään ja sai sen heittämään raadellun saaliinsa eräälle kaurapellolle, josta hän tapasi lapsensa vielä hengissä ja silmiään aukovana, mutta pian vaipui lapsi kuolleena isänsä syliin.  Kun saatiin verestä puhtaaksi pestyä nähtiin, että ruumiissa oli monta syvää suden hampaan jälkeä.  –  Löytyy vielä toinenkin raportti, jossa on lisää yksityiskohtia:  Ylöjärvellä on susi 30.7. vienyt 7-8 –vuotiaan pojan uimasta eräästä joesta; kaksi kumppaniansa uivat yli joen, jossa huusivat apua ja katselivat miten kolmas räiski vettä suden silmille, ja pakeni niin syvälle, että päätä vähän oli veden päällä, kun surma kävi kimppuun ja lähti viemään.  Hälytetyn heinäväen takia täytyi kuitenkin saaliinsa jättää, vaikkakin kuolleena ja liki kahdellakymmenellä haavalla. 

9.)  Hämeenkyrön ja Nokian välinen rajamaa, samalla viikolla joitain päiviä jälkeen edellä kerrotun uimahyökkäyksen: heinänkorjaajia työssään metsäniityllä.  Lähettyvillä oli muuan 12-13 –vuoden ikäinen paimenpoika karjansa kanssa.  Kun heinäväki lähti syömään, käskivät he paimenen katsoa perään, etteivät lehmät pääse ahmimaan ja sotkemaan heinäluokoja.  Ruualla ollessaan kuulivat outoja huutoja, mutta eivät pitäneet sitä minään, kun luulivat pojan vain mekastavan karjansa kanssa.  Mutta mikä kauhistuttava näky heitä kohtasikaan, kun syömästä palasivat.  Paimenesta oli jäljellä vain osa toista jalkaa saappaassa.  Huomattava on, että tämän tapauksen kohdalla ei ole mainittu nimiä eikä asiaa varmentavia muita yksityiskohtia. -  Toinen raportoija ”ei taida niin varmasti tarinan totuutta taata kuin edellisen”, ja kertoo sen näin: Muuan päivä ennen edellä kerrottua (uimahyökkäystä) oli heinämiehiä Nokian ja Hämeenkyrön rajamailla.  Ruualle lähtiessänsä käskivät he 12-vuotisen paimenpojan vartioimaan karjalta heinä- ja lehtipieleksiä.  Pojan yksin ollessa tuli susi ja kaappasi pojan ateriaksensa.  Heinäväki kuuli sen luikkaavan karjan kanssa, eivätkä huomanneet ottaa siitä tarkemmin selkoa.  Vasta sitten kun mentiin syömästä, nähtiin mitä sillä aika oli tapahtunut.  Pojasta oli enää jälellä ainoastaan vähän toista jalkaa saappaan sisällä.

10.)  Nokia, Kankaantaan kylä, Purran talon maalla oleva Juuselan torppa, keskiviikkona 17.10.1877: noin puolen päivän aikaan katosi torpasta noin 3- tahi 4-vuoden vanha poikalapsi, jota kohta katoomisen jälkeen ryhdyttiin etsimään.  Suden jäljet huomattiin ja näitä seuraten koirain kanssa haettiin, mutta ei löydetty muuta kuin lakki, joka oli jäänyt metsään vähän matkan päähän töllistä.  Luultavasti joutui poikaparka suden ruuaksi, toteaa raportti. 

11.)  Nokia, Vihnusjärven seutu, noin torstaina 18.10.1877: susi hätyytti paimenpoikia, jotka rupesivat huutamaan apua, kun peto alkoi kovin suoraa päätä lähestyä erästä poikaa, ja kaikeksi onneksi ehtikin aikaihmisiä apuun.

12.)  Hämeenkyrö, Mahnala, Pinsiön kulmakunta, torstaina 25.10.1877:  5-vuotias torpan poika Kaarle Fredrik Avala (myös: Avola, Alola ja mettäkulman Anola) leikki pihamaalla vanhemman veljensä kanssa.  Vanhempien poissa ollessa piti vanhemman veljen nuorempaa hoitaa, mutta sillä aikaa kun hoitaja kävi tuvassa, oli veljensä kadonnut.  Suden jälkiä näkyi pihalla rappujen edessä ja kun naapurien avulla ruvettiin petoa ajamaan takaa, saatiin varma tieto siitä, että se jo oli ehtinyt lapsen raatelemaan.

13.)  Hämeenkyrö, Lemmakkalan kylä, lauantaina 10.11.1877:  loisenleski Wilhelmiina Huhtamaan kaksivuotias tyttölapsi oli leikkinyt kotonaan.  Susi otti lapsen aivan läheltä asuinhuonetta, jonka ovi oli auki.  Äiti ja muut lapset eivät huomanneet mitään.  Sittemmin ajettiin sutta jälkiä myöten takaa, mutta ei ole saatu petoa kiinni eikä mitään jäännöksiäkään lapsesta.  -  Kuolleiden ja haudattujen luettelo: Lemmakkala, k. 10.11.1877, haud. 11.8.1878; Yliheljo, Huhtaanoja inh. änka (loisenleski) Eva Johansdotters barn Hilma Karoliina Karlsdotter, 2 år 3 m 1 d, lapsi; af varg Tagen (susi otti). 

14.)  Hämeenkyrö, hieman epämääräisen raportin perusteella oletetaan tapahtuneeksi kesällä 1878: susi raateli vielä yhden lapsen.

15.) Hämeenkyrö, Lemmakkala, Lopenkulma, lauantaina 15.3.1879:  Tarrin miehet olivat metsässä halkoja noutamassa.  Susi kierteli sanottuja miehiä koko ajan, minkä he olivat metsässä, eikä paljon paennut, vaikka miehet pelottelivat.  Peto härisi ihan kuin olisi uhannut miehiä.  Miehet lähtivät kuormineen ja hevosineen pois ja ”susi jäi heittiä wihoissansa winkumaan”.  Susiraportööri toteaa, ettei susien tuhotöitä ole kuulunut kunnassa niin kuin edesmenneinä aikoina eli vuonna 1877.  Mutta eivät ole sudet vieläkään peräti kadonneet, ja niinpä kehoitettiin: - Katsokaat vanhemmat lastenne perään etteivät joudu uhriksi pedoille.

16.)  Lisäksi 23. heinäkuuta 1883 päivätyssä raportissa arvellaan edellisenä kesänä 1882 Hämeenkyrössä kadonneen yhden tytön suden suihin:  - ”Susia ei ole tänä suvena (1883) meidän kunnassa tuskin nähtykään sitä vähemmin vahinkoa tekevän kuultu, jos ei se ole hukan töitä, kun täällä katosi viime suvena eräästä torpasta tyttölapsi, eikä häntä ole sittemmin nähty, eikä sitä ole kuulutettu etsittävänkään.  Eiköhän olisi asianomaisten sopinut jonkun kaltaista keinoa sen etsimiseksi pitää, sillä etsitään sitä vähempiäkin”, näin kuului susikommentaari.   Kovasti osoittaa tämäkin peruiltaan hämäräksi jäävä katoamistapaus sen kärsivällisen ja pitkäpiimäisen suhtautumisen millä hämeenkyröläiset ovat suden viemien lasten kohtaloon alistuneet. – Tammikuussa 1885 susia kerrottiin liikkuneen Kyrössä Kaipion Riutan torpan lähistöllä, noin 50 syltä asuinhuoneista.  Ja kesäkuussa 1886 nähtiin susi 2-3 poikasensa kanssa Viljakkalan kappelissa Inkulan ja Viljakkalan kylien lähellä olevassa metsässä, jossa se oli tappanut parhaassa iässä olevan hevosen.  Toisen hevosen takajalassa olevaa haavaa arveltiin suden nirhaisemaksi, lisäksi mainituista kylistä katosi lampaita.  

*

Näin päädymme vuoden 1877 hullun susi-kesän tapahtumista - parilla myöhemmällä turmalla täydentäen - seuraavaan summaukseen:  Hämeenkyrön seudulla tapahtui muutaman vuoden aikana 15 suden  päällekarkausta, joissa kohteina oli joko yksinäinen lapsi tai lapsiryhmä.  Näissä hyökkäyksissä suden uhkaamiksi joutui yhteensä 23 lasta (15 poikaa ja 7 tyttöä, yhden sukupuolen jäädessä epävarmaksi), heistä noin 13 Hämeenkyrön pitäjän alueella.  Raadeltuina surmansa sai 12 lasta (6 p, 5 t, 1 epäv.), joista 9 tahi 10 näyttäisi olleen hämeenkyröläisiä (4 p, 5 t, 1 epäv.). 

Hämeenkyrön seurakunnan vuoden 1877 Kuolleet ja haudatut –luetteloon sisältyy puolentusinaa pienten lasten kuolintapausta, joissa kuolinsyy jää tuntemattomaksi.  Päivämäärien ja paikanmääritysten suhteen ne eivät stemmaa yllä esitettyihin muissa lähteissä mainittuihin susi-tapaturmiin.  Tuolloin ja myöhemminkin oli aivan tavanomaista, että osa kuolemantapauksista, niin lasten kuin varttuneempienkin, jäi tuntemattomaksi ja ”ei tietty” –merkinnälle.  Eräänlaisina potentiaalisina tapauksina voidaan tähän kuitenkin listata mainitunkaltaiset susivuoden lapsikuolleet, joiden joukossa kenties on yksi tai ehkä useampikin suden hätyyttämä pienokainen, seikka jonka jäljestä tulevat tutkimuksissaan tarkistakoot:

1.)  Mahnala, kuollut 12.6.1877, haudattu 24.6.1877;  Alakomin piian Henricka Heikintyttären äpärä Henrik Viktor, 1 1/6 –vuotta, syy: tuntematon.

2.)  Mahnala, k. 5.7.1877, haud. 8.7.1877; Lehtiniemi, Laurilan torpan lapsi Juho Oskari Vihtorinpoika, 2½ -vuotta, syy: tuntematon.

3.)  Muotiala, k. 28.7.1877, ei mainita hautauspäivää; Turkin rengin Oskari Fagerlundin lapsi Juho Oskari, 1 1/3 –vuotta, syy: ei tietty.

4.)  Kirkon torppari, k. 17.8.1877, haud. 19.8.1877; Asumaniemen pojan David Efraiminpojan lapsi David Ivari, 7 1/3 –vuotta, syy: tuntematon.

5.)  Pappila, k. 23.8.1877, haud. 26.8.1877; Sankarin Trenki Kaaarlo Karlenpojan lapsi Iita Susanna 5 1/3 –vuotta.  Tuntematon.

6.)  Uskela, 30.8.1877, haud. 9.9.1877; Mattilan ittellisen Aukusti Kolmilopen lapsi Mari Wilhelmiina, 1 v. 2 kk, 5 pv, lapsi.  Tuntematon.

*

Lähteet:

Hämeenkyrön historia III, 2004;

Hämeenkyrön murrekirja, 2002;

Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen: Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä, 1851;

Historiallinen Sanomalehtikirjasto: päivälehtiä vuosilta 1871-1880; mm. Hämäläinen, Porin Kaupungin Sanomia, Suometar, Uusi Suometar, Finlands Allmännatidning, Tampereen Sanomat, Sanomia Turusta, Suomalainen Wirallinen Lehti, Turun Lehti, Åbo Underrättelser, Päivän Uutiset, Aura; 

Kuvernöörin vuositilasto: Turun ja Porin Lääni 1877;

Kirkon arkistojen mikrofilmit: Hämeenkyrön seurakunta: vuosina 1874-1880 kuolleet ja haudatut, Hämeenkyrö 4.

Jouko Teperi: Sudet Suomen rintamaiden ihmisten uhkana 1800-luvulla, 1977;

Markis Paulue: Lihvinmaan Sudet, 1823;

haastatteluja ja omia muistiinpanoja aiheen parista.

 *

Osa II

Yksityiskohtaisempi artikkeli susisurmista Hämeenkyrön pitäjässä ja lähistöllä 1877 aikaan

Siihen aikaan kun hukka peri..

LISÄLEHDET HÄMEENKYRÖN SEUDUN SUSI-HISTORIAAN

Huomautus:

Kirjoitin tämän susiartikkelin talvella 2005 ja jäin odottamaan tilaisuutta julkaista se kuvitettuna paperiversiona.  Koska sellaista tilaisuutta ei ole tullut, päätin vielä ennen kuolemaani saattaa nämä Hämeenkyrön pitäjän susihistoriat julkisuuteen netin välityksellä.  Jossain paremmassa yhteydessä julkaisen muutaman siihen liittyvän kuvan, mm. valokuvan jossa esiintyy liikuttava ilmiö, Hämeenkyrön Mettäkulman Kalle-pojan kuolinpaikalle jylhän metsän keskelle, rinteeseen saniaisten keskelle koottu vähäinen kiviroukkio, jonka kesällä 2007 kahden pätevän paikallisen oppaan kanssa tapasin, muistona erään vähäisen elämän lopusta suden suussa.

Veret seisauttava kuva tuonnoisilta vuosikymmeniltä Suomen salomailla: Pienen mökin isä näkee kotipihallaan miten susi retuuttaa perheen pienintä lasta metsään.

Tämä naulitseva näky, jota meille ei ole tallentanut mestari Edelfelt eikä kukaan von Wrightin veljeksitä, on ollut 1800-luvun viimeisiin vuosikymmeniin asti totisinta totta yllättävän monella paikkakunnalla, ja tällaisia tapauksia koskevat tarinat ja päivälehtien uutiset ovat levittäneet laajalti kauhukäsityksiä päällekarkaavan susi-pedon aikaansaannoksista.

Osa sutta koskevista kertoelmista on toki jo lähtökohtaisesti ollut Punahilkka-tason satuja tai ainakin joltain osin tuota metsien jolkottelijaa mytologisoivia hurjimuskertomuksia, joilla ei ole ollut kuin siteeksi yhteyksiä tosielämään.

*

Näinpä ei ihme, että susi tänäänkin herättää mielenliikkeitä niin puolesta kuin vastaan.  Viimeisimmät tunnekuohut ovat syntyneet kun häirikkö-sudet ovat toistuvasti eri tahoilla vieneet pihakoiria ja raadelleet karjatalouden harjoittajien elikoita.  Kuin pisteenä iin päällä EU:n komissio ilmoitti tammikuussa haastavansa Suomen valtion EY-tuomioistuimeen vastaamaan Brysselin mielestä liian runsaskätisesti myönnetyistä kaatoluvista, salakaatojen lepsusta valvonnasta ja ”susisuunnitelman” puutteesta.  -  Helmikuussa Aamulehdessä esitettiin oikein kuvien kanssa Suomen vaakunan vaihtamista: etelämaisen leijonan sijalle tulisi panna lumiolosuhteisiin soveltuva susi.

Mutta tallessa olevien aikalaislähteiden mukaan on aivan hiuksia nostattavia metsän pedon tekosia tapahtunut Hämeenkyrön sivistyspitäjänkin tanhuvilla.  Ja kun eivät ne ole olleet mitään poikkeuksellisia monissa muissakaan pitäjissä aivan eteläisiä maakuntia myöten, on helppo ymmärtää suden hahmoon liittyvä pelonsekainen vihastus, joka vielä 1960-luvulla sai suden ilmestyttyä Suomen eteläisiin pitäjiin satoja miehiä kesken töittensä ryntäämään susijahtiin. 

Hillitöntä oli meno suomalaismetsissä tuolloin heti ensimmäisten susihavaintojen perästä:  esimerkiksi Virolahdella ajoi vuonna 1961 yhtä sutta takaa 700 aseistettua miestä.  Viisi vuotta aikaisemmin Kaakkois-Suomessa ammuttiin susi konekiväärillä lumikiitäjästä.  Kuhmoisten suunnalla sutta tulitettiin lentokoneesta.  Kerran suden takaa-ajo moottoripyörällä johti kaatoon. Pohjois-Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla jäljitettiin vuonna 1967 sutta joukolla, joka käsitti enimmillään 500 miestä.  Tämäkin susijahti synnytti vahvat kansanjuhlatunnelmat. Pisin yhtäjaksoinen sudenajo tapahtui vuonna 1953.  Suurjahti käynnistyi tammikuun alkupuolella Alajärvellä Etelä-Pohjanmaalla ja päättyi kaatoon Hattulassa, Hämeessä helmikuun 8. päivänä.  Ajoon osallistui paljon hiihtäjiä ja suoranaisia hiihtopartioita, mukana maankuuluja kilpahiihtäjiä, käytössä oli tuon ajan parasta viestintäkalustoa Yleisradiota myöten, sekä tässäkin tapauksessa - lentokoneita.

Porin Linjat Oy:n aito linjuri-ässä, Topi Saarenheimo, joka sodan aikana oli työskennellyt ”pommikoneen ohjaajana”, ajoi vuosikausia linjaa Tampere – Ikaalinen – Pori.  Joskus viisikymmentäluvulla sutta oli jahdattu pitkin Pohjankangasta tarkkojen suunnitelmien mukaan.  Lehdet ja radio pitivät yleisön ajantasalla.  Kerran Pinsiön metsätaipaleella iltapimeällä linja-auton valokeilaan ilmestyi harmaa otus, joka lähti laukkaamaan auton edellä.  Kuljettaja painoi kaasua.  Tömähdys.  Aamulehden etusivulla oli kuvan kanssa: ”Rohkea autonkuljettaja Topi Saarenheimo Pinsiön susi kainalossaan”.

*

Vuoden 1850 jälkeen on Suomessa laskelmien mukaan tapettu 11.200 sutta. Valtaosa niistä on surmattu vuosina 1866-1890. Tilastollisten vuosikirjojen mukaan maassamme tapettiin mainittuna ajanjaksona 5.598 sutta.  Vuosina 1891-1898 saalis oli enää 108 yksilöä.1)  Vuosisadan alkuun mennessä susi olikin hävitetty maastamme Itä- ja Pohjois-Suomea lukuun ottamatta. Sen jälkeen maamme susikanta on ollut Venäjältä vaeltavien susien varassa, toteaa tutkija Riku Lumiaro.

Suden, tuon metsiemme virman kirmailijan, ystävien mielestä tällaiset tempaukset - sekä vielä nykyinenkin maa- ja metsätalousministeriön määrittelemä kohtalaisen maltillinen susipolitiikka, ovat käsittämätöntä väkivaltaa luontoomme olennaisella tavalla kuuluvaa eläinlajia kohtaan.  Riku Lumiaron vuonna 1995 tekemän asennetutkimuksen mukaan hieman yli puolet (52 %) suomalaisista suhtautuu suteen myönteisesti.  Reilu neljännes (27 %) asennoituu suteen kielteisesti ja viidesosa (21 %) ei osannut sanoa kantaansa.  Elinvoimaista susikantaa Suomeen toivoo hieman alle kaksi kolmasosaa (60 %) suomalaisista.  -  Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi vuoden 2003  minimikannaksi 150 sutta.  On esitetty, että kantaa tulisi vahvistaa nykyisestä 160-180 yksilöstä  noin 300 - 500 sutta käsittäväksi, jolloin saavutettaisiin ”toimiva susikanta”, kuten Suomen Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen asian äskettäin tv-1:ssä määritteli.

Tätä lähitaustaa vastaan on mielenkiintoista havaita, että Hämeenkyrön vakaata kansaa eivät pahimmatkaan susiturmat 1870-luvulla kovastikaan kohauttaneet.   Varsin vitkaan ja tehottomasti käynnistyivät jahdit.  Alan legendaksi on muodostunut hämäläisen miehen nimiin pantu puheenparsi - ei välttämättä hämeenkyröläisen, mutta tyyliltään niin kyröläisen kuin ikinä:  - ”Mitäs muuta kun tupakkia piippuun ja perään”, sanoi hämäläinen kun susi sikaa vei.

*

Hämeenkyrön susihistoria

Äskettäin ilmestynyt ansiokas Hämeenkyrön historian III-osa kertoo, että pitäjän pahimmaksi susivuodeksi jäi aikakirjoihin vuosi 1877.  Nimismiehen raportteihin perustuva kuvernöörin vuositilasto kertoi, että Hämeenkyrössä menehtyi susisurmissa tuona vuotena neljä lasta.  Susi söi 30.5.1877 Sasin kylässä alaikäisen pojan, joka oli vanhemman veljensä kanssa kedolla poimimassa kukkia puolen virstan päässä kotoaan.  Vajaata viikkoa myöhemmin susi kävi ilmeisesti Myllykylässä 8-vuotiaan pojan kimppuun, eikä hänestä löytynyt etsinnöistä huolimatta jälkeäkään.  Vielä susi tappoi tytön Lavajärven Rajakosken paikkeilla ja  toisen tytön Osaran Kapakka-ahteella. 

Pitäjähistorian viranomaistietoja voidaan täydentää erilaisten aikalaishavaintojen ja kirjoitusten avulla, ja niin saatamme päätyä alempana olevaan listaan Hämeenkyrön seudun susi-turmista.  Tarkastelualaa on aiheellista laajentaa yhden pitäjän aluetta ulommaksi yksinomaan senkin takia, että oli häirikkö-susia yksi tai useampia, niiden elinala kevään-syksyn 1877 aikana joka tapauksessa ulottui useamman kunnan alueelle.  Aineiston perusteella ei näytä poissuljetulta, että kaikki esitettävät vuoden 1877 turmat ovat voineet olla yhden ja saman suden tekoja.  Tässä esitettävä luettelo ei ole missään nimessä täydellinen eikä sen virheettömyyttä voida vakuuttaa ilman syvempiä tutkimuksia, josko niidenkään jälkeen.

Hämeenkyrön seudun susiturmat vuoden 1877 tietämissä:

 1.)  Hämeenkyrön pitäjä, Palon kylä, Rajakosken torppa, 13.10.1876: susi sai ja söi noin kolmivuotiaan tyttölapsen.  Lapsen äiti meni navettaan, jonne lapsiparka äitinsä jäljessä läksi könttäämään, mutta matkalla kieppasi hänet susi.  Äiti kuuli vähän lapsen kirkunaa ja kävi katsomassa, mutta susi mennä leuhotteli lapsi hampaissa lähellä metsää, jonne katosi ja söi lapsen niin, että onneton äiti löysi ainoastaan pari pääluun palasta lapsestansa.  – Toisen lähteen mukaan 3-vuotias tyttönen oli mennyt yksinänsä rappusille äitinsä ollessa lypsämässä.  Suden jäljiltä lapsesta löydettiin vain veriset, revityt vaatteet.  –  Hämeenkyrön seurakunnan kuolleiden ja haudattujen –luettelo 1876: Rajakosken torpan väen lapsi Hilta, 3 v., hukkui metsään.

 2.)  Pohjois-Pirkkalan (nyk. Nokian) Kankaantaan kylä, Ollilan talon Hirsimäen (esiintyy lähteissä  myös muodoissa: Hirvimäki ja Kirsimäki)  torpan pihamaa, sunnuntaina 27.5.1877: iltapäivällä kello 4 susi tuli pihaan ja ryöväsi siitä torppari Kaarle Fritjofinpoika Hirsimäen 2-vuotiaan Edvard-pojan, joka yksinänsä oleskeli kotonsa edustalla.  Mutta pojan parkumisen ansiosta eräs lähellä oleva mies huomasi tapauksen ja juoksi suden perään, minkä säikäyttämänä susi neljänkymmenen sylen matkan päässä pihasta laski lapsen ”pahasti, mutta ei kuitenkaan kuolettavasti runneltuna”.  Raportin mukaan lapsi elää, ”vaan on niska, toinen poski ja rinta raadeltu”.

Hämeenkyröläinen kotiseutuhistorian ystävä Helena Laurinsalo kertoi 04.03.2005 tämän kirjoittajalle äitinsä kertoneen muistitietoa Hirsimäen ”Eetun” kohtalosta.   Hirsimäen perheessä oli kolme lasta ja neljäs oli tuloillaan niin, että noiden tapausten aikaan äiti oli lapsivuoteessa.   Isä oli lyönyt kirveellä jalkaansa.   Edvard Hirsimäen tyttären tytär, s. 1938  muisti äitinsä kertoneen, että kahden vuoden ikäinen  ”Eetu” makasi kehdossa kodon rappusilla.  Siitä susi hänet vei.  Mutta hänen 1941 syntynyt siskonsa oli oikonut: - ”Ei se mitään maannut, ulkona se Eetu juoksi”.  Silloin iso-sisko Elli, 4 v., huutamaan: - ”Iso koira vei Eetun!”  Tästäkin on oikaiseva tieto:  - ”Se oli Elli, joka tuolloin syntyi, joten huutajan täytyi olla Ida”. 

Helena Laurinsalon serkku, Jukka Palomäki, s. 1918, on kertonut Risto Husalle omilta vanhemmiltaan talteen ottamaa muistititetoa noista tapauksista (Nokian Uutiset, 14.05.1986):  - ”Suuri susi sieppasi Hirsimäen torpan pihalla leikkineen kaksivuotiaan Edvard (Eetu) Hirsimäen ja lähti retuuttamaan lasta länteen päin uhria niskasta kiinni pitäen.  Naapuritorpan isäntä Adolf Praavi (Mäkelä) näki tapauksen ja juoksi omalta pihaltaan sutta vastaan.  Noin sadan metrin raahauksen jälkeen susi joutui hetkeksi irroittamaan otteensa lapsesta Praavin korkean kiviaidan edessä.  Ilmeisesti susi pyrki saamaan lujemman otteen lapsen niskasta voidakseen ylittää kiviaidan.  Tällöin Adolf Praavi karjaisi koko keuhkojensa voimalla.  Susi pelästyi, loikkasi yli kiviaidan ja pakeni omille teilleen.  Eetu-lapsi pelastui, mutta suden hampaat vaurioittivat lapsen kaulan ja niskan seutua niin, että hän joutui koko elämänsä kulkemaan pää kenossa.  Myöhemmin hän avioitui ja saattoi kertoa karmaisevaa kokemustaan kahdelle lapselleen”.   Jukka Palomäki tiesi näyttää, miten susi otti niskasta ”Eetun” ja vei.  Pelastunut Eetu Hirsimäki oli Jukka Palomäen eno, ja Palomäki on lapsuutensa ja nuoruutensa Hirsimäessä asunut perinteen vaalija.  Pelastaja, Adolf Praavi puolestaan asui Praavin ruotutorppaa: arvatenkin joku sen ruotusotamiehistä oli kunnostautunut sodassa ja saanut arvostetun lisänimen ”Braf”, urhoollinen.  Kansan suussa ruotusotamiehen nimi vääntyi Praaviksi ja samalla torpan nimeksi.  Ruotulaitoksen lakattua autonomian ajan alussa torppa muuttui Kankaantaan Ollilan taloon kuuluvaksi tavalliseksi torpaksi; virallisissa asiakirjoissa se kulki Mäkelän torppana, mutta asukkaat kutsuivat sitä lähes yksinomaan Praaviksi. 

3.) Hämeenkyrön pitäjä, Sasin kylä,  lähellä Ylöjärven kappelin rajaa, tiistaina 29.5.1877: loisenleski Annastiina (Annajustiina) Aatamintytär Lengolan kaksi poikalasta, toinen neljän ja toinen kahden vuoden ikäinen, kokosivat äitinsä pyynnöstä niityllä pajunoksia (”kerppoja” lammasten eineeksi, VH), kun susi vei nuoremman pojan, Oskarin, jota, vaikka oitis pidettiin tarkka sudenajo, ei enää löydetty, eikä myöskään löydetty suden pesää.  Muuta ei tavattu kuin veriset vaatteet.  – Hämeenkyrön kuolleet ja haudatut 1877: Lemmakkalan kylässä merkitty 30.5.1877 kuolleeksi ja 28.7.1877 haudatuksi: Lenkolan itsellisen palvelija Anna Stiina Aatamintyttären lapsi Oskari, 3 1/3 –vuotta,  sudelta viety.

4.) Hämeenkyrö, Heikkilän talon mailla oleva Turvan tölli, maanantaina 4.6.1877: aamulla kello 8 ja 9 välillä lähtivät kaksi pienokaista poikaa, joista yksi oli 8- ja toinen 6-vuoden ikäinen, kodistansa Turvan töllistä pienen matkan päässä olevalle niitylle ruohoja repimään.  Hetkisen päästä palasi nuorempi pojista hengästyneenä kotiin ja kovasti peljästyneenä tuskin sanaa suustaan saaden ilmoitti, että susi oli vienyt veljensä.  Tämän ”hirmuisen sanoman” kuultuaan riensi heti yksi henkilö naapuriin ilmoittamaan onnettomuudesta.  Väkeä kokoontui kiireesti ja lähdettiin jälkiä myöten etsimään.  Jäljet näkyivätkin hyvin vetisellä niityllä.  Tuokion perästä eräs koira, jota käytettiin etsinnässä apuna, löysi pensaan juurelta housut ja vyön, jotka pojan isä tunnisti poikansa omiksi.  Raportti toteaa, että suden ”luullaan olevan ilvessuden lajia”  ja arveltiin sitä samaksi, joka edellä olevat raatelut teki.  -  Kuolleiden ja haudattujen luettelo: Mahnala, kuoli 4.6.1877, haudattu 16.12.1877; Myllymäen itsellisen Jeremias Turvan lapsi Kaarle Vihtori, 7 1/3 –vuotta, sudelta viety.

5.) Nokian pitäjä (tuolloin pohjoinen Pirkkala),matkalla Ylöjärven Teivaalan kylän Ojansuun torpalta Nokialla olevaan Järvenpään torppaan, maanantai 25.6.1877:  Ojansuun torpan lapset, 4-vuoden vanha poika ja 6-vuotias tyttö, menossa muoriansa ja vaariansa katsomaan.  Samana päivänä läksi muori kahden tyttönsä kanssa, vieden mainitut pikkuvieraan mukanansa, sammalia ottamaan Saarikorven torpan tienoolle lähellä Ylöjärven ja Nokian rajaa.  Hetkisen kuluttua oli tuo 6-vuotias vieras lausunut: ”mummuu, minä näin harmaan pukin ja sillä oli partakin”.  Mummu luullen tytön puheen turhaksi ja tietäen ett’ei niillä tienoilla pukkia ollut, sanoi: ”ole vai, lapseni, ei täällä pukkia ole”.  Sen enempi ei mitään nähtykään.  Illan lähestyessä sanoi mummu toiselle tytölle ja pikkuvieraillensa: ”lähtekäät nyt edelläpäin kotiin, me tulemme pian perässä”.  Lapset noudattivat käskyä.  Torpan tyttö, joka oli vanhempi, otti hetkiseksi tuon 4-vuotiaan pojan syliinsä ja 6-vuoden vanha tyttö käveli perässä.  Mutta voi hirmuista, nytpä säpsähti metsästä susi (arvattavasti tuo harmaa pukki) perässä kävelevän tyttöraukan niskaan, paiskasi sen tielle pitkäkseen. Tästä tuli näille kolmelle lapselle surkea hätä, jokainen itkemään ja huutamaan minkä jaksoi ja ääntänsä pelossa kuulumaan sai.  Peto pakeni ja jätti saaliinsa tielle vahingoittamatta, ainoastaan pieni naarmu niskassa, jonka susi kynnellään tai hampaallaan oli riivassut.  – Muori ja Saarikorven torpan väki, kuultuansa tuon surkean hätähuudon, läksivät heti juoksemaan, mutta susi oli jo tiessänsä ja lapset onnettaren huostassa pelastettuina.  Helposti olisi susi tässä voinut saada hyvän herkkupalan, jos ei ylhäisen Isän käsi olisi ollut suojana, huokaa susikommentaattori.  Vielä kerrottiin, että samassa paikassa oli lampaita, joihin ei susi kajonnut, vaan vainosi lapsen henkeä.  Tuolloin jo hyvin tunnettiin kokemuksesta, että ”se peto, joka kerran on saanut maistaa ihmisverta, aina väijyy samaa herkkua”.    

6.) Hämeenkyrö, Lavajärven kylä, Rajakosken paikkeilla, ilmeisesti heinäkuu 1877: susi tappoi tytön.

7.) Hämeenkyrö, Osaran kylä, Kapakka-ahteen seutu, kesällä 1877: susi tappoi tytön.

8.) Ylöjärvi, Myllyoja, uimaranta, maanantaina 30.7.1877: kolme alaikäistä lasta oli myllyojassa uimassa.  Vedessä ollessaan  he huomasivat suden rantametsässä.  Vanhin lapsista koppasi nuorimmaisen syliinsä ja lähti ryntäämään kotiin.  Keskimmäiselle lapselle, joka oli 9-vuotias, hän huusi:  - ”Tule pian pois tai susi syö sinut!”  Susi hyppäsi veteen pojan niskaan ja lähti kuljettamaan mukanaan sillä aikaa, kun toiset lapset juoksivat poikarukan isälle sanomaan mitä oli tapahtunut.  Isä paineli huutaen ja juosten suden perään ja sai sen heittämään raadellun saaliinsa eräälle kaurapellolle, josta hän tapasi lapsensa vielä hengissä ja silmiään aukovana, mutta pian vaipui lapsi kuolleena isänsä syliin.  Kun saatiin verestä puhtaaksi pestyä nähtiin, että ruumiissa oli monta syvää suden hampaan jälkeä.  –  Löytyy vielä toinenkin raportti, jossa on lisää yksityiskohtia:  Ylöjärvellä on susi 30.7. vienyt 7-8 –vuotiaan pojan uimasta eräästä joesta; kaksi kumppaniansa uivat yli joen, jossa huusivat apua ja katselivat miten kolmas räiski vettä suden silmille, ja pakeni niin syvälle, että päätä vähän oli veden päällä, kun surma kävi kimppuun ja lähti viemään.  Hälytetyn heinäväen takia täytyi kuitenkin saaliinsa jättää, vaikkakin kuolleena ja liki kahdellakymmenellä haavalla. 

9.)  Hämeenkyrön ja Nokian välinen rajamaa, samalla viikolla joitain päiviä jälkeen edellä kerrotun uimahyökkäyksen: heinänkorjaajia työssään metsäniityllä.  Lähettyvillä oli muuan 12-13 –vuoden ikäinen paimenpoika karjansa kanssa.  Kun heinäväki lähti syömään, käskivät he paimenen katsoa perään, etteivät lehmät pääse ahmimaan ja sotkemaan heinäluokoja.  Ruualla ollessaan kuulivat outoja huutoja, mutta eivät pitäneet sitä minään, kun luulivat pojan vain mekastavan karjansa kanssa.  Mutta mikä kauhistuttava näky heitä kohtasikaan, kun syömästä palasivat.  Paimenesta oli jäljellä vain osa toista jalkaa saappaassa.  Huomattava on, että tämän tapauksen kohdalla ei ole mainittu nimiä eikä asiaa varmentavia muita yksityiskohtia.  -  Toinen raportoija ”ei taida niin varmasti tarinan totuutta taata kuin edellisen”, ja kertoo sen näin: Muuan päivä ennen edellä kerrottua (uimahyökkäystä) oli heinämiehiä Nokian ja Hämeenkyrön rajamailla.  Ruualle lähtiessänsä käskivät he 12-vuotisen paimenpojan vartioimaan karjalta heinä- ja lehtipieleksiä.  Pojan yksin ollessa tuli susi ja kaappasi pojan ateriaksensa.  Heinäväki kuuli sen luikkaavan karjan kanssa, eivätkä huomanneet ottaa siitä tarkemmin selkoa.  Vasta sitten kun mentiin syömästä, nähtiin mitä sillä aika oli tapahtunut.  Pojasta oli enää jälellä ainoastaan vähän toista jalkaa saappaan sisällä.

10.)  Nokia, Kankaantaan kylä, Purran talon maalla oleva Juurelan torppa, keskiviikkona 17.10.1877: noin puolen päivän aikaan katosi torpasta noin 3- tahi 4-vuoden vanha poikalapsi, jota kohta katoomisen jälkeen ryhdyttiin etsimään.  Suden jäljet huomattiin ja näitä seuraten koirain kanssa haettiin, mutta ei löydetty muuta kuin lakki, joka oli jäänyt metsään vähän matkan päähän töllistä.  Luultavasti joutui poikaparka suden ruuaksi, toteaa raportti. 

11.)  Nokia, Vihnusjärven seutu, noin torstaina 18.10.1877: susi hätyytti paimenpoikia, jotka rupesivat huutamaan apua, kun peto alkoi kovin suoraa päätä lähestyä erästä poikaa, ja kaikeksi onneksi ehtikin aikaihmisiä apuun.

12.)  Hämeenkyrö, Mahnala, Pinsiön kulmakunta, torstaina 25.10.1877: peto vienyt 5-vuotiaan torpparinpojan Kaarle Fredrik Avalan Mahnalan kylästä Pinsiön kulmakunnasta  (nimi esiintyy lähteissä myös muodoissa: Avola, Alola ja mettäkulman Anola).  Vanhempien poissa ollessa piti vanhemman veljen nuorempaa hoitaa, mutta sillä aikaa kun hoitaja kävi tuvassa, oli veljensä kadonnut.  Suden jälkiä näkyi pihalla ja kun naapurien avulla ruvettiin petoa ajamaan takaa, saatiin varma tieto siitä, että se jo oli ehtinyt lapsen raatelemaan.  -  Toinen, hieman myöhempi raportti tietää lisää yksityiskohtia:  - Taas eräs 5 vuotias lapsi, torpanpoika Avola, Mahnalan kylästä, Hämeenkyröstä, lokakuun 25 p:nä on joutunut suden saaliiksi.  Lapsen vanhemmat eivät olleet kotona kun onnettomuus tapahtui, mutta vanhempi poika oli saanut toimekseen hoitaa nuorempaa lasta.  Vanhempi veli oli mennyt tupaan vähäksi aikaa, ja kun hän jälleen tuli ulos, oli lapsi kadonnut, ja etsiessään sitä, huomasi hän suden jälkiä tuvan rappusten edessä.  Naapurein avulla pidettiin kohta sudenajoa ja saatiin se surkea tieto että peto oli syönyt lapsen.  -  Ahti Lindberg, Vaivialta kertoi, että hänen tätinsä asuu Myllykylässä lähellä tapahtumapaikkaa, aivan Nokian rajan tuntumassa, ja että paikalle, jolta pojan pää löytyi on aikanaan kasattu kiviröykkiö muistomerkiksi. 

13.)  Hämeenkyrö, Lemmakkalan kylä, lauantaina 10.11.1877:  loisenleski Wilhelmiina Huhtamaan kaksivuotias tyttölapsi oli leikkinyt kotonaan.  Susi otti lapsen aivan läheltä asuinhuonetta, jonka ovi oli auki.  Äiti ja muut lapset eivät huomanneet mitään.  Sittemmin ajettiin sutta jälkiä myöten takaa, mutta ei ole saatu petoa kiinni eikä mitään jäännöksiäkään lapsesta.  -  Kuolleiden ja haudattujen luettelo: Lemmakkala, k. 10.11.1877, haud. 11.8.1878; Yliheljo, Huhtaanoja inh. änka (loisenleski) Eva Johansdotters barn Hilma Karoliina Karlsdotter, 2 år 3 m 1 d, lapsi; af varg Tagen (susi otti). 

14.)  Hämeenkyrö, hieman epämääräisen raportin perusteella oletetaan tapahtuneeksi kesällä 1878: susi raateli vielä yhden lapsen.

15.) Hämeenkyrö, Lemmakkala, Lopenkulma, lauantaina 15.3.1879:  Tarrin miehet olivat metsässä halkoja noutamassa.  Susi kierteli sanottuja miehiä koko ajan, minkä he olivat metsässä, eikä paljon paennut, vaikka miehet pelottelivat.  Peto härisi ihan kuin olisi uhannut miehiä.  Miehet lähtivät kuormineen ja hevosineen pois ja ”susi jäi heittiä wihoissansa winkumaan”.  Susiraportööri toteaa, ettei susien tuhotöitä ole kuulunut kunnassa niin kuin edesmenneinä aikoina eli vuonna 1877.  Mutta eivät ole sudet vieläkään peräti kadonneet, ja niinpä kehoitettiin: - Katsokaat vanhemmat lastenne perään etteivät joudu uhriksi pedoille.

16.)  Lisäksi 23. heinäkuuta 1883 päivätyssä raportissa arvellaan edellisenä kesänä 1882 Hämeenkyrössä kadonneen yhden tytön suden suihin:  - ”Susia ei ole tänä suvena (1883) meidän kunnassa tuskin nähtykään sitä vähemmin vahinkoa tekevän kuultu, jos ei se ole hukan töitä, kun täällä katosi viime suvena eräästä torpasta tyttölapsi, eikä häntä ole sittemmin nähty, eikä sitä ole kuulutettu etsittävänkään.  Eiköhän olisi asianomaisten sopinut jonkun kaltaista keinoa sen etsimiseksi pitää, sillä etsitään sitä vähempiäkin”, näin kuului susikommentaari.   Kovasti osoittaa tämäkin peruiltaan hämäräksi jäävä katoamistapaus sen kärsivällisen ja pitkäpiimäisen suhtautumisen millä hämeenkyröläiset ovat suden viemien lasten kohtaloon alistuneet. – Tammikuussa 1885 susia kerrottiin liikkuneen Kyrössä Kaipion Riutan torpan lähistöllä, noin 50 syltä asuinhuoneista.  Ja kesäkuussa 1886 nähtiin susi 2-3 poikasensa kanssa Viljakkalan kappelissa Inkulan ja Viljakkalan kylien lähellä olevassa metsässä, jossa se oli tappanut parhaassa iässä olevan hevosen.  Toisen hevosen takajalassa olevaa haavaa arveltiin suden nirhaisemaksi, lisäksi mainituista kylistä katosi lampaita.  

*

Näin päädymme vuoden 1877 hullun susi-kesän tapahtumista - parilla myöhemmällä turmalla täydentäen - seuraavaan summaukseen:  Hämeenkyrön seudulla tapahtui muutaman vuoden aikana 15 suden  päällekarkausta, joissa kohteina oli joko yksinäinen lapsi tai lapsiryhmä.  Näissä hyökkäyksissä suden uhkaamiksi joutui yhteensä 23 lasta (15 poikaa ja 7 tyttöä, yhden sukupuolen jäädessä epävarmaksi), heistä noin 13 Hämeenkyrön pitäjän alueella.  Raadeltuina surmansa sai 12 lasta (6 p, 5 t, 1 epäv.), joista 9 tahi 10 näyttäisi olleen hämeenkyröläisiä (4 p, 5 t, 1 epäv.). 

Keisarillinen Senaatti asetti vuonna 1881 ns. Susikomitean esittelemään keinoja, millä susia saataisiin hävitetyksi niiltä paikkakunnilta, joissa ne ovat syöneet lapsia.  Komitea mainitsee mietinnössään marraskuussa 1881 asiakirjoista saaneensa selville, että toukokuun 29 p:stä 1877 syyskuun 11 päivään 1881 saakka sudet ovat surmanneet Suomessa kaikkiaan 16 lasta, ”nimittäin Yläjärvellä 2, Pirkkalassa 1, Karjassa 3, Laitilassa 3, Mynämäellä 3, Vehmaalla 1 ja Paimiossa 1”.  Kuten huomataan komitean listassa on puutteita: Hämeenkyröä ei mainita lainkaan.  Lisäksi kokonaissumma näyttää olevan alempi kuin lähteistön esittämät surmatapaukset kaikkiaan.  Tämä ei varmaankaan ole ensimmäinen kerta, kun komitea joutui miettimään vaikeita asioita puutteellisen peruskartoituksen ja vajavaisten tilastojen pohjalta.  -  Erinäisten susihistoriain mukaan 1800-luvulla susien hyökkäyksiin kuoli Suomessa 77 ihmistä, valtaosin alle kouluikäisiä lapsia.3) 

*

Hämeenkyrön seurakunnan vuoden 1877 Kuolleet ja haudatut –luetteloon sisältyy puolentusinaa pienten lasten kuolintapausta, joissa kuolinsyy jää tuntemattomaksi.  Päivämäärien ja paikanmääritysten suhteen ne eivät stemmaa yllä esitettyihin muissa lähteissä mainittuihin susi-tapaturmiin.  Tuolloin ja myöhemminkin oli aivan tavanomaista, että osa kuolemantapauksista, niin lasten kuin varttuneempienkin, jäi tuntemattomaksi ja ”ei tietty” –merkinnälle.  Eräänlaisina potentiaalisina tapauksina voidaan tähän kuitenkin listata mainitunkaltaiset susivuoden lapsikuolleet, joiden joukossa kenties on yksi tai ehkä useampikin suden hätyyttämä pienokainen, seikka jonka jäljestä tulevat tutkimuksissaan tarkistakoot:

1.)  Mahnala, kuollut 12.6.1877, haudattu 24.6.1877;  Alakomin piian Henricka Heikintyttären äpärä Henrik Viktor, 1 1/6 –vuotta, syy: tuntematon.

2.)  Mahnala, k. 5.7.1877, haud. 8.7.1877; Lehtiniemi, Laurilan torpan lapsi Juho Oskari Vihtorinpoika, 2½ -vuotta, syy: tuntematon.

3.)  Muotiala, k. 28.7.1877, ei mainita hautauspäivää; Turkin rengin Oskari Fagerlundin lapsi Juho Oskari, 1 1/3 –vuotta, syy: ei tietty.

4.)  Kirkon torppari, k. 17.8.1877, haud. 19.8.1877; Asumaniemen pojan David Efraiminpojan lapsi David Ivari, 7 1/3 –vuotta, syy: tuntematon.

5.)  Pappila, k. 23.8.1877, haud. 26.8.1877; Sankarin Trenki Kaaarlo Karlenpojan lapsi Iita Susanna 5 1/3 –vuotta.  Tuntematon.

6.)  Uskela, 30.8.1877, haud. 9.9.1877; Mattilan ittellisen Aukusti Kolmilopen lapsi Mari Wilhelmiina, 1 v. 2 kk, 5 pv, lapsi.  Tuntematon.

*

”Raatelewista metsä-eläwistä Suomessa on julma wahinko wuosittain”

 Suomettaren 19.02.1858 julkaiseman uutisen mukaan lääninhallitusten tietoon tuli vuosina 1851-1855 eli viiden vuoden aikana, että metsäpetojen hampaissa kuoli koko maassamme yhteensä 3.011 hevosta, 8.857 härkää, lehmää  ja hiehoa, 23.353 lammasta ja vuohea, 4.154 peuraa ja 1.699 sikaa.  -  Nelivuotiskautena 1877-1880 juuri susikannan huippuaikana suurpedot verottivat kotieläimiä koko maassa:  40.198 lammasta, 6.972 nautaa, 14.189 poroa ja 4.436 yksilöä muuta karjaa.5)  - 

Hirmuisia lukemia kieltämättä, vaikka huomioikin sen, että tuohon aikaan kenties noin 80 % maamme väestöstä sai elantonsa paljolti juuri noiden juhtien ja kotieläinten kautta.  Luettelon alussa mainitut elikot laidunsivat paljolti aitaamattomilla niityillä ja metsäpalstoilla, eikä aina ollut paimentakaan päälle katsomassa.  Sikojen suuri määrä kertoo, miten nuo ihmisasutusten lähellä sijaitsevissa läävissään elävätkään eivät olleet turvassa susilta: aivan asuntojen nurkille ulottuivat hukkien hyökkäykset.   Susien osuutta ei ole lukemissa erikseen mainittu, mutta ainakin eteläisissä maakunnissa susi oli merkittävin teurastajapeto: pohjoisessa Suomessa karhu ja ahma tekivät tuhojaan.  Hämeen maakuntaeläin ilves otti osansa.  Ilveskanta lisääntyi voimakkaasta 1870-luvulla ja samalla yksittäiset ilvekset tulivat entistä rohkeammiksi, kuten sudetkin:  Susikomitean mietinnön kommentaareissa esiintyy arvioita, että ilveskin on ollut myös lapsen ryöväyksissä osallisena.   Maakotkat ottivat runsaasti metsälaitumilta ja saarista lampaita ja Lapissa vasoja.  Merkillistä on, että tuolloisessa Uudenmaan läänissä petojen suihin menehtyi 1.101 hevosta.  – Kuntakohtaisia tilastoja en ole löytänyt.

Pahan vuoden 1877 vuosiraportissa summataan tapahtuneita: ”Susi on raivonnut pitkin vuotta useimmissa paikoissa läänissä.  Ja ovat sadatukset hänen tuhotöistänsä yhtä monet kuin ansaitutkin”.  Hämeessä pyydystettiin kunnanhallitusten ilmoitusten mukaan 75 sutta, mutta koska kymmenen kuntaa oli jättänyt ilmoittamatta susisaaliinsa, arvioitiin kaadettujen susien määräksi vähintäinkin 100 sutta.  Kärkikuntia olivat  Tammela 15, Kärkölä 10, Sahalahti ja Lempäälä 9 sutta. Vertailun vuoksi todettakoon, että Ikaalisten vilkkain susivuosi taisi olla 1864, ja silloin pitäjässä pyydystettiin 25 suden pentua ja lisäksi useita isojakin susia tapettiin.  Seuraavana vuonna kunnanisät alensivat tapporahaa 12 markalla, arvellen susikannan niin laantuneen, ettei sen isompaa ”kehotusrahaa” enää tarvita.  Huolestunut kuntalainen kyseli perään, että mihinkä mahdettiin näin säästynyt raha (noin 276 mk) käyttää.  Ainakin Ikaalisten pitäjässä päivä-ennätys lienee sillä ukolla, joka kevään korvalla 1871 hakiessaan sudenpesiä, niitä sen verran löysi, että yhtenä päivänä nuiji hengiltä 14 sutta: lähde ei paljasta olivatko kaikki pentuja vai mahtuiko joukkoon aikuisiakin.

Turun ja Porin läänin tapauksista maaherran viraston vuosikertomus v. 1877 toteaa:  Petoeläimet tappoivat vuoden kuluessa 161 hevosta, 601 nautaa, 3.981 lammasta, 14 sikaa, 166 vuohta ja 892 kotolintua.  Yllättäen vuosikertomus ei mainitse moninaisia ihmisuhreja.  Sen sijaan metsästyksestä todetaan: metsästämistä todenteolla ei harjoiteta ja otusten ulosvienti on hyvin pieni.  Kuitenkin tapettiin melkoinen joukko petoeläimiä, nimittäin: 1 karhu, 172 sutta, 25 ilvestä, 287 kettua, 1 ahmas, 77 saukkoa, 4 näätää, 46 kärppää ja 251 petolintua.  Näitten tappamisesta maksettiin palkkoja yhteensä 5.495 markkaa.

*

”Kuinka kauan saavat sudet syödä lapsiamme?”

Hämeenkyrön susiturmat herättivät kirjoittelua Suomen suurimpia päivälehtiä myöten.  Isompaa kuohuntaa ei paikkakunnalla näytä syntyneen: ulompana ätäkkä oli kovempi.  Huolestuneitten kansalaisten vetoomuksia toimenpiteisiin ryhtymisestä julkaistiin etusivuilla.  Nimimerkki ”Lasten ystävä” kirjoitti Suomettaressa ja Hufwudstadsbladetissa, yltyen lähes nykypäivien ”bushimaiseen” retoriikkaan:  - ”Me tahtoisimme – koska se nyt on ajan tapoja – julistaa ’pyhää sotaa’ metsän rosvoja vastaan, - sotaa lakkaamatonta, säälimättömiä kurjia petoja vastaan, jotka surmaavat ja syövät viattomia lapsiamme, eikä ainoastaan niillä seuduin, missä sellaista on tapahtunut, vaan niilläkin seuduin, missä sellaista saattaa tapahtua”.  Kuten tyyliseikoista saattaa päätellä, kynän varressa oli suuri lasten ystävä ja kirjailija, Sakari Topelius.  Loppuhuipennuksensa kuului:  - ”Älköön yksikään pyssy levätkö siksi, kunnes tuo veripeto on hengellänsä maksanut ryöstösaaliinsa.”

Suomen Wirallisen Lehden palstoilla vedottiin ”nöyränä esityksenä lasten ystävien puolesta”:  - ”Mikä on se maa, missä sudet syövät lapsia?  Mikä on se kansa, joka sallii että sellaista hirveyttä saa tapahtua kolme kertaa perätysten?  Onko se maa, onko se kansa niitä, jotka lukevat itsensä sivistyneeseen maailmaan.  Eikö tiedä se maa ja kansa, että kun sellaista ensi kerran tapahtuu, sanotaan sitä onnettomuudeksi, toisella kertaa rikokseksi ja kolmannella kertaa häpeäpilkuksi. sillä sellainen uutinen tulee kiertämän kaikissa maailman sanomalehdissä.  Sanotaan: Suomessa on sutten tapa syödä lapsia: se tapahtuu joka päivä, se on niin tavallista, ettei kukaan siitä huoli, enempää kuin jos susi olisi vienyt koiran tai lampaan.  Tuo on sentään häpeällinen maine, se asettaa meidät samalle asteelle kuin villit.  Kun Bengalin tiikeri vie ihmisen, tiedetään kumminkin, että se on hirvein kaikista pedoista.  Mutta kun viheliäinen susi tai ilves, jonka vaimo voi karkoittaa ja vahva koira voittaa – kun sellainen kurja peto tuontuostakin vie lapsia, 8:nkin vuoden vanhoja, silloin ei voi välttää, että velttouden, jopa pelkuruudenkin varjo jää siihen kuntaan, joka sellaista sallii.”. 

Etelän suurissa lehdissä yleisesti kummasteltiin, etteivät asianomaiset kuntalaiset itse ole ”jotain tehneet saadaksensa tuon ihmissyöjä-pedon surmatuksi”.  -   Myöhemmässä vaiheessa jotkut, selvästikin valtionvarainministeri-ainesta omaavat henkilöt, esittivät, että kuntia, joiden ”rajain sisällä susi vie lapsen, sakoitettaisiin siitä aika lailla”.

*

Vaan kylläpä Hämeenkyrön pitäjässä toimeksi pistettiin, joskin jokseenkin pitkänpuoleisen harkinnan jälkeen.  Nimittäin marraskuun alussa 1877 Hämeenkyrön kunnallishallitus päätti, hävittääkseen pitäjässä olevia susia, ”antaa 150 m:kaa kullekin, joka ampuu wanhan suden, sekä 400 m:kaa sille, joka tappaa nuoren”.   Mutta nyt tosissaan olevat kyröläiset lupasivat vielä bonusta: ”sille, joka sudenkuopissa ja susitarhoissa saapi 20 sutta, annetaan 400 m:kaa”.   Nordea-pankin rahan arvon muuntimen mukaan vanhan suden kaatoraha oli nykyrahassa 518 euroa eli 3082 mummon markkaa.  Nuoren suden tapporaha puolestaan 1382 euroa eli 8219 mummon markkaa: jokseenkin heikon työmiehen netto kuukausipalkka.

Tapporahat vaihtelivat kunnittain ja eri aikoina.  Monessa kunnassa maksettiin 50 mk talvisudesta ja hieman enemmän kesällä pyydetystä, koska pyynti tuolloin oli vaikeampaa.  Yleinen hintahaarukka näyttää vaihdelleen 20 – 100 mk:n välillä.

*

Sudenpyyntikeinoista

 Keskiajan Ruotsi-Suomessa luonnonvarat, niin myös riista, oli pääsääntöisesti kruunun omaisuutta.  Maunu Eerikinpojan vuonna 1347 ja kuningas Kristofferin vuonna 1442 antamat maanlait (suomennos vuodelta 1584) toteavat ilmoittavat kaikkien kansalaisten oikeutena olevan rangaistuksetta tappaa suden, karhun tai ketun missä tahansa tavattaessa: - ”Sudhen mahta iocainen caikis paikois wapadhesti tappa.”   Sudella oli petojen joukossa jo tuolloin aivan erityinen asema: sen vainoaminen oli määrätty kansalaisvelvollisuudeksi, josta vapaita olivat ainoastaan ”papit, lukkarit ja loisvaimot”.  Sakon uhalla tuli joka miehen hankkia ja omistaa neljä syltä pitkä susiverkko, sekä osallistua yleisiin jahteihin aina kutsuttaessa.4)

Keisarillinen asetus ”metsästyksestä ja otuksen pyynnöstä” vuodelta 1868 määräsi asianomaisten kuntien tehtäväksi, milloin soveliaaksi katsoivat, huolehtia susijahtien järjestämisestä sekä susitarhojen ja susihautojen (susikuoppien) rakentamisesta. 

Tapporahalla eli ”kehotusrahalla” kannustettiin ampujia ja metsämiehiä pyyntityöhön.  Tosin Ikaalisissakin 1864 todettiin, että vahinkoeläinten pyynti on huonolla kannalla, koska tapporaha on niin vähäinen, etteivät ne pyytäjät, jotka siihen pystyisivät, ole halukkaita vaivaa näkemään, eivätkä kaikki  kykenekään.  Yleisestä jahdista tiedettiin, ettei sillä hävitetä petoja, vaan päiviä.  Tosin onnistuneitakin jahteja järjestettiin siellä, missä sitä ”tahdolla ja taidolla tehdään”, vaan siihen tarvitaan ”kalut, parempi taito ja yhteishenki kuin tavallisesti löytyy”.  Joskus taas järjestettiin ”renttelöajoja”, joiden tarkoitus ei ollut lainkaan pyytää sutta, vaan ainoastaan ajaa se naapurikylään tai mieluummin naapuripitäjään.  Kun väkeä kutsuttiin koolle yleisillä kuulutuksilla kirkossa tai markkinapaikoilla, tieto tulossa olevasta ajosta yleensä vuoti naapuriin, ja niinpä siellä järjestettiin saman aikaisesti ”vasta-ajo”. 

Muihin keinoihin kuului susiverkko, jolla jäljitetty ja koirien avulla pysäytetty susi pyrittiin saartamaan.  Risukkoisessa metsämaastossa tämä oli varsin työläs keino. 

Susitarha puolestaan oli ympyränmuotoinen kuja-aitaus, johon susi syötin avulla pyrittiin saamaan: sisään astuttuaan susi jäi ansaan, koska se ei kapeassa kujassa jäykän selkänsä vuoksi kykene kääntymään, vaan joutuu jatkamaan  matkaa, ja kierrettyään kujan ympäri, sulkee itse oviportin ja jää näin pyytäjien nuijittavaksi. 

*

Sudenkuoppa oli syvä, yli 3 metriä halkaisijaltaan oleva kaivettu jyrkkälaitainen kuoppa, jonka keskelle juntattiin paalu, ja sen päähän rakennettiin lavo viettelyksenä käytetylle sialle, ankalle tai koiralle.  Itse kuoppa peiteltiin ansoittavalla katteella, joka syöttiä tavoittelevan suden alla petti ja syöksi pedon kuopan pohjalle.  Nikolai Haavisto (1894-1970) Pentinmaalta kertoi vuonna 1959 Pertti Virtarannalle miten lapsuudessaan viimeksi Limperinkankaalla oli suurempi sudenkuoppa, josta oli susia enempi saatukin.  Kerran eräs mies palatessaan tansseista joutui haitarinsa kanssa kuopan pohjalle.  Sielläpä sattui olemaan valmiiksi jo susi.  Se luimisteli omassa nurkkauksessaan ja pysyikin siellä niin kauan kuin mies jaksoi yksirivistä kurttuaan soittaa.  Oli aika pakkanen ja susi oli hiljaa, mutta ”pelata” piti aamuun asti kunnes joku sattui kuulemaan erikoisen konsertin.  Eikä sinne ”kukaan meinannu uskaltaa mennäkään, kun se repi haitaria siä”.  Isänsä tiesi pudonneen miehen nimenkin mainita, kiertävä pelimanni.

Hevosen tai muun isomman kotieläimen ruhon käyttö haaskana, joko haaskalta ampumista varten tai jälkiajoon, oli harvinaisempaa. 

Myrkkyä käytettiin joko haaskalla tai yksittäisinä syötteinä.  Myrkyn käyttäjät kehittelivät omia niksejään. 

Häjyimpiä syötinkäyttöjä oli kellonjousen katkominen pätkiksi ja teroitettujen jousenpätkien kätkeminen jäädytettyjen syöttien sisään. 

Raudoilla susia pyydettiin lähinnä Karjalassa.  Ville Keskinen (1882-1963) Mahnalan Okslamminkulmalta on haastattelussa vuonna 1959 Pertti Virtarannalle kertonut Hämeenkyrössäkin susia raudoilla pyydetyn ja jopa saadun.  Keskinen kertoi isänsä ostaneen Rajalan Benjamin huutokaupasta Pinsiöstä muhkeat sudenraudat, ”aika tolhot”, jotka kuitenkin vuosia myöhemmin joutuivat jossain pyssykaupoissa eräälle suutarille Sasiin, missä niiden arvellaan hyvän teräksensä vuoksi muiden käyttökalujen raaka-aineiksi joutuneen.  Pirkko Pilvisen mukaan Hämeenkyrön museosta löytyy ketunrautoja, mutta ei suden pyyntiin käytettyjä isompia, mikä sinänsä kertoo kenties susirautojen käytön harvinaisemman puoleiseksi.

Hiihto-ajoa taas käytettiin pohjoisessa: etelän tiet antoivat sudelle turhan paljon tasoitusta yksinäiseen hiihtäjään nähden. 

Oma erikoinen pyyntitapansa oli suden jahti porsaalla eli ”porsasvietteellä”.  Siinä lähdettiin hevosreellä matkaan ja reessä pyrittiin saamaan porsas kiljahtelemaan ja siten houkuttelemaan sudet rekikunnan perään.  Monesti porsas tässä kyydissä saatiin kiljumaan riittävästi vain tuikkimalla sitä naskalilla  roheasti takamuksiin ja niinpä ajon ainut uhri tapasi olla itse tuo ”viettelys”. 

*

Tehokkaimpia pyyntikeinoja oli suden pesien hakeminen touko-kesäkuussa pentujen alkaessa liikehtiä pesän ulkopuolella.  Etevimmät pesältäpyytäjät saivat hienoja päiväsaaliita.  Itsellismies Matti Mikonpoika Skytt Humppilan Venäjän kylästä löysi elinaikanaan vähintäin 30 sudenpesää ja tappoi yhteensä 200 sudenpentua sekä 20 emäsutta.  Ikaalisissa rehtori Heikki Eränen kertoi miten taiteilija Felix Frangin isä, ”Frangin pappa” tunsi sudet hyvin.  Kun Vatulasta kerrottiin, että susi pitkin kevättä ulvottuaan oli vaiennut, Frang tiesi, että nyt se penikoi ja sen vuoksi ei pesää kannata etsiskellä ennen kuin 3-4 viikon kulutta, koska silloin pennut alkavat tulla pesästä.  Silloin hän meni paikalle ja löysi pesän ja nuiji pennut hengiltä.  Paitsi että pappa toi pari pentua kotiinsa Rantopäähän, jossa niitä hoivaili.  Myöhemmin kävi niin, että molemmat sudenpennut karkasivat häkistä ja menivät Rahkolan lampolaan, jossa tappoivat kaksi lammasta ja sen  jälkeen katosivat teillensä.  Joidenkin metsästäjien tapana oli säästää aikuiset sudet seuraavaa kevättä ja pentujen tapporahaa silmälläpitäen.

 *                                                    

Kyrön seudulla ei laajempaan kuuluisuuteen nousseita sudenpyytäjiä ollut.  Niinpä kuulutettiin ”arvoisia herra metsästäjiä” laajemmaltikin tänne tulemaan.  Kun huhu ”susien maasta” ehti Englantiin asti, ruvettiin siellä tuumimaan pyssymiesten lähettämistä Suomeen.  Eikä se olisi ollut aivan huono asia, saada tänne noita ”Albionin urheita sporttimiehiä”, olisihan tuo mainio sportti kerrankin tuottanut varsinaista hyötyä, todettiin.  Karjalasta, Korpiselän pitäjästä tuotettiin 1880-luvun alussa kuuluisa sudenpyytäjä Ignatei Wornanen susia verottamaan, ja teki hän työnsä Turun seudulla niin hyvin, että kun muualle kysyttiin, hankkivat paikalliset kunnanisät kuvernööriltä käskykirjeen pysyttää hänet poikiensa kanssa vielä seuraavakin jahtikausi paikoillaan.  Talven 1881 aikana hän teki poikiensa kanssa pelkästään ilvesten kaatorahoilla Lounais-Suomessa (vaikka menettivätkin molemmat koiransa myrkkyjen uhreina) 6.450 mk:n tilin (nykyrahassa: 22.044 euroa eli 131.051 mummon markkaa)!  Talvella 1882 hän kertoi saaneensa 15 sutta pois päiviltä. -  

Kun susikomitea 1881 ehdotti, että maahan nimitetään susien surmaamiseen erityinen päällikkö laajoilla valtuuksilla, ja hänelle tilataan kaksi ruokakuntaa ns. lukascheja eli ”suden ulvojia” Venäjältä, huokaili lehdistö välittömästi:  - ”Siis saamme taas yhden uuden inspehtorin ja uuden virkakunnan maahamme.   -   Mutta jo se todellakin saa sudet häviämään, niin se on hyödyllisempi kuin moni muu noista uusista inspehtoreista ja virkamiehistä, joita nyky-aikoina on asetettu.  Sitä emme kuitenkaan usko, ennen kuin sen näemme”.  -  Nimensä lukaschit olivat saaneet tavastaan käyttää yhtenä pyyntiä edistävänä keinona, etenkin kiima-aikaan, suden ulvontaa, jossa eräät isokeuhkoisiksi mainitut olivatkin mestarismiehiä.  Tampereen seudun vaikuttajaherra, patruuna Wilhelm  von Nottbeck (1816-1890) hankki vuonna 1884 yksityisesti tälläisen lukachin, aikeella vielä ankarammin kuin edellisenä talvena ruveta metsämörköjä ahdistamaan, jollaisessa toimessa kyseiset lukaschit oli jo huomattu ”erittäin mukaviksi”.  Tämä siirtotyöläinen lienee ollut nimeltään Jekim Isotoff, ja usean vuoden ajan hän rehkikin tuloksellisesti Tampereen ympäristön metsissä.

*

Ikaalisissa tapasin maaliskuussa 2005 keski-ikäisen miehen, joka kertoi ulvoneensa suden kanssa kilpaa.  Kertoja on pätevä laulumies ja hän pystyi yksityiskohtaisesti arvioimaan suden äänenmuodostusta:  ääni ei ole suinkaan kimeää ulvontaa, vaan syvältä rintakehästä tulevaa kumeaa alkuvoimaista laulua, jossa on myös korkealle meneviä ääniä, sellaisia joita ihmiskorva ei enää erota.   ”Keskustelunsa” suden kanssa oli ollut vaikuttava elämys.

*

Suomen runsaan susikannan verottaminen kävi lopulta moninaisin keinoin.  Niistä olisi paljonkin kerrottavaa, mutta esitettäköön tässä vain muutama vähän erikoisempi tapaus. 

Kesäkuun alussa 1880 ajoi höyryalus ”Laine” Tamperetta kohden, kun Kapeen niemen kohdalla Vankaselällä susi havaittiin uimasillaan.  Aiottiin syöstä laivalla sen päälle, mutta kun pelättiin osuttavan karille, täytyi antaa pedon rauhassa jatkaa matkaansa.  -  Huhtikuussa 1865 Hausjärvellä muuan Lemonsalmen torpan vaimo Kreeta jäi kotiin kun miesväki lähti metsään.  Susi tuli haaskalle, joka koko talvikauden oli vierasta odottanut.  Vaimo otti pyssyn seinältä, mutta ei saanut laukeamaan ja susi kavahti matkoihinsa.  Nälkäisenä se kuitenkin palasi pian ja vaimo ehdittyään perehtyä pyssyyn, sai sen laukeamaan.  ”Haulet kävivät suoraan sydänkarsinaan”, niin että susi heti paikalla kuoli.  -   

Virolahden Pation kylässä talvella 1855 muuan mies ajoi sutta takaa, kun susi hyppäsi korkean aidan yli ja mies siinä sai hännästä kiinni.  Rytäkässä häntä irtosi ja mies puisti nyrkkiänsä ja kohotti hännän päänsä yläpuolelle ja huusi: - ”Tulepa häntääsi perimään”.  Susi ei siitä huolinut, vaan meni tiehensä.  Jonkin ajan kuluttua Multialla ilmoitettiin tapetun suuri, hännätön susi.  Susi oli saanut luun kurkkunsa ja juossut hädissään ladon alle, josta miehet sen saivat. Arveltiin, että mikäli nahan hinta kärsii hännän puutteesta, voisi sitä käydä lupauksen mukaisesti Virolahdelta perimässä.  -   

Merikarvialla talvella 1858 nälkiintynyt susi tavoitti oravan ja nielaisi sen.  Orava kuitenkin pureutui suden kurkkuun, ja siihen molemmat tuuperutuivat.  Susi löydettiin vasta keväällä, turkki lumen alla pilaantuneena.  -  Helatorstaina toukokuun alussa 1861 susi jolkotteli Lappajärven jäällä ja putosi Vintalan joensuussa sulaan veteen.  Peto painui pohjaan eikä sen enemmin näkynyt.  -  Itsellismies Kalle Heikinpoika ajoi heinäkuussa 1877 Humppilassa suden torppari Juhalan navettaa ja tappoi sen siellä.  -  

Lemun pitäjän Kaitaisissa Alastalon kartanolle tuli susi uudenvuoden päivänä 1862.  Talon väki ajoi hänet pois ja sillä aikaa isäntä meni tekemään laastikkua pyssyynsä sekä valamaan luoteja.  Susi palasi katsomaan kartanon puoleisesta ikkunasta sisälle nenä ruudussa kiinni.  Saatuaan hommansa valmiiksi isäntä astui kartanolle ja ampui kohden sutta, mutta sen verran huonosti tähdäten, että tämä verta vuotaen meni metsään.  Arveltiin suden ollen päästään vialla.  Iida Mäkelä (1879-1968), joka lapsena asui Kyröskosken liepeillä, ”siä Kosken sivusa Timiin mennesä”, tuolloin varsin syrjäisessä paikassa Eljaalan maalla, on Pertti Virtarannalle vuonna 1959 kertonut vanhemmiltaan kuulleensa, että ”pirtin ikkunasta katteli susi sisään kul lapset laattialla leikki”; voisi olettaa vanhempien kuulleen tai lukeneen juuri tuosta Lemun tapauksesta.   -   

Kurun kappelissa ui susi Parkun lahden yli.  Samaan aikaan renki ja piika olivat veneilemässä siellä.  Renki kuritti melalla sutta, tämä puri lapaan kiinni, mutta airolla renki antoi kelpo löylyn.  Soutivat rantaan ja paikalle saapunut mies antoi lisää sivalluksia, johon susi vastasi irvistyksellä.  Lopulta otsaluu halkaistuna susi vaipui maahan.  -  Pirkkalassa Hyhkyn kylässä huhtikuussa 1888 susi ajoi erään talon koiraa ja sekaantui tolppien väliin ripustettuun nuottaan.  Koira matalampana pääsi nuotan alitse.  Talon ikkunasta nähtiin tapaus ja miehet riensivät kietomaan kiinnisotkeutuneen suden nuotan sisään ja päästämään suden hengestään.  -  Hattulan Koreelasta veivät sudet yhden koiran tammikuulla 1881.  Mutta kun pappilan yrttitarhan ulkopuolelle pantiin myrkkysyöttejä susia varten, olikin pappilan oma koira se, joka ne nieli ja kuoli.  - Haminan  kaupungin tienoilla alkukesästä 1856 eräs Venäjän upseeri oli mennyt muuanna iltana ulos kaupungista kävelemään ja sille tielleen jäänyt.  Aamulla oli löydetty saappaat ja vaaterepaleita koko miehestä.  Näitten jäännösten vieressä oli ollut miekalla tapettu susi.  -

”Se meidän suuri susiajo”

Kunnallisen tapporahan korotusta oli edeltänyt suuri susiajo.  Satusetä Topeliuksen vetoavat sanat Suomettaren palstoilla olivat sattuneet ”kansan sydämeen, ja noiden uhattujen seutujen asukkaat nousivat miehissä torjumaan onnettomuutta, huhtomaan häpeäpilkut ja sovittamaan rikokset”.  Ilmassa oli oikeaa ristiretkien aikaista innostusta: Hämeenkyrön seudulle saapui vapaaehtoisia susi-sotureita Helsingistä, Hämeenlinnasta ja Turusta.  Todettiin, että uteliaisuudella käänsi koko Suomi silmänsä katsomaan, miten Kyrössä tehdään uusia mainetekoja.  Maksoi, mitä maksoi: vuoden tärkeimpänä työ-aikana, elokuussa, kuulutettiin mies talosta  ja torpasta.  Kun suomalainen (ja hämäläinen) lähtee suojelemaan lastensa henkeä ja kotinsa rauhaa, ei hän katso mitä se maksaa.  Ratkaiseva hetki, rauhanhäiritsijäin surma, oli tullut.

Niinhän siinä piti käydä.  Mutta soppahan siitä tuli.

*

Annetaanpa Sanomia Turusta –lehden kertoa:  - ”Suden-ajo, joka elokuun 13 ja 14 p:nä toimitettiin Hämeenkyrön, Pirkkalan (nyk. Nokian) ja Ylöjärven kunnissa, ei lainkaan onnistunut.  Susia nähtiin, mutta kun kuulutuksella kirkossa annettiin nimen-omainen kielto, ettei saanut ampua hauleilla tai luodeilla, vaan ainoastaan tyhjiä laukauksia pamautella, saivat pitkähännät kilpaa juosta hölkötellä vainoojainsa kanssa ja eksyttää heidät, kun metsät tietysti oli tutummat susille kuin susimiehille.  Metsänmöröt piti näet koottaman Ylöjärven pohjoiskulmaan Pohjanlahden kannakselle, johon herroja oli laivalastillinen kokoontunut Helsingistä, Turusta, Hämeenlinnasta ja Tampereelta, ja jossa otukset piti ammuttaman. 

Tästä aikeesta johtui tuo ampumiskielto, joka semmoisenakin oli hyvin kummallinen.  Siltavouti erehtyi  -  ymmärsi väärin  -  nimismiehen määräyksen ”jahdin” suhteen ja susi-ajo kävi, mitä erittäinkin Ylöjärven alueeseen tulee, aivan takaperin siitä kuin aiottu oli (seikkaperäinen selittäminen ahdistaisi tarpeettomasti sanomalehden palstoja).  Täytenä totena kerrotaan, että Ylöjärvellä eräässä paikassa joutui kaksi sutta yhden keskenkasvuisen ajomiehen kimppuun, jolla oli seiväs kädessä, ja aikoivat ruveta pojan kanssa painisille.  Poika, kun aavisti häviävänsä, päästi hätähuudon, niin että toisia miehiä kiiruhti apuun ja susien täytyi tyhjin suin palata jo luullun herkkupalansa tyköä.”

*

Mönkään mennyt projekti kismitti monia ja aikaansai kritiikkiä.  Tampereen Sanomien jälkiarvio kuului näin:

 - ”Luullaksemme ei kenenkään olisi pitänyt olla siihen määrään kevytmielinen, ettei hän olisi käsittänyt hetken todellista vakavuutta, ei kenenkään olisi pitänyt  käyttää sitä vain uutena huvitustilana.  Mutta todellakin kuului jotensakin oudolta kun ajopäivänä luettiin lehdestämme, että metsästäjät olivat lähteneet toimeensa ”suurijoukkoinen soittokunta ja rumpu mukanaan”.  Mitä tällä tarkoitettiin?  Arvattavasti voitonriemuista viettämistä. - - Mitä kuuluu itse suden ajosta?  Kaikkea hyvää vaan.  Sudet eivät ole voineet syödä yhtäkään ajomiestä, vaikka vähällä oli.  Eikö sitä siinä jo ole kyllin voitoksi? Sitä onnenkohtausta Helsingistä, Hämeenlinnasta, Turusta ja Tampereelta kokoontuneet pyssymiehet riemuiten arvattavasti viettävät suurella ”baalilla”, jota pidetään soittokunnan ja rummun avulla ja talonpoikaistyttöjen parissa.  Jos tämä nyt on pidettävä suomalaisten häpeän poispesemisenä, niin kyllähän täytyy tunnustaa, että se pyykki pestiin allikossa ja kuivattiin uuninsuussa.  Mutta ei ole ihmettelemistä, jos tällaiset toimet ovat nostaneet yleistä harmia.”

 - ”Vanhastaan on kyllä tiedetty, että suden ajot eivät menesty, että ne ovat ajan tuhlaamista vain”, Tampereen Sanomat jatkaa.  ”Mutta se yleinen hätähuuto, jota kauheat tapaukset maassa ovat nostaneet, synnyttivät toki jotakin toivoa, että tällä kertaa ryhdyttäisiin tehollisempiin keinoihin, ja sivistyneiden ja oppineiden myötävaikutus pani meitä uskomaan, että jotakin yleistä suunnitelmaa ja säännöllisiä valmistuksia olisi toimeen pantu.  Mitä vielä: soittokunta ja rumpu, siinä valmistukset metsästäjäin puolesta; arvattavasti ei pulloja ja ruoka-astioitakaan unhoitettu.”

”Vaikea on asiata tuntemattoman sanoa, oliko menestys ollenkaan mahdollinen, mutta sitä olisi pitänyt miettiä ennen kuin asiaan ryhdyttiin.  Sudenverkkoja ei ollut laisinkaan, eikä niitä enään maastamme löydy.  Mutta sillä lailla, kuin asia nyt otettiin käsille, ei ollut parempaa toivomistakaan.  Kun ajo oli päätetty toimeen pantavaksi, olisi mielestämme pitänyt koota sellaisten toimien ymmärtäjiä neuvottelemaan yleistä suunnitelmaa.  Semmoiseen kokoukseen olisi pitänyt kutsua niin paljon kuin mahdollista niitä miehiä, jotka tuntevat jahdille määrätyt metsät ja salot.  Kartalla olisi pitänyt näyttää jokaiselle joukkokuntain yhtymispaikat ja mitä suuntaa kunkin tuli kulkea yhteistä määräpaikkaa kohti.  Seutuja paraiten tuntevat miehet olisivat pantavat suurempain joukkojen johtajaksi ja noin jokaiselle 10-20 miehelle eri päällysmies, joilla piti oleman nimellinen luettelo kaikista heidän alleen kuuluvista miehistä, joita olisi pitänyt matkan määränpäässä huudettaman, että saataisiin tieto, oliko kaikki paikalle saapuneet, ja poisjääneet edesvastuuseen saatettavat.”

”Mutta tätä kaikkea ei nimeksikään ollut.  Oli kuulutettu kokoontumispaikat eri joukkioille, mutta mitään päälikkyyttä ei laisinkaan ollut.  Ei tietty kenen käskyä totella, eikä useimmat tietäneet ollenkaan missä matkan loppumäärä, saati sitten, että joku olisi tietänyt kuinka sinne päästään, mistä mennään.  Ainoa käsky oli: ”menkööt tuosta metsään”, ja metsään mentiinkin, mutta aivan luonnollista oli, että muutaman minutin perästä taas palattiin, koska tietysti ei kenenkään tehnyt mieli umpimähkään ruveta metsiä samoamaan.  Itsepäisimmät pyrkivät kai sentään eteenpäin, jos siinä on perää, että susia nähtiinkin, mutta määräpaikkaan sanotaan vaan joku kymmenkunta saapuneen.  Emme tiedä, saivatko sitten ottaa osaa herrain metsästäjäin par’aikaa riehuvaan tanssipitoon, soittokuntineen, rumpuineen.”

”Näin asia yleisesti kerrotaan.  Toivomme, ett’ei se toki aivan niin hullu ole.  Mutta olemme tätä julkaisseet saadaksemme jotakin todellista tietoa asiasta, jos kertomukset ovat vääriä.  Jos ne ovat todenperäisiä, niin tässäkin on meillä surkein todistus ajan kevytmielisyydestä, joka kaikesta aseman vakavuudesta huolimatta, ainoastaan ajattelee huvituksien toimittamista.  Emme voi olla lausumatta ankarinta moitetta toimen johtajille ja siihen osaa ottaville herrasmiehille, siitä esimerkistä, jota ovat yhteiselle kansalle antaneet”, jyrisi 28.8.1877 Tampereen Sanomien kriitikko.

*

Ei mitään uutta sikäli, että jo Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen totesi vuonna 1851 teoksessaan ”Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä” jahtivoutien tunnetun saamattomuuden sekä sen, että suurella väellä toteutetuista sudenajoista tahtoi muodostua kovalla ”pauhinalla ja mäyhinällä” pidettyjä kosteita metsäretkiä, joiden aikana ”ei niin yhtäkään petoa näkyville saatu”.  Mutta ”susi on paetessansa usein kiusallakin eläimiä repinyt”.  Vuosittain pedot tappoivat Hämeenkyrössä tuolloin vähintään 10 hevosta sekä varsaa, 20 sarvi-eläintä ja 50 lammasta.  Noihin aikoihin pitäjässä pyydettiin vuosittain 5-9 sutta.

*

Ikaalisissa susia näyttää olleen vähemmän kuin Hämeenkyrössä.  Kuntakokousten pöytäkirjojen mukaan Ikaalisissa pyydettiin noina aikoina metsäpetoja seuraavasti: 

1878:  Susi-ilves tapettu Höytölän kylässä (Adriani Tuomisto Miettisistä). 

1880:  Tapettiin yksi susi ja kaksi susi-ilvestä.  Samana vuonna kuntakokous päätti koota petoeläinten tapporahana:  säätyläisperheiltä 10 penniä, talollisilta ja torppareilta 8 p., itsellisiltä ja käsityöläisiltä 5 p. susirahaa ja karhuja varten kaksinkertaisesti. 

1881: Tapettiin yksi susi-ilves. 

1882:  Neljästä susi-ilveksestä tuotiin kuntakokoukselle tapporahain hakemus.

1883:  Ei mainintaa susielävistä. 

1884:  Kuntakokous suostui maksamaan tapporahat neljästä suden penikasta, tapetut Vatulassa (vert. edellä Heikki Eräsen kertomus), sekä kolmesta susi-ilveksen penikasta.

1885:  Ei mainintaa susielävistä.

1886:  Tapettu seitsemän ilvestä. Ainokaisessa kokouksessaan Alasella 7.3.1886 Ikaalisten kunnanvaltuusto käsitteli itsellinen Emanuel Randellin anomusta saada ilveksestä tapporahat; Randell henkilökohtaisesti esitteli pedon nahan kokoukselle.  Tappo ei kuitenkaan kokouksen mielestä tullut ”tarpeellisesti todistetuksi”, joten pyyntöön ei suostuttu.

1887:  Ei mainintaa susielävistä.

1888:  Tämä oli viimeinen vuosi, jolloin mainitaan kuntakokouksessa tuodun esille ilveksen nahkoja tapporahan saantia varten - susista ei ole senkään vertaa mainintoja.  Kauppias G.N. Eränen oli tappanut yhden ilveksen Kurkelassa ja Edland Eränen toisen ilveksen Viljalan takamailla. 

*

Petoeläintilannetta kunnallisten pöytäkirjojen pohjalta selostanut Anton Kallioniemi toteaa: ”Asutus siis alkoi tulla niin tiheäksi, etteivät pedot enää löytäneet turvapaikkoja”.  -  Susiasiantuntijat yleisesti arvioivat susikannan romahdukseen enemmänkin vaikuttaneen: 1.) lastensurmien jälkeen kohonnut sudenvastainen asenne.  2.) virka-apu sotaväeltä ja lukacheilta.  3.) valtion ja kuntien maksamat ylimääräiset tapporahat.  4.) järjestäytynyt metsästysseura-toiminta.  5.) tiedottamisen tehostuminen sekä 6.) asetekniikan ja pyyntimenetelmien kehittyminen.2)

*

”Suurintalajia susi”

Miten kävi Hämeenkyrön peljätyn häirikkö-suden?  Viimeistään marraskuisen kunnallishallituksen taksankorotuksen aikoihin ryhdyttiin Hämeenkyrössä kaivamaan sudenkuoppia.  Ja eräs niistä koitui tuon junkkarin kohtaloksi.

Runebergin päivän paikkeilla, helmikuussa 1878 onnistui vihdoin Sasin kylän talollinen Kerttula (pitäjähistorian mukaan Ala-Kerttula) saamaan susikuoppaansa tuon ”suurintalajia suden”.    Syöttinä eli vietteenä hän käytti omaa koiraansa.  Pedon sanotaan olleen kuonosta hännän päähän 5 kyynärää (kyynärä = 59,4 cm) pitkän ja käpälät isommat kuin miehen kämmenet.  Ihmiset Hämeenkyrössä pitivät yleisesti sitä sinä sutena, joka edellisenä suvena oli niin paljon lapsia vienyt.  Uusi Suometar kirjoitti: ”Viime talvena tapettiin usioita, mutta kauheimpi peto saatiin Sasin susikuopasta, joka oli 8 kyynärää syvä.  Veitikka aikoi sieltäkin pois hypätä, mutta pian joutuivat miehet paikalle.”  Pedon viimeisestä temmellyksestä kerrottiin vielä: - ”Hirveästi oli peto kuopassa tepastellut, ennen kuin apu saapui.  Muutamia rintapiikkejä oli otus jo rynnännyt rikki, vaikka oli kuoppa 8 kyynärää syvä.  Saalis kuitenkin kehottanee sudenpyytäjiämme uutteruuteen.  Palkinnon saavat pyytäjät oivallisen ja ihmistaimemme saavat kasvaa rauhoitettuina rinnallamme”. - Rintapiikit olivat teroitettuja seipäitä susikuopan reunamalla, estämässä ylösryntäämistä.

*

Yleensä tälläinen ihmisiä ottanut kohu-susi pantiin kaadon jälkeen näytille jonnekin nimettyyn paikkaan.  Tampereellakin myytiin lehti-ilmoituksin jopa pääsylippuja erässä ”palatsissa” esille pantua hukkaa esiteltäessä.  Mistään en ole löytänyt ilmoituksia tai mainintoja, että Sasin ”suurintalajia susi” olisi esitelty yleisölle, mikä on vahinko sinänsä.  – Sääli, ettei Sasin sutta ”topattu” eli täytetty – tai ainakin kalloa taltioitu, harmittelee tunnettu Pirkanmaan luontomies Harri Helin.   Silloin jälkipolvetkin olisivat voineet tehdä havaintoja, näön ja koon ohella mm. siitä, oliko se puhdas susi vaiko mahdollisesti koiran ja suden risteytys.  Kyseisen suden käyttäytyminen oli erittäin poikkeuksellista.  – Itse olen tähän asti kallistunut sille kannalle, että tuo Hämeenkyrön kuulu tappajasusi oli villiintynyt koira, toteaa Helin, ja kertoo kuriositeettina, miten isänsä ampui Uudessakaupungissa 1940-luvulla suden ja joi tapporahoja etukäteen, kunnes kävi ilmi, että kyseessä oli – koira.  -  Suden ja koiran risteytys saattaisi Helinin mielestä olla vähemmän ihmisarka.  Vesikauhu saa eläimen puremaan liki kaikkea mikä liikkuu, ja ehkäpä vesikauhuinen susi yhden helpon aterian seurauksena älykkäänä  eläimenä erikoistui ihmisiin, pohtii Helin.  Hän tietää jutun kyykäärmeestä, joka erikoistui kiipeämään puihin ja tyhjentämään linnunpönttöjä.  -  Mitään mainintoja siitä, että Sasin suden nirhaamille uhreille olisi puhjennut vesikauhun oireita ei ole esiintynyt.  Muualla Suomessa näin tapahtui.  Viipurissa helmikuussa 1865 vesikauhuinen susi juoksi kaupungin halki ja puri useita kaduilla kohtaamiaan ihmisiä.  Ainakin neljä purtua otettiin Viipurin lasarettiin: yksi heistä kuoli ”kaikilla vesikauhun oireilla.  Kaksi päivää ainoastaan kesti hänen kipunsa”.  Lisäksi sanottiin, että kaksi hevosta ja yksi sika, jotka sama susi repeli, ovat tulleet hulluiksi.  Hevosia tiedettiin olevan sen suden repimiä 85, jotka tulevat tapetuiksi.    

*

Hämeenkyrön pitäjän vuosikertomuksen 1877 laatijan yhteenveto kuuluu näin: ”Viime vuosi oli meille merkillinen, oli todellakin.  -  Kauhistavia kertomuksia nähtiin sanomalehdissä tuon-tuostakin ja enimmäkseen meiltä vaan.  ’Taas susi lapsen syönyt’ - senhän lukija vielä muistanee, oli täältä usein ikävänä uutisena.  Tänlaista ilmoitusta ei enää muutamaan kuukauteen ole näkynyt ja Jumala senlaisen rangaistuksen meiltä niin kuin muiltakin estäköön, sillä arvanneehan jokainen minkälainen silloin on lapsen vanhempain ja sen hoitajan mieli, jolle tuonlainen kohta osaksi tulee. Onpahan surkeata sivultakin nähdä hellätuntoisen isän tai äidin kävelevän joku luun  mukanansa rakkaasta lapsestansa kainalossa.  Kaikki totta, vaan mitäpäs tuolle tehdään”.

                                                                                       * * *

Talven 1878 aikana Hämeenkyrön, Ylöjärven, Pirkkalan ja Vesilahden alueella pyydettiin noin 15 sutta.  Itsellinen J. Fontell Pispalan kylästä Nokialta sai suden tiistaita vasten yöllä 26.3. sudenkuopasta, jonka oli valmistanut asumuksensa seinän viereen.  Hän käytti Kerttulan tavoin  koirasyöttiä.  Suoniemen torppari Simola Hyhkyn kylästä Nokialta sai 22.4. yöllä myrkkyloukkaasta suurinta lajia olevan naaras-suden.  Nokialla ja Ylöjärvellä pidettiin 20.5. sudenajo, joka toteutettiin siten, että kukin talo väkinensä haki omalta maaltansa sudenpesiä, mutta sutta tai pesää ei löydetty.  Alueen etevin metsäpetojen pyytäjä oli M. J. Sisto (Yli-Sisto) Vesilahdelta, joka kaatoi talven aikana kaikkiaan 9 sutta.  Hän käytti useita pyyntimenetelmiä, ampui haaskalta ja käytti myrkkyjä.  Yksin kynttilänpäivän aamuna hän sai 4 sutta haaskalta.  Kaikkiaan 6 sutta oli tullut kynttiläpäivän suurukselle, mutta kaksi oli pötkinyt metsään ja pyryilma peitti niiden jäljet estäen takaa-ajoon ryhtymästä. 

Sunnuntai-iltana 17.2.1878 löydettiin susi Ylöjärveltä metsästä kuolleena.  Se oli saanut sitä varten asetetulta haaskalta myrkkypalan, ottanut sen kanssa useampia pitkiä harppauksia ja sitten heittäytynyt, niin kuin jäljet lumessa osoittivat, sitä syömään.  Sen tehtyään lähti hukka taas koipeamaan ja muutaman kerran kaaduttuansa ja ylös noustuansa tunkeutui puun alle viitikossa niin syvälle, ettei näkynyt kuin vähän häntää.  Siltä paikaltaan hänet löydettiin vainajana.  Jäljet näyttivät, että toisiakin ”koukoja” oli paikalla ollut, jotka ikään kuin olisivat tahtoneet pelastaa uskollista kumppaniaan elämässä ja kuolemassa.  -  Riemu ja tyytyväisyys sensijaan loistivat saaliin tuojan kasvoista, ja muuan vanhus, jonka lapsen oli kesällä syönyt susi, otti sen nylkeäksensä.

                                                                                       * * *

Sen jälkeen kun Hämeenkyrön Sanomat laajassa artikkelissaan 31.03.2005 esitteli kirjoittajan ylläolevaa susikokoelmaa, sai kirjoittaja eräitä mielenkiintoisia yhteydenottoja: 

Reino Heikkilä Sasista kertoi, että Sasin kuuluisa susikuoppa sijaitsi Ala-Kerttulan ja Kerttulan tilojen rajalla, kuitenkin nimenomaan Ala-Kerttulan puolella, ei aivan pihassa, muuta ehkä kymmenkunnan metrin päässä talosta.  Kertoja tuntee hyvin paikan: hän nimittäin itse peitti kuopan.  Se oli ollut kauan puolipeittoisena ja reunoiltaan lomonneena sijallaan, ja siinä päällä oli suuli tolppien nokassa.  Monttu oli noin 1,5 metriä syvä ja laajuudeltaan 5 - 6 metriä kanttiinsa.  Paikka oli laajemminkin huomattu: Kerttulan Jussin armeijakaveri oli kertonut katselleensa karttaa ja havainneensa ruksin kohdassa, jossa se Sasin susi oli saatu.   Itse Sasin susi on täytetty ja luovutettu aikanaan Eläintieteelliselle museolle Helsinkiin.  Jokisen Vernerin talon varastossa on tallella yhdet pyydysraudat ja lisäksi susisiima (lippusiima).  Vielä tiesi Reino Heikkilä kertoa Turvan töllin tapauksesta kesällä 1877 kerrotun, että  turmassa pelastunut veli oli kertonut suden viemän veljensä huutaneen sudelle: - ”Älä korvaa pure!”.  

Risto Ala-Kerttula, kyröläisiä hänkin, Sasissa syntynyt, nykyisin Tampereella asuva, kertoi tuntevansa nuoruudestaan 1940 luvulta Myllykylän Heikkilän, jonka lähellä Turvan puustelli oli.  Myllymäen tilan Heikkilän torpan tietämissä sijaitsi Turvan tölli tai millä sitä kutsuttiinkin: pikkupoikina pelättiin niillä nurkin, kun tiesimme semmoisen susijutun tapahtuneen, hän kertoi.  Mummulan Heikkilässä sijaitsi Sikomäki, jossa oli susikuoppia vielä  lapsuudessani.  -  Isoisäni äiti, joka muisti tapauksia aina 1860-luvun nälkävuosista 1900-luvun alkupuolelle saakka, kertoi että susia oli tuolloin niin paljon, että aina kun mentiin rantaan savusaunaan, oli otettava päre mukaan.  Tiedettiin että tuli karkoittaa metsänpedot.  -  Iivari Tuominen oli se veli, joka pelastui Turvan susiturmasta.  Muistan, että hänen sukunimensä nimenomaan oli Tuominen.  Hän oli meillä töissä ja asui 100 metrin päässä meiltä.  Iivari oli vähän erikoinen.  Käsi oli jouduttu katkaisemaan ilmeisesti syövän vuoksi, ja meillä hän teki puita ja muita vastaavia töitä, mekin kiusattiin häntä.  Iivari Tuominen kertoi, miten susi tuli ja haistoi häntä, mutta otti sitten hänen veljensä Kaarle Vihtorin, joka muistini mukaan oli Iivarin pikkuveli.  Iivari oli meillä vanhaksi papaksi asti ja kuoli noin 1949-1950. 

Tereyssisar Veera Markkola, Mahnala, Hämeenkyrö kertoi [keväällä 2005 ja vielä 13.12.2006 täydentäen] jäljittäneensä suden syömää miestä Ikaalisten puolelta.  Ikaalisten Juhtimäen Nisulasta on mies ollut joskus 1850-luvulla tai sen jälkeen sotapalveluksessa Hämeenlinnassa ja määrävuosien täytyttyä palannut hiihtäen kotipuoleensa.  Noihin aikoihin näillä main susia oli niin runsaasti, että kulkijat joutuivat varautumaan eri keinoin: yksinomaan hevosmiehetkin menivät syrjempiä metsä- ja järvitaipaleita lyöttäytyen letkaksi.  Palailevaa ruotusotilasta oli varoiteltu, että elä vain yksinäsi näille taipaleille antaudu Itä-Aureen korpiseudulle. Mahdollisesti kyse oli sotakoulutuksessa olleesta kylän edusmiehestä, jonka tehtävä oli koulutuksensa pohjalta antaa kyläkuntansa miehille sotaväenoppia, ja tämä ilmeisesti ajoittuisi Turkin sodan alusvuosiin.  Rohkea soturi oli perimätiedon mukaan lyönyt asian leikiksi ja lausunut tokaisun, joka vuosikymmenet on elänyt paikallisen väen muistossa:  - ”Se on sitte häntien hälinä, jos Hännistä syödään!”  Tämä Hänninen tuli  sen perästä että  Nisulan taloon oli joskus 1850 jälkeen tullut isännäksi muuan Hänninen-niminen, ja soturi koki siksi tuota nimeä käyttää. Ja näin oli ”Hänninen” uhmakkaasti uskaltautunut iltasella hiihtoretkelleen, joka muodostui hänen viimeisekseen.  Jouduttuaan suden ahdistelemaksi otti mies kupeeltaan miekan ja onnistui yhden suden hengiltä ottamaan, ja jatkoi matkaansa, mutta kenties jo heikentynein voimin.  Ja niin löytyi Hänninen myöhemmin taipaleelle lumeen tuupertuneena ja siihen jäätyneenä  -  kupeellaan verinen sotilasmiekkansa tuppeen jäätyneenä.  Tuohon aikaan nimikäytäntö oli vielä kovin ailahteleva ja elinpaikan ja muun tilanteen mukaan yhden ja saman henkilön nimi saattoi useammastikin muutaman vuoden sisällä vaihdella.  Tiedon mukaan ruotusotamiehen nimen piti oleman Filpus, joka juontaisi luonnollisella tavalla seudulla tunnetun Filpusniemen kautta.  Toisaalta on tietoa että nimi kuuluisi myös näin: Juho/Jussi (Johan) Juhonpoika Pusu.  Useammankin sukututkijan ja kotiseutuhenkilön kanssa on tätä miespoloa yritetty jäljittää, mutta ei vielä toistaiseksi mitään selkeämpää saatu varmennettua.  Tarinan tiesi hyvin Itä-Aureen kirkon suntio, ken hän sitten lieneekin ollut.

*

Tämän tarinan rinnakkaisversion kertoi muurari Kauko Jaakkola Ikaalisten Vatulasta, Palinperäntieltä:  Noin kilometrin matkan päässä Vatulan sillalta Ikaalisten kauppalan suuntaan, Anjalan rannassa (Kangon hevostila) susilauma hyökännyt Vatulan kasarmilta kauppalaan matkanneen sotilaan kimppuun.  Sotilas oli urhoollisesti taistellut susia vastaan.  Hän oli huitonut miekallaan kuin heinämies, mutta kotvan kuluttua uupui hiukkasen ja niin röyhkein susi pääsi käymään kiinni ja se oli menoa se.  Vain jäätynyttä verta yleensä kimalteleva miekka oli jäänyt paikalle.  Vanha Vatulan väki kertoi, että samoihin aikoihin kävi susi nälissään kiinni Näkän hevosen varsaan, joka emänsä kera käyskenteli laitumella ei niinkään kaukana päätilasta.  Mutta emäpä oli sisukas ja taisteli varsansa hengen puolesta ja niin ei suden auttanut muu kuin jolkotella nälkäisin vatsoin tiehensä.  Vatulan harjulla aivan kylän tuntumassa, vanhan ampumaradan suunnasta uuden kentän suuntaan vaeltava voi yhä nähdä ympyriäisiä, joskin syrjiltään vakavasti sortuneita sudenkuoppia, joilla taatot ovat petoja pyytäneet. 

*

Ahti Lindberg, Hämeenkyrön Vaivialta kertoi paikkakunnalla takavuosikymmeninä vaikuttaneen Susi-Rissaseksi kutsutun kokeneen metsämiehen, joka oli etevä sudenpyytäjä.  Eräskin hänen ampumansa isonpuoleinen, yli 40-kiloa painanut hallavaturkkinen susi on tallella ja ollut näytteillä Tampereella.  Rissanen käytti tiettävästi myös lippusiimaa, ja pätevänä pyyntimiehenä aina joskus tuoreen lihan tarpeessa olevalle pystyi järjestämään hirvensyrjää myöskin.

Kun huhtikuun puolivälissä 2005 viimeistelen tätä kirjoitusta illansuussa, piippaa kännykkäni ja saan viestin: ”Naapurin pellolla täällä Mynämäen Tarvaisissa eilen havaittu 3 sutta… ihan totta n. 300 m tästä pihasta.  Nukutaan hyvin.  Vaimo.”

                                                                                                               

Veikko Huuska,                                                                                                                     Ikaalinen  

Lähteet:

Hämeenkyrön historia III, 2004;

Hämeenkyrön murrekirja, 2002;

Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen: Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä, 1851;

Wilhelm Carlson: Entinen Ikalinen; historiallinen kertomus Ikalisten, Parkanon ja Kankaanpään pitäjistä,1871;

Wilh. Carlsson [Wilhelm Carlson]: Historiallinen ja maantieteellinen kertomus Pirkkalan pitäjästä.  Pitäjäkertomuksia I.  Helsinki 1869;

Martti Tyrkkö: Ylöjärven historiaa 1866-1965.  Tampere 1967;

Pirkkalan kuntakokouksen ptk 1877-1880.  Nokian kaupunginarkisto;

Vilho Hämäläinen: Nokianvirran kosseja ja ihmissyöjäsusia.  Kalastuksesta ja metsästyksestä Pirkkalassa 1800-luvun loppupuolella: teoksessa Yksilö ja yhteiskunnan muutos.  Juhlakirja Viljo Rasilan täyttäessä 60 vuotta 22.1.1986.  Tampereen yliopiston julkaisuja: Sarja A vol 202.  Tampere 1986;

Anton Kallioniemi: Piirteitä Ikaalisten kunnan kunnallisesta elämästä (vuosilta 1867-1915).  Ikaalisten kunta, 1916;

Historiallinen Sanomalehtikirjasto: http://digi.lib.helsinki.fi ;  päivälehtiä vuosilta 1871-1885; mm.

Hämäläinen,

Porin Kaupungin Sanomia,

Suometar,

Uusi Suometar,

Finlands Allmännatidning,

Tampereen Sanomat,

Sanomia Turusta,

Suomalainen Wirallinen Lehti,

Turun Lehti,

Åbo Underrättelser,

Päivän Uutiset,

Aura;

Tunturisuden susisivut; Susi – historiaa ja tarinoita.: Nähtävissä netissä 01.03.2005;  - http://www.tunturisusi.com/index.htm ;

Suomen viralliset tilastot ajalta 1866-1900, II/Taloudellinen tila.  Keisarillisen Senaatin kirjapaino, Helsinki;

Kuvernöörien vuositilastot, tiedot tapetuista petoeläimistä: Hämeen läänin kuvernöörin vuosikertomukset 1870-1888, Kansallisarkisto;              

Tilastokeskus, Helsinki.  Turun ja Porin Läänin kuvernöörin vuosikertomukset 1875-1879.  Tilastokeskus, Helsinki: myös mikrofilmeinä, mm. Tampereen yliopiston kirjasto & Kansallisarkisto, Helsinki;

Kirkon arkistojen mikrofilmit: Hämeenkyrön seurakunta: vuosina 1874-1880 kuolleet ja haudatut, Hämeenkyrö 4: Kansallisarkisto;

Jouko Teperi: Sudet Suomen rintamaiden ihmisten uhkana 1800-luvulla.  Historiallisia tutkimuksia 101. Suomen historiallinen seura.  Helsinki 1977;

Kari Kunelius: Muuta puhetta – susipuhetta Suomessa.  Saarijärveläinen, puolueeton riippumaton seutukuntalehti: Saarijärven riistanhoitoyhdistyksen edustajan puheenvuoro 09.02.2005, nähtävissä netissä 12.04.2005; http://www.saarijarvelainen.fi/uutinen.asp?ID=341

Riku Lumiaro: Susihukkanen vai pelkkä susi? - Suomalaisten suhtautuminen suteen. Artikkeli, 1998: Suomen Riista n:o 44-1998, s. 45-55.  Myös nähtävänä 07.04.2005 netissä: Tunturisuden susisivut: http://www.tunturisusi.com/ ;

Markis Paulue: Lihvinmaan Sudet, 1823;

Erkki Pulliainen: Suomen suurpedot.  1974, Tammi, Helsinki;

Jukka Biski – Sami Kurki:  Susipuhetta Suomessa. Maakunnalliset ja kansalliset odotukset ja tavoitteet susikannan hoidossa.  Helsingin yliopisto, Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus.  Julkaisuja 3, Seinäjoki,  2005; nähtävissä 12.04.2005 netissä: www.sjoki.uta.fi/hymakes/Julkaisut/Julkaisuja3.pdf ;

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. http://www.fktl.fi/suurpetoseuranta

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2004.  Tiedote no 194/2004.

Risto Husa: Praavin lapsensyöjäsusi – perinteen vaalija Jukka Palomäen haastattelu, Nokian Uutiset 14.05.1986;

Sakari Mykrä – Mari Pohja-Mykrä: tutkimukset aihepiiristä;  Suurpetopolitiikan historia Suomessa, Turun yliopisto; lyhyt kuvaus suden asemasta Suomessa ja suomalaisessa  lainsäädännössä viime vuosisatojen kuluessa: sisältyy teokseen: Jukka Biski – Sami Kurki: Susipuhetta Suomessa. 2005.

Helena Laurinsalo, Hämeenkyrö: kertonut kirjoittajalle 04.03.2005 ja 08.03.2005;

Reino Heikkilä, Sasi, Hämeenkyrö: kertonut kirjoittajalle 01.04.2005;

Veera Markkola, Mahnala, Hämeenkyrö: kertonut kirjoittajalle 01.04.2005;

Risto Ala-Kerttula, Tampere: kertonut kirjoittajalle 01.04.2005;

Ahti Lindberg, Vaivia, Hämeenkyrö: kertonut kirjoittajalle 03.04.2005;

Kauko Jaakkola, Vatula, Ikaalinen: kertonut kirjoittajalle 13.05.2005;

Keskusteluja ja meilailua, mm:  Harri Helin, Ikaalinen  ja Jouko Hannu, Hämeenkyrö;

lisäksi haastatteluja ja omia muistiinpanoja aiheen parista.

Lähdeviitteet:

1.) Suomen viralliset tilastot 1866-1900

2.) Mykrä – Pohja-Mykrä, 2005

3.) Kunelius 2005.

4.) Mykrä – Pohja-Mykrä, 2005.

5.) Suomen virallinen tilasto 1876-1880

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (86 kommenttia)

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Monesti aikamiehet uhoavat etteivät pelkää susia, mutta onkin aivan eri riski laittaa lapsia pihoille susien kanssa leikkimään. Tämä tietopaketti käsittelikin erittäin aiheellisesti mitä riskejä susiin voi sisältyä.

Piku Koo

Tietenkin kaikkiin petoeläimiin sisältyy riskejä, kuten moniin muihinkin eläimiin.

Tärkeä huomautukseni kuitenkin koskee Huuskan melko ilmeisiä tulkintavirheitä kahdessa kuolemantapauksista.

Kohta 4. (Hämeenkyrö 4.6.1877):
Mainittu "ilvessusi" ei ole susi lainkaan vaan ilveksen eräs värimuunnos. Muita ilveksen värimuunnoksista käytettyjä nimiä olivat kettuilves ja kissailves. Ilvessutta sanottiin susi-ilvekseksi, mutta taipui suussa ilmeisestikin myös näin.

Kohta 5. (Nokian pitäjä, 25.6.1877):
Lapsi oli nähnyt jonkin eläimen ja huutanut mummolleen ”mummuu, minä näin harmaan pukin ja sillä oli partakin”. Susi näyttää niin paljon pystykorvaiselta koiralta, että lapsikin sen tunnistais koiraeläimeksi. Sen sijaan ilves, jonka rakenne on erikoisen näköinen, pitkine koipineen ja lyhyine selkineen, ”sarvineen” runsaine poskipartoineen, voi lapsen mielestä näyttää hyvinkin vuohelta.

Parhaan tietoni mukaan ainakin näissä tapauksissa on ollut pikkulapsiin erikoistunut ilves tai ilvekset, jotka metsästelivät Hämeen seudulla kesällä 1877.

Myös ilveskanta, kuten muukin petokanta oli maassamme erittäin runsas, sisältäen varmasti useita tuhansia yksilöitä per laji. Tämä selviää kun tutkii tapporahatilastoja.

Hämeen ilveksistä kertoo erästystä harrastanut laivainsinööri Henrich Kauffman 1860–70 -lukujen muistelmakirjassaan. Kauffmann kuvaa kirjassaan elävästi, miten kookkaat kissat hyppäsivät valtavia loikkia ja oleilivat puissa, mistä ne pudottautuivat ja lennähtivät tiehensä äänettömästi ja jälkiä jättämättä.

Kaikkia petojen tekosia ei tule laittaa ainoastaan susien piikkiin. Tämä jos mikä on yhden lajin mustamaalausta.
Karhu voi tappaa ja syödä ihmsen nopsaan ettei jää kuin saapas jäljelle ja vastoin yleistä luuloa on ilves hyvä uimari: http://yle.fi/ecepic/neon4/archive/00424/Ilves_ui_...

Käyttäjän uskap kuva
Pasi Kortesuo

Ole varovainen, nyt taidat joutua Viher-suen suuhun ja raatelemaksi.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Varmaksi tapaukseksi on tilastoitu kai vain se yksi suden tappama ihminen.

Tuossa outoa on se, että kaikki ovat lapsia. Miksi ei aikuisia. heikkokuntoisia vanhuksia jne?
Nälkäiselle sudelle luulisi kelpaavan huussiin kepin kanssa kulkeva heikkojalkainen mummo tai vaarikin.

Nykyisin epöäluotettavina suden syyksi laitettuja tarinoita on spekuloitu muillakin tavalla. Mm. että olivat joutuneet murhatuksi.

Tapaukset sattuvat kaikki lyhyelle aikajaksolle, joka antaisi aihetta epäillä vain suden olevan syyllinen.

En ollut paikalla, joten en voi sanoa enempää. Paikalla ja tarinan kertojina ovat olleet sen ajan lukutaidottomat syrjäisten alueiden asukkaat.

Siis, ei virallista tutkimusta, mutta puheiden perusteella kirjattu ylös, tai vain kansanperinteeseen.

En ihan usko koko totuuteen tuossakaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Lähde? Kuka on tilastoinut? Miksi luotat tuohon ns. viralliseen tilastoon enemmän kuin Huuskaan?

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Tämä usein esitetty luotettava tilasto alkaa siitä hetkestä kun sudet olivat hävitetty maasta.

Piku Koo

Kuten yllä olen todistanut, myös muut pedot tappoivat lapsia Huuskan koosteessa. Ainakin kaksi "susista" oli ilmeisestikin ilveksiä. Urosilves voi painaa 30 kiloa ja ylikin. Jos useammassakin lapsentapossa olikin kyse ilveksen tekosista, eipä ihme, ettei se aikuisiin koskenut. Tuon ajan laihat 3-12 vuotiaat lapset painoivat selvästi vähemmän kuin kookas ilvesyksilö.
Afrikassa tavattiin pieni leijonalauma, joka oli erikoistunut ihmisiin, joten kyllä näitä on pitkän historian aikana ollut.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Juuri tämmöisen paskan levittämisen takia Kokoomus ja MMM päätti nuolla vinkujien persuja antamalla lisää lahtauslupia. Kyllä vituttaa moinen vastuuttomuus.

Kun tituleeraa itseään historian harrastajaksi, niin kannattaisi varmaan saman tien kertoa miksi sudet olivat nälkiintyneitä 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alussa. Vastuuttomalla metsästyksellä hirvi- ja metsäpeurakanta oli tapettu sukupuuton partaalle. Oli aivan itse aiheutettu ongelma, jonka takia sudet hakivat ruokaa ihmisasutuksen liepeiltä.

Kynä on joskus miekkaa mahtavampi. Salakaatajat saivat tapettua kolme sutta. Tyhjänvinkujat saivat laillisesti järjestymään kuolemantuomion vielä viidelle uhanalaiselle eläimelle, jotka eivät ole vahingoittaneet ketään.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Veikko Huuska on tehnyt todella arvokasta työtä kartoittamalla näitä tapauksia tuolloisista dokumenteista!

Toivottavasti sitten joku esittäisi myös asiapohjalta lähtevää kritiikkiä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Asiapohjainen kritiikki tuli jo tuossa edellä. Tarinoilla ei ole arvoa jos niiden synnyn syitä ei ymmärretä.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ei tälläista lähdeviitteisiin nojaavaa tutkielmaa voi arvioida kriittisesti muutamalla rivillä. Siihen tarvitaan vähän enemmän.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #10

Väänäsellä tuntuu olevan kova hinku löytää omia ennakkoluulojaan tukevia faktoja ja kiistää kaikki niitä vastaan sotivat ajatukset. Vaikuttaako sinusta todennäköiseltä, että suomalainen mies metsästäessään sukupuuttoon tai sukupuuton partaalle kaikki suden saaliseläimet aiheutti myös susien nälänhädän ja hyökkäykset ihmisen kimppuun? Näin pääsi käymään 1800-luvun jälkipuolella heti suomalaisen miehen saatua kiväärin jahtia tehostamaan. Vielä 1900-luvun alkupuolella kaikki Suomessa elävät hirvet lasketiin sadoissa kappaleissa ja salametsästys oli rauhoituksesta huolimatta ankaraa. Nykyisin hirvet lasketaan kymmenissä tuhansissa.

Hirvikanta alkoi elpymään vasta sotien jälkeen 1950-luvulta lähtien ja metsäpeurakanta on vieläkin todella heikossa hapessa. Kun susilla on luontaista ravintoa, niin ihminen saa elää rauhassa.

Olisi todella ihqua jos Väänänenkin alkaisi ajattelemaan kun edellytyksiä ilmeisesti on. Tahto- ja asennepuolella tuntuu vain pahasti tahmaavan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #20

1700-luvulla ja 1800-luvun alussa tuskin hirviä pystyttiin niin tehokkaasti metsästämään kuin 1800-luvun lopulla. Kuitenkin sudet hyökkäilivät ihmisten kimppuun jo tuolloin.

Olikohan ne Kolmårdenin sudet nälkäisiä, kun yrittivät viime vuonna hoitajansa syödä?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #24

Eläintarhan suden käytös onkin varmasti luonnonmukaista. Kerrohan lisää niistä 1700-luvun susiongelmista Suomessa. Vai heititkö ihan hatusta.

Ampumalla sudet muuten hävitettiin sukupuuttoon Brittein saariltakin jo 1700-luvulla, joten oli ne pyssyt silloinkin metsästyskäytössä.

"Suomessa susia oli vielä 1800-luvulla niin paljon, että esimerkiksi vuosina 1866 - 1898 tapettiin 5 598 sutta, näistä tapettiin 2 400 vuosina 1861 - 1865 ja vuonna 1880 vielä 320. 1900-luvun alkupuolella susi oli maastamme käytännössä sukupuuttoon tapettu."

Noita lukuja kun vertaat nykyiseen sadan yksilön kantaan, josta ihmisen toimesta ammutaan vähintää 10% joka vuosi, niin ei varmaan kannata verrata ongelmiakaan. Maistui se hirvipaisti ihmisille muuten jo 1700-luvullakin.

Piku Koo Vastaus kommenttiin #27

Susia tapettiin yhtäpaljon myös raudoilla ja myrkyillä. Nämä olivat vielä tehokkaampia aseita kuin pyssyt, koska lihapalalla houkuteltiin eläin ansaan. Kuolema on pitkä ja tuskallinen. Usein eläimet yrittivät järsiä käpälänsä poikki päästäkseen pakoon. Metsästäjät eivät aina pitäneet turhaa kiirettä rautojen tarkastamisessa, saattoipa mennä viikkokin, ennenkuin raato haettiin pois.

Piku Koo Vastaus kommenttiin #24

Pertti Väänänen, Kolmårdenin tarhasusia voi verrata tarhakoiriin, ei luonnonvaraisiin eläimiin. Koirat ovat monasti tappaneet rakkaankin omistajansa varsin yllättävällä tavalla.

Kyseessä on koiralaumassa syntyvä eräänlainen hysteria, jonka tulos on ikävä sille, joka alimmaiseksi jää. En tiedä yhtään tapausta, jossa tällaisen tapon päätteeksi koirat tai sudet olisivat syöneet uhrin. Ne vain jäävät seisoskelemaan ja haistelemaan ympärille hieman tyhmän näköisinä, mitä tulikaan tehtyä ?
Tämä on koiraeläimien luonnollista, tosin hyvin harvinaista käytöstä, joka kohdistuu lauman heikompaan jäseneen - tai siihen, jonka koirat olettavat heikommaksi. Sen tähden koirien kanssa täytyy osata käyttäytyä voimakkaan karismaattisesti ansaitakseen niiden täydellisen kunnoituksen.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari Vastaus kommenttiin #20

Uimonen, ihan kaikella ystävyydellä; katsopa hiukan, miten kevyellä repulla hyökkäät Huuskan perusteellista katsausta kohti. Vaikka pointtisi on varmasti ihan hyvä ja pohtimisen arvoinen, olisi paljon rakentavampaa esittää vastaavalla tavalla historiikin valossa suurpetojen sapuskan ehtyminen.

Jos hyökkäät ihmisten kimppuun, olet vain vittumainen jätkä, jonka räyhääminen voidaan jättää omaan arvoonsa. Jos harrastat asiaa koskevaa argumentointia osoittaen eri puolet ymmärtävää henkeä, sinut aletaan ottamaan huomattavasti vakavammin.

Itseäni ainakin kiinnostaa tuo riistateoria siinä määrin, että olisi mukava nähdä jotakin faktaa pohjaksi.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #26

Kokeile vaikka Wikipediaa. "Hirvi on Suomen merkittävin riistaeläin. 1800-luvun jälkipuoliskolla hirvikanta pieneni Suomessa liiallisen metsästyksen takia nopeasti sukupuuton partaalle. 1920-luvulla kannan arvellaan olleen koko maassa vain parisataa yksilöä, jonka suurimpana uhkana oli salametsästys. Suojelutoimien seurauksena hirvikanta lähti nopeaan kasvuun 1930-luvulla.[18]"
Ei kai aikuisille tarvitse kaikkea kantaa suoraan nokan eteen. Kokeilepa seuraavaksi vaikka metsäpeuraa. Sama juttu. Ja ihan joka ikisen isomman saaliselämen kohdalla. Pyssyn saanut suomalainen alkoi ampumaan kaikkea mikä liikkui. Metsä oli autio ja tyhjä.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari Vastaus kommenttiin #28

Oman kokemukseni perusteella täytyy kantaa valmiiksi pöytään ja kaikesta päätellen osaisit tehdä asiasta hyvän analyysin, jos otat kärsivällisyyttä käyttöön.

On totta, että suhteemme luontoon on monella tapaa kieroutunut ja tietoa olisi aivan riittävästi sen muuttamiseen.

Peräänkuulutan vain asiallisempaa keskustelukulttuuria. Huuskan esitys lähestyy suppeasta näkökulmasta kirjattujen tapahtumien pohjalta. Laajennus olisi sikäli hyvä.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #31

Huuskan näkökulma ei ole suppea vaan lähes rikollisen tarkoitushakuinen. Sillä pyritään leimaamaan äärimmäisen uhanalaista eläintä ja yllyttämään sen salametsästykseen. Mitä mieltä olisit, jos tämän kaltaista tekstiä laadittaisiin jonkun kaukaisemman uhanalaisen petoeläimen osalta. Otetaan esimerkiksi vaikka tiikeri.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka Vastaus kommenttiin #26

Kuten Börje kertoi, suden eräs syy käydä ihmisten kimppuun on ison riistan loppuminen metsästä. Tämä tarkoittaa sitä että susi ja ihminen kilpailevat saman resurssin hyödyntämisestä, joten on tehtävä päätös kumpi on tärkeämpi: ihminen vai susi.
Lapissa tämä ison riistan vaatimus sudelle tarkoittaa saamelaisten porojen syöttämistä susille. Näin Lapissa menetettäisiin sekä elinkeino, että poronliha ruokapöydästä. Samalla sammuisi myös poronhoidon kulttuuriperinne, joka on merkittävä osa suomalaista kulttuuria.

Susihan ei ole uhanalainen maailmanlaajuisesti, vaikkakin paikallisesti voidaan näin sanoa. Samalla tavallahan voitaisiin ajatella vaikkapa kengurusta Suomessa. Sudella ei siis ole mitään hätää, vaikka sudet hävitettäisiin Suomesta kokonaan poiskin. Kyllä ihmisten elämällä on suurempi arvo eläimen.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #39

Poronhoitoalueella susi voi olla lainsuojaton. Silti susia mahtuu Suomeen vähintään viisinkertainen määrä nykyiseen verrattuna.

Jos siis susi ja Timo Kohvakka tappelisivat ja pitäisi päättää kumman pelastan, niin... kumpaa veikkaat?

Suden säilyttäminen elinvoimaisena lajina on joka tapauksessa äärimmäisen arvokasta ja välttämätöntä.

keke keskinen Vastaus kommenttiin #39

Itse porot eivät ole elättäneet ketään enään vuosikymmeniin.

Piku Koo Vastaus kommenttiin #39

Susia on koko maailmassa arviolta 200 000. Määrä voi heittää -50 000 suuntaan ja toiseen. Näyttää siltä, että se heittää sinne miinuspuolelle. Susi on maailmassa harvinainen eläin. Missään tapauksessa se ei ole yleinen tai "melko yleinen". Ihmisen ansiosta hyvin monet muutkin lajit ovat kokeneet saman kohtalon. Vielä sata vuotta sitten populaatio voitiin laskea miljoonissa. Nyt ihmisen kotieläimet ovat niitä yleisimpiä eläimiä: naidat, siat, koirat, kanat, kissat jne.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka Vastaus kommenttiin #39

http://vivianlaukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/13112...

Sudetkin ovat osa Suomen luontoa. Moni ei välttämättä ole kuitenkaan valmiita vastaamaan niistä ongelmista joita susien puute aiheuttaa.

Piku Koo Vastaus kommenttiin #26

Timo hyvä. Minuakin kiinnostaa riista-asiat. Sen tähden susia, ilveksiä, karhiuja ja hirviä pannoitettan, jotta saataisiin tällaistakin tietoa. Harmi vaan, kun jotkut ovat ottaneet tehtävääkseen sabotoida näitä tutkimuksia tavalla ja toisella. Monen monituista pannoitettua eläintä on vahingoitettu tai tapettu. Toivottavasti ihmiset oppisivat arvostamaan kansallisomaisuuttamme villieläimiä.

Kuten jo vuoden 2011 Nisäkäspäivillä tuli ilmi, on maamme pedot oma erillinen populaationsa, ja myytti itärajan takaa tulevasta jatkuvast ageenivirrasta on satua. Todellisuudessa uutta verta ei susiimme tule juuri lainkaan, ja tämä koskee muitakin petojamme. Lisäksi susissamme on havaittu jo sisäsiittoisuuden merkkejä. Ruotsissahan tilanne on jo todella paha.
Toivottavasti ymmärrämme säästää metsiemme villikoirat ja taata sitäkin kautta luontomme monimuotoisuuden. Susien on todettu säätelevän voimakkaasti sarvipäiden käyttäytymistä ja siten esimerkiksi haavikkometsien uusitutumista ja kasvua. Haavan merkitystä pohjoiselle luonnolle ei voi vähätellä. Tämä yhtälö on ollut voimassa satoja tuhansia vuosia, miten ihminen voisikaan sen merkistystä kyseenalaistaa .

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Susien tekemissä tapoissa on olennaista, että sudet käyvät kiinni ihmiseen yleensä vain ollessaan heikossa asemassa... sairaana, puolustaessaan pentujaan, laumasta karkoitettuna ja siten huonoon ravintotilanteeseen ajautuneena tai mikäli riistä on loppunut muutoin metsästä. Toisaalta myös esim. Venäjällä Kirovissa sudet tappoivat ja vahingoittivat kymmeniä ihmisiä toisen maailmansodan aikaan ja hieman sen jälkeen. Ainakin osa näistä susista oli kesyjä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Wolf_attacks_on_humans
http://en.wikipedia.org/wiki/Kirov_wolf_attacks

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Toisaalta eipä sitä osaa luontokappaleen oikkuja arvata. Tappoivathan sudet eläintarhassakin vastikään, vaikka olosuhteet olivat hyvät.

"Ruotsin maatalousyliopiston susiasiantuntijan mukaan tapaus on harvinainen, mutta vastaavaa on tapahtunut aiemminkin."

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-12884776864...

Piku Koo

Kolmårdenin -tapauksessa oli koirille ominainen "laumahysteria", jossa lauman alimmainen tai (susien mielestä) epäilyttävin jäsen (tässä hoitaja) eliminoitiin yhteisellä, spontaanilla teolla. Tätä samaa käyttäytymismallia on tavattu myös kesykoirien tapauksissa, joissa lauma on käynyt näennäisen "syyttä suotta" niiden tutun hoitajan tai jopa omistajan kimppuun ja tappanut sen.

Hänen joka ei tunne koirien käyttäytymistä, ei mielestäni tulisi turhaan yrittää arvostella tai arvioida näitä erikoisia tapauksia vaan pysytellä enemmänkin po. aiheessa, jos olisi vaikka siihen jotain annettavaa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Tässä hieman tarinaa Suomen susisurmista muista lähteitä:

"Finland [redigera]
Från januari 1831 fram till sommaren 1832 skall åtta barn och en vuxen kvinna ha dödats av varg i Kaukola, och det antas att en varg dödade samtliga. 1836 dödades tre barn av vargar i Kimito kommun. Från 1839 till 1850 dödades 20 barn av varg i Kivinebb, och det har antagits att samtliga blev dödade av samma varg, eller av samma vargflock.[6] 1877 attackerades tio barn i Tammerfors[ifrågasatt uppgift] och nio av dessa dog till följd av de skador som de åsamkades.
Från 1879 till 1882 dödade ett vargpar ett stort antal barn inom 11 församlingar i Egentliga Finland. Enligt äldre uppgifter skall det ha varit 22 barn som blev dödade. Nyare forskning tyder emellertid på att 35 barn kan ha blivit dödade. [7] Allteftersom antalet dödade barn växte sattes allt större ansträngningar in för att döda vargarna, och jägare från Ryssland och Litauen anlitades, liksom den finska armén. Slutligen lyckades man skjuta en varghona i januari 1882, och 12 dagar senare blev en varghane förgiftad, varvid vargattackerna kom att upphöra.
Dessutom finns det tidningsuppgifter på att flera barn skall ha blivit dödade. En 12-årig flicka dödades i Eurajoki 1859, en pojke på 8 år dödades i Nykyrka 1882, samma år blev en pojke skadad i Sordavala. Det finns inga bevis på att dessa vargar skall ha varit tama, även om detta inte kan uteslutas.[8]
Förutom de attacker som Linell, med flera, har bedömt som mycket väldokumenterade finns även uppgifter om ett stort antal andra attacker. Lappalainen har gjort en sammanställning av uppgifter hämtade från finska kyrkböcker åren 1710-1881, och därvid ansett sig ha funnit 175 registrerade vargangrepp med dödlig utgång i Finland.[9] Han anger att åldersfördelningen bland de dödade skall ha varit följande: Spädbarn 0-3 år 11%, Barn 4-9 år 38%, Ungdomar 10-17 år 8%, Vuxna 18-40 år 27%, Vuxna 41-60 år 11% och Äldre 61- 5%."
http://sv.wikipedia.org/wiki/Vargattacker_mot_m%C3...

Piku Koo

- Mikä on todellinen pihasusi -

1800 -luvun oloissa oli hyvin poikkeuksillista nykyaikaan verrattuna se seikka, että sudenpentuja pidettiin kesän ja syksyn ajan häkeissä pihoilla. Talvella näet niistä saatiin kaksi kertaa parempi raha kuin kesällä.
Voi vain kuvitella, miten nälissään, turhautuneita, ehkä kiusattujakin nämä eläimet olivat. Jos sellainen pääsi karkuun, siitä tuli pihasusi, joka liekkui kylien laidoilla ruokaa etsien ja saalistaen mitä pystyi.

Pertti Väänäsen ruotsalainen Wikipedia mainitseekin tämän tunnetun seikan näin: "Det finns inga bevis på att dessa vargar skall ha varit tama, även om detta inte kan uteslutas." eli petojen tappamiin lapsiin liittyen, "ei voida todistaa, jos nämä sudet olivat kesyjä, vaikkakaan tätä oletusta ei voida sulkea poiskaan."

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Susiasiantuntija Börje on puhunut ja antanut erittäin asiallisen sekä syvällisen lausuntonsa blogista ja muusta turhasta kirjoittelusta. Häntä uskokaamme ja seuratkaamme.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Erland. Onko Dianapuistossa näkynyt tänä talvena pihasuden jälkiä?

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Ei ole Diana-/Tellevopuistossa suden jälkiä näkynyt.

En nyt ymmärrä, mitä tällä kysymyksellä on minkään kanssa tekemistä. Minähän vain ylistin Börjen asiantuntemusta ja kehoitin kaikkia uskomaan häneen. Börje tuntee sudet ja Börje on rautaa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #79

Ei täällä monellakaan kommentilla sivuta todellisuutta sen enempää kuin helluntailaisten herätyskokouksessa. Halusin vain varmistaa, ettei Dianapuistoon ole pesiytynyt pihasutta. Silloin on turvallista mennä toimistolle töihin kirjoittelemaan salanimillä blogipalstoille.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Tosiasia on, että avauksessa mainitut susien tappamat lapset eivät ole viralliseen tilastoon päässeet niiden huonon jälkitulkinnan vuoksi.

En usko ollenkaan tuohon susien syyllistämiseen nyt 2010- luvulla.
Tarkoituksenhakuisuutta mielestäni koko metrin mittainen avaus.

Sanonpa nyt raakasti: Odotetaan tässä susikeskustelun panikoinnissa seuraavaa suden tekemää ihmisentappoa, ja tehdään ratkaisuja sen jälkeen.

Luulen.......Korostan....luulen, että saamme odottaa seuraavat sata vuotta vähintäänkin, jos nykyistä kantaa pidetään aisoissa asiallisesti.

Panikoijat, älkää astuko kotiovestanne ulos. Siellä on tuhatkertaisia vaaroja joutua hengettömäksi tavalla tai toisella, ja se loppu ei ole suden suuhun joutumista.

Kotiin on moni kuollut, on ihan hyvä kansanviisaus myöskin.

...Kyllä jämpti on niin...

Jyri Terttu

Ratikan alle kuolee muutama ihminen silloin tällöin ja niinpä ne onkin kielletty muualla paitsi Helsingissä.

Käyttäjän Tkope kuva
Tommi Jalava

Asuuko Tyry tai Börje kumpikaan maalla, oletteko pienten lasten isiä?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Liikun joka vuosi ympäri maata ja nukun teltassa susi- ja karhualueilla. Neljä ihmistä kutsuu minua vielä isäksi vaikka osa onkin täysi-ikäisiä.

Käyttäjän jumminoma kuva
jukka makinen Vastaus kommenttiin #29

Börje on jo niin pahan makuinen että sudet ja karhut karttaa.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Tyry ei asustele maalla, mutta on korpimökillään maalla hyvin paljon.

Ei ole pelkoa susista, vaikka havaintoja alueelta on. Marjastan, sienestän, kiertelen kameran kanssa.

Kuljen valoisassa, pimeässä, hämärässä. AINA!

Muita mökkejä ei ole mailla halmeilla...

Käyttäjän Tkope kuva
Tommi Jalava Vastaus kommenttiin #35

Veljesten sopii muuttaa susialueille telttaan asumaan lastenlastensa kanssa. Kyllä tässä asiassa olisi paikallaan huomioida, että jos jäädään odottamaan sitä, että susi syö lapsen, niin joku on myös sen lapsen isä. Minun puolestani Suomeen joku susikin mahtuu, mutta jokaisella pitäisi olla oikeus ampua vastaan lähistöllä temmeltävä susi. Haja-asutusalueiden ihmisiin ulottuvaa ylivaltioterroria en hyväksy. Enkä käsitä, miksi joku hyväksyy.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry Vastaus kommenttiin #38

Heh, heh Tommi. Suomessa on telttailtu niin kauan kun telttoja on ollut olemassa. Yhtään ei susi ole telttaan tappanut.

Bodomjärvellä on kuuluisa telttamurha vielä selvittämättä, mutta siinäkään pääepäiltynä ei ole susi.

Piku Koo

Aivan niin herra Tyry. Veikko Huuskan listassa ainakin kaksi tapausta on selvästikin ilveksen eikä suden tekosia.

On helppo huomata, miten suden mustamaalaaminen alkoi jo tuolloin, ja papit ja virkamiehet, jotka joivat kultareunaisista kupeistaan kahvia kartanoissaan, eivät olleet susia ehkä nähneetkään. iinpä sitten kirjattiin kirjaan "susi", vaikka kyläläiset olivat ilmoittaneet syypääksi "ilvesuden". Mikä siis tarkoittaa tietynväristä ilvestä.

Nyt 2000 -luvulla, kun susia on enää 2 % siitä määrästä, mikä oli 1800 -luvulla, mustamaalaus on jo naurettavaa. Isot ihmiset lukeneet Punahilkkaa. Aivan kun maailmassanne ei muuta vaaraa olisi. Olkaa nyt hyvät ihmset lastenne kanssa, viekää heidät luontoon ja metsään ja opettakaa tunnistamaan edes puulajit ja keräämään sieniä ja marjoja - hyvät hyssykät sentään teitä .

Eero Tillanen

Muistan 1970-luvulta erään Halikkolaisen vanhan isännän kertomuksen siitä, miten hän ampui kuuluisan Halikon suden, mikä oli vienut kolme lasta. Hän näytti lankataotun haulikonkin, millä onnistui kaatamaan pedon.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Melko iäkäs pappa. Halikon susisurmat taisivat tapahtua 1880. Ettet vain nyt laske luikuria. Papan on täytynyt 70-luvulla olla jo yli 110-vuotias jos oletetaan metsästäjän olleen aikuinen mies.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074078089/Tappaj...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Tai sitten pappa laski luikuria.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän rkoski kuva
Raimo Koski

Tai sitten Börje on niin tohkeissaan, että ei osaa laskea. 1970-1880=90 eli oikea vastaus on yli 90-vuotias.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #51
Eero Tillanen

Nämä tapahtuivat kylläkin soten jälkeen, 50-luvulla.

Käyttäjän akuaarva kuva
Aku Aarva

Te olette kaikki ihan sekaisin.

Susi on vaarallinen petoeläin, mutta jos kaikki vaarallinen ihmisen ympäristöstä tapetaan niin pitäisi varmaan lähteä sanonnasta homo homini lupus ja hyökätä naapurin kimppuun.

Jos mietitään todellisia ongelmia - ei jotain geneettis-kansaperinteeseen iskostuneita pelkotiloja - niin susi ei ole yksi niistä. Todelliset ongelmat ovat liika viinanjuonti, perheväkivalta ja rattijuoppous, jotka ovat tappaneet sadassa vuodessa enemmän ihmisiä kuin sudet todennäköisesti ovat koko historian aikana Suomen alueella tappaneet ihmisiä.

Minä ymmärrän ihmisten pelon, jos pihapiirissä juoksee susia. Mutta jos pihapiiri on pitäjän kokoinen ja sijaitsee keskellä metsää niin silloin se on vähän kyynel että luonto puskee omaan pihapiiriin.

Kasvakaa aikuisiksi ja keskustelkaa asioista, joilla on merkitystä.

/ MUOKKAUS /

Sinänsä kyllä hatunnosto Veikko Huuskalle ansiokkaasta, joskin tarkoitushakuisesta, tutkimustyöstä asiaan liittyen. Minä ymmärrän kyllä tämän näkökulman, vaikka en olekaan asiasta samaa mieltä.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Te olette kaikki ihan sekaisin."

En tiedä millaisessa kunnossa Aku Aarva on, joka nimmarilta kuulostaa.

Minä en ole sekaisin.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

A.A.>Te olette kaikki ihan sekaisin.

ooooooooooooo

Hyvä että joku kirjoittaa jotakin mitä voi ymmärtää.

Jari Teräväinen

Kannatan susien suojelua tasapuolisesti, esim. pääkaupunkiseudulle (50-100km säteelle senaatintorilta) pitäs saada oma 20-30 suden populaatio..

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Kuulostaa hyvältä. Nyt Uudellamaalla tiettävästi on pari Nummi-Pusulan tietämillä ja lauma Tammisaaressa. Hyvin mahtuu lisää.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Myös Sipoon korpeen ja Nuuksioon tarvittais susis Börjen iloksi?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #50

Eiköhän niitä molemmissa paikoissa tulla näkemään ainakin vierailijoina. Tai sanotaan toivottavasti. Jos siis järki voittaa ja hysteerikot häviävät.

Piku Koo

Autoliikennettä on kovasti etelässä, joten koiria tulee olemaan tiellä. kaverin metsästyskoira jäi taannoin Vihdissä auton alle ja meni aivan murskaksi. Pitäisikä laittaa uusi liikennemerkki sudenpennuista varoittamaan ?

Käyttäjän ErkkiHietalahti kuva
Erkki Hietalahti

Kaikkien suurten kaupunkien liepeille on ehdottomasti saatava kattavat susipopulaatiot n. 50 sutta 10 000 neliökilometrille. Lisäksi laumaa pitää tiivistää lastentarhojen ja päiväkotien liepeille. Mahdolliset vahingot pitää kirjata nykyaikaisilla ääni- ja kuvantamismenetelmillä ja säilyttää samassa säilössä eu-takuutusten kanssa.

Ei vanhanaikaiset tilastot ole ollenkaan luotettavia ja vertailukelpoisia koska kirjoitus- ja laskutaito oivat vielä tuolloin kehittymättömiä eikä ylen reportterit tohtineet luonnossa susilaumojen tihutöitä paljoa kuvailla.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tasapuolisuuden nimessä ja objektiivisuuden hengessä:

Tässä parin vuoden takaiset tilastoluvut ihmiselle vaarallisista eläimistä Suomessa ja vähän muuallakin:

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/82396...

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Liitän vielä yhden susi-tapauksen, jonka tallensin viime syksynä. Tapaus oli paljon varhemmin;

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/12414...

Käyttäjän AkseliVuorenmaa kuva
Akseli Vuorenmaa

Näin syntyperäisenä Hämeenkyröläisenä kommentoin puheista, joita olen kuullut. Puhutaan että kehitysvammaiset tahi muuten vajavaiset lapset on tapettu isännän toimesta ja sen jälkeen merkitty kirkon kirjoihin että susi vei.
Yleisessä keskustella näyttää myös monesti unohtuneen se, että susi on laumaeläin. Ja yksinäiset sudet ovat usein heikkokuntoisia,jotka ovat jätetty kuolemaan tai jos muu lauma on ihmisen toimesta tapettu.
Joten yksinäinen susi on tuskin tarpeeksi voimakas raatelemaan lasta.
Ja tuohon aikaa tiedostettiin ns. susiuhka ja pienetkin lapset osasivat puolustautua. Ainakin jos uskon sukulaisteni puheisiin, jotka ovat asuneet juuri näillä alueilla.
Ja Salametsästys on ongelma. Syyttäminen on helppoa, kertokaa joku ehdotuksia?
Miettikääpäs sitä kun maajussi ampuu peura/hirven tms. siihen lähelle tiluksiaan ja tietysti päästää veret pois ja sisälmykset. Niin tottakai se houkuttaa susia, jotka ovat kumminkin petoeläimiä. Antaako se oikeutuksen ampua susia jos niitä varta vasten houkuttelee omaan pihaansa ?

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Ihmisen liha on sudelle vastanmielistä. Se ei kuulu sen ruokavalioon. Näin on kerrottu.

Piku Koo

Lähinnä ihmisen vaatteet ja varsinkin nykyiset tekokuitu - teflon -päällyisteiset goretex -asut ovat suden mielestä pahanhajuisia ja -makuisia. Mutta jos susi nälkiintynyt on, ei kai se sitä estä. Mutta sudella on myös mahdollisuus penkoa roskiksia ja pyytää koiria, kissoja ja linnunpoikasia, jos ei muuta sairaana / yksinäisenä / heikkona saane . Olen kuullut myös, että yksinäinen susi voi selvitä talven seuraammalla hirviä ja syömällä niiden kakkaroita. Yksinään sillä ei ole mitään mahdollisuutta hirven tai aikuisen terveen peurankaan kimppuun yrittää.

Susi on hyvä kannanjalostaja. Varmasti me ihmisetkin olisimme erilaisia, jos muinaisten aikojen susilaumat eivät olisi meidän pientä populaatiotamme ahdistelleet ja sairaampia ja tyhmempiä tappaneet.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Vähän avoin on vielä kysymys syökö susi ihmislihaa vai ei?

Joka tapauksessa kiitokset Veikko Huuskolle suuresta työstä . Kaikesta ei tarvitse olla ihan samaa mieltä.

Piku Koo Vastaus kommenttiin #75

Jorma Moll, ihanko tosissasi kyselet noin hölmöjä ?
Kyllä lihansyöjä lihaa syö.
Samoin voisi kysyä, että syökö ihminen rottaa ? Jossain syö.
Syökö koira koiraa ? Jossain syö.
Syökö simpanssi ihmistä? Kyllä syö. Karhukin syö, viimeksi Alaskassa lokakuussa 2012: http://www.nbcnews.com/id/49427258/#.USgEgx2nZFY
Venäjällä karhut ovat viime aikoina syöneet ihmisten ruumiita hautausmaalla
http://www.mnn.com/earth-matters/animals/stories/h...

Siis syökö susi ihmistä? Kyllä syö, jos muuta ei ole tarjolla ja jos ihmiset ovat helppoa saalista.

Vieläkö haluatteko mässäillä luonnon kauhutarinoilla? Niitä kyllä riittää, voin vakuuttaa. Niistä ei päästä ennen kuin viimeinenkin eläin on tapettu. Järkevää ?!?

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #82

Hyvä ystävä, minähän vaan kyselen. Pitääkö siitä hölmölään tuomita?

Jos sudet olisivat kovin persoja ihmislihalle, juoksentelisi marjastajien yms perässä susilaumoja veren maku suussa.

Kissa tappaa päästäisen mutta ei sitä syö, luonnossa lienee samankaltaisia esimerkkejä enemmänkin.

Käyttäjän jumminoma kuva
jukka makinen

Niinhän se Vanha Väinämöinenkin tuomitsi Marjatan äpäräpojan suolle vietäväksi ja puulla päähän lyötäväksi.

Käyttäjän ErkkiLeppkoski kuva
Erkki Leppäkoski

Kannattaa tutustua myös Antti Lappalaisen teokseen "Suden jäljet" Metsäkustannus, 2005 ISBN 9525118797, 9789525118797. Siinä kerrotaan Suomen susisurmista 1700-luvulta alkaen.

timo siltala

Aika mielenkiintoisia hakutuloksia saa googlesta kokeilemalla "lapsenmurhat suomessa 1800-luvulla". Ajat olivat vaikeat, lapsen elämää ei arvostettu, vammaisuus oli merkittävä rasite ja paljon lapsia tapettiin. Tilanteeseen tartuttiin 1800-luvun loppupuolella jolloin vuosisadan vaihteessa 10 vuoden jaksolla tuomittiin 862 naista pelkästään lapsenmurhista. Jää epäilyttämään, että kaikki eivät halunneet kokeilla oikeusprosessia vaan yrittivät työntää syytä mm. susien niskaan.

Mikäli sudet olisivat noin persoja ihmislihalle kuin mitä kerätty aineisto kertoo, niin kylläpä 1900-luvun aikana olisi pitänyt tapahtua useita kymmeniä ruokailuita ihan nykypäiviin asti. Sataan vuoteen mahtuu jo kylliksi luontaisen ravinnon ja susikannan vaihteluita. Nykyisellään näyttävät laumatta jääneet kiertelevän nurkkia kotieläimiä syömässä, mikä ei sekään ole hyvä asia mutta eipä ole sittenkään päällekarkausista kuulunut. On se marjasankkomummo sen verran helppo saalis että jokin tässä yhtälössä nyt mättää.

Piku Koo

Timo Siltala, olet oikeassa tuodessasi esiin lapsen aseman ja äpärälapsen aiheuttaman taakan nuorelle äidille sekä vammaisuuden.

Onkin hyvin vaikea verrata mennyttä aikaa nykyisyyteen. On kyseenalaista vetää johtopäätöksiä susien (väitetystä) verenhimoisuudesta ja mieltymyksistä lapsia kohtaan. On myös selvää, että lajin mustamaalausta harrastettiin jo tuolloin mm. mainitsemistasi syyllisyys -kysymyksistä johtuen.

Täytyy myös muistaa sekin seikka, että Suomen petomäärät olivat aivan toisissa lukemissa 1800 -luvulla. Esimerkiksi 1850 -luvulla pelkästään sudesta maksettiin tapporahaa noin 2200 nahkasta. Paljonko niitä liikkui kaikkiaan, voi vain arvella. Joka tapauksessa on selvää, että nykyinen kanta ei aiheuta ihmiselle juuri mitään haittaa, mutta susille haitta on merkittävä, koska sisäsiittoisuuden ja siten sairauksen ja epämuodostumien riski kasvaa. Susi on luontaisesti eläin, joka välttää sukurutsaa viimeiseen saakka ja vaeltaa siksi nuorena kauas syntymäkodistaan.

Itsekin suurena koiraihmisenä en pyri vähättelemään susien tappamien koirien aiheuttamaa menetystä, sanon vaan, että koirien väliset tappelut ja tapot kuuluvat koirien elämään. Sudet tappavat myös toisiaan ja vieraalle reviirille eksyneet saavat julman kohtalon.

Käyttäjän AkseliVuorenmaa kuva
Akseli Vuorenmaa

Pitää myös muistaa kansantarut ja niissä on käytetty sutta pahan "esimerkkinä" "pitää varoa ettei susi vie"
Myös ajan kuluminen pitää ottaa huomioon ennen elettiin luonnosta nykyään sitä ei valtaosa ymmärrä.
Juuri tuota lapsenmurhien ja susien välistä kausaliteettiä pitäisi tarkastella.
Eikä noista seikosta saisi ottaa mitää esimerkkiä/selitystä nykypäivän petoeläin politiikkaan.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Susiviha Suomessa on ollut ja on hyvin ymmärrettävä ainakin pohjoisessa. Esimerkiksi Enontekiön eläinlääkäri Yrjö Kokko kirjoittaa eräässä kirjassaan ihailevasti, kun rajavartijat ampuvat suden lentokoneesta. Hänen poikansa saa sudenhampaisen kaulanauhan.

Yrjö Kokko oli ensimmäisiä vaikutusvaltaisia luonnonsuojelijoita sodan jälkeen. Hänen kirjojensa ansiosta esimerkiksi laulujoutsenta ei metsästetty sukupuuttoon.

Piku Koo

Susiviha on ymmärrettävä mustamaalamisena, jossa kansan suosioita kalastelevalla mielistelevällä politiikalla, kristillisellä vallankäytöllä ja helpon syntipukin etsimisellä on yhtä suuri osa kuin pedon todellisesti aiheuttamilla haitoilla.

Luin päiväkirjan Carl von Linnen "Lapinmatka 1732".
Sudesta mainitaan ohimennen yhdessä lauseessa. Karhunmetsästystä kuvataan pidempään. Linne asuu lappalaisten ja saamelaisten parissa neljä kuukautta eri puolilla Skandinaviaa ja vähäsen Suomen Lappiakin tutkii. Hän kertoo miten saamelaiset ovat onnellisimpia ja huolettomampia ihmisiä mitä on koskaan tavannut.

Toisaalta italialaisen Giuseppe Acerbin kirjassa "Matka Lapissa v. 1799" kuvataan, miten petoja oli Lapissa 90-luvulla ollut hyvin paljon. Hän jopa epäilee, että etelämmässä käyty vuosien 1788-90 sota olisi ne ajanut Lappiin turvaan. Acerbi kertoo, miten sudet olivat edellisvuonna syöneet 1/3 perheiden poroista.

Toisaalta Acerbi myös syyttää lappalaisia laiskuudesta ja välinpitämättömyydestä. Lappalaiset eivät vahtineet enää tuollainkaan vapaana laiduntavaa karjaa, jolloin pedot pääsivät niitä vaivatta verottamaan. Tähän ei ollut varmaan susi yksin syyllinen, silä kulkihan Lapissa tuolloin yhtä runsaasti niin ahmoja kuin karhujakin. Vanhoissa teksteissä susi -sanaa tuleekin usein tulkita yleisnimeksi suurille pedoille. Ks. esim. suomenkielen sanakirja vuodelta 1829, jossa sanalle susi annetaan myös merkitys "ilves, lynx"
http://books.google.fi/books?id=sQhXAAAAMAAJ&pg=PR...

Piku Koo

Lapin susivihaa ei voi sanoa olleen mikään yleinen ilmiö. Esimerkiksi lappalaisen Kirsti Pokan (s. 1915) elämänkerrassa ei susia vainota. Sen sijaan pieni Kirsti -tyttönen hakee yksin karjaa etäisiltä laitumilta ja kulkee korpimetsissä ym.

Ihmisten mielestä on mukava penkoa väkivaltaisia juttuja ja tehdä niistä isompi numero, vaikka tosi elämässä petojen surmaamat ihmiset ovat erittäin pieni vähemmistö. Tällä tavalla pyritään synnyttämään hysteriaa ja kokemaan yhteistä joukkovihaa puolustyuskyvytöntä kuviteltua vihollista kohtaan.

Suden ovat vähän niinkuin mamuja. Niiden niskaan voidaan kaataa kaikki ja kuvitella, että kun ne saadaan eliminoitua, niin onni ja autuus ovat meidän kanssamme.

Kirsti Hermunen

Mie olen palannut sieltä 'kaupungista'(Hgistä) kotiseudulle, taajamaan, asemakaavoitetulle alueelle. Kävelen keskustaan ja sieltä tänne 3 km, ja puolessa välissä kulkee itä- länsi suunnassa 6-tie. Pari kertaa olen sattunut yhtä aikaa meidän tielle hirven kanssa - 'henkeä pidättäen' pysähtynyt odottamaan, että hirvi juoksee tien yli edessä. Hirviä ovat nähneet naapurit myös, autosta. Vuosi sitten uudenvuoden päivän jälkeen kävelin - postiin!- ja huomasin 'isojen koirien'jäljet,tien yli (rinnettä alas tielle ja toiselta puolen ylös);naapuri tunnisti hiukan etäämpänä vanhan huvilan pihalla kahden rinnakkaisen suden jäljet. Vuoden sisällä (ajan kohtaa en osaa sitoa tarkemmin)täällä oli jäänyt (6-tiellä) auton alle karhunpentu (emon ja 2 pennun seurueesta), ja täällä oli päivän pari 'ulkona liikkumiskielto' (soitti naapuri; olin töissä Hgissä). Aikaisemmin täällä liikkui ilves tai ilveksiä, hakemassa kissoja, keskustassakin. Nythän täällä on liikkunut pantasusi, joka tuolla pohjoisempana on surmattu, invalidina. Miun lapsuudessa täällä ei ollut näitä isoja petoja - nuorisoseuran talon salissa susi lasikaapissa. Sen historiaa en tunne. - Pirjetta Kesselille: pidetäänkö lapsia arvossa nykyisin? Siellä pääkaupungissa?

Piku Koo

Kirsti Hermuselle: pääkaupungissa on suurempia murheita kuin teillä. Joka viikko saa lehdestä lukea, miten auto tönäisee lasta tai pyöräilevää lasta suojatiellä. Täällä on paljon kurjuutta ja väkivaltaa, jos ei ole varaa asua paremmalla alueella. Oma siskoni muutti vuosia sitten maalle, heillä on nykyään isompi lapsikatras, ja aivan pienetkin kulkevat lähimetsässä hiihtelemässä ja marjassa. Siis lapset keskenään. Meidän perheen on aina kannustettu liikkumaan luonnossa ja puuhaillaan elukoiden kanssa, eikä mitään syytä tuollaiseen uusavuttoman taajamaihmisen pelonlietsontaan ole.

PS. Mies on kotoisin Nivalan seudulta rajan läheltä ja kertoi ja ylpeili aina, miten karhut kulkivat samoja kouluteitä kun hänkin ja mehtokoirien jälkiä näkyi. Pohjois-karjalaisille tuo on normaalia seudun elämää edelleenkin. Vaikea sanoa, mikä teitä muita taajamaihmisiä noin paljon ahistaa. Liekö EUkin syynä.

Teppo Nygren

Imatra Rautjärvi välillä olen nähnyt susilauman ylittävän tien. Pelottavaa lasten lähteä hiihtelemään jos susia liikkuu alueella. Tuosta minun hvainostani on jo jokunen vuosi aikaa ja ihan lähiaikoina en ole keneltäkään kuullut susihavainnoista. venäjällä maksettava sudentapporahakin voi osaltaa vaikuttaa siihen ettei susihavaintoja ole ihan lähiaikoina tehty,

Piku Koo

Ilves on tappanut ja raadellut lapsia 1800 -luvulla, mutta kirjoihin merkittiin jostain syystä aina vaan "susi". Ilves pystyy tappamaan 30 -kiloisen schäfer -koirankin, kuten viime keväänä kävi Lopella:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maaseutu/ilves-...

Pitääkö siis kaikki pedot hävittää, jotta taajamaihminen saa rauhassa tuojottaa telkkaria ja syödä itseensä lisää kiloja ?

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

Kyllä. Koska luontohan on kaikkein kauneimmillaan silloin kun ei vahingossakaan "villissä" luonnossa törmää peto/riistaeläimiin.

Samuli Mikkola

Alueilla, joissa susia salametsästetään vihataan hyvin tyypillisesti kaikkea ja kaikkia. Pihasudet ovat pieni ja merkityksetön ongelma tuohon verrattuna. Salametsästys on järjestäytynyttä rikollisuutta!

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

http://vivianlaukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/12271...

Hassua on kuitenkin se, että susien tekemät lapsenmurhat tapahtuivat nälkävuosina. Ehkä silloin, kun ei ollut rikostutkintaa, niin papille riitti vain omaisten kertomus mihin lapsi oli kuollut.
Helppohan se oli suden syyksi laittaa.

Käyttäjän VivianLaukka kuva
Vivian Laukka

Minua kiinnostaisi tietää myös miten susivihaajat selittävät Yellowstonen kansallispuistossa nykyisin oleilevat sudet eivät käy siellä vierailevien matkailijoiden kimppuun vaikka susia on yhteensä vähän päälle sata ja laumoja on kymmenkunta?
Kun vuosittain kävijämäärä lähentelee kymmeniä ellei satojatuhansia tai miljoonia ihmsiiä, niin on kumma kun susi ei hyökkää, edes lauman kanssa muutaman patikoijan kimppuun.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Samuli Mikkola: "Alueilla, joissa susia salametsästetään vihataan hyvin tyypillisesti kaikkea ja kaikkia. Pihasudet ovat pieni ja merkityksetön ongelma tuohon verrattuna."

Siis mihin verrattuna? Vihataanko siellä esimerkiksi keskustapuoluetta ja erityisesti kansanedustaja Mauri Pekkarista vai mitä sitten?

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

YLEn nettisivut 13.3.2013;
Kouvolassa jouduttu lopettamaan pantasusi. Sen nahasta löytyi haulijäämiä.

http://yle.fi/uutiset/kouvolassa_lopetetusta_panta...

Jussi Kammonen

Hyvää työtä. Sopii vaan kysyä miksi? Onko näillä 150 vuoden takaisilla kauhutarinoilla joku kytkentä nykyaikaan?

Tauno V Mäki on kirjassaan Hukka huutaa koonnut tilastotietoa suden tappamista ihmisistä. Viimeisin tapaus on hänen mukaansa 1920-luvulta. Mäki arvelee kuitenkin, että osa tapauksista on pantu susivihan vuoksi tai rikoksen peittämiseksi suden piikkiin.

Minä arvelen, joskaan tukea en ole löytänyt ajatukselle, että 1860-luvun lopun nälkäkuolemat opettivat sudet käyttämään ihmisiä ravinnokseen. Kun sudet nyt sitten käytännössä tapettiin lähes kokonaan, niin uudet tulokkaat - kai lähinnä Venäjältä - eivät enää tätä toimintamallia osanneet ja valtavat susivainot ehkä muutenkin opettivat eläimen varomaan ihmistä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset