Veikko Huuska

Varhainen suomalainen "Da Vinci -homma"

Varhainen suomalainen ”Da Vinci –homma”

 

Johdanto

 

Mitä yhteistä on Lapuan piirin vakaajalla, minun 5-vuotiaana Vpl. Pyhäjärven kesäjuhlilla Ikaalisissa vuonna 1957 kuulemallani haikealla laululla ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu”, Etonin käyneellä Gladstonen viimeisen hallituksen ministerin pojalla Monty Parkerilla ja juutalaisten historiallisella liitonarkilla?

 

Ei mitään, huokaa hämmentynyt lukija.  Ei voi olla mitään, ainakaan järkevää.  Järkevyydestä en tiedä niinkään, mutta selkeästi ja kiistattomasti näillä on yksi yhteinen nimittäjä.  Se on suomalainen hengenmies, opettaja, runoilija, spiritisti ja tohtori Valter Juvelius, kirjailijana Juva (1865-1922).

 

Kaarina Sala kertoo ”Suomen kirjallisuus VIII” –osan Lyriikkaa käsittävässä jaksossa (1970):

”Vuosisadan vaihteessa alettiin Eino Leinon jäljissä suosia [soneteissa] jambis-anabestista sekamittaa, jota jo Valter Juva oli kokeillut.  Juva ja Leino kotiuttivat suomenkieliseen runouteen myös ruotsinkielisestä lyriikasta saadun pikkusonetin, jossa runojalkoja on vain kolme tai neljä”.

 

Kansallisbiografian artikkelissa Irma Sorvali määrittää Valter Juvaa seuraavasti: hän ”kuului siihen ensimmäiseen suomalaiseen sivistyneeseen sukupolveen, joka oli saanut koulukasvatuksensa suomen kielellä ja joka pyrki löytämään suomen kielelle uudenaikaista runomuotoa”.  Valter aloitti runojen kirjoittamisen jo koulupoikana.  Hän oli himolukija, mikä näkyy myös hänen tuotannossaan.  Nuoruuden runoissa johtavia teemoja ovat isänmaanrakkaus, luonto ja kansanelämä.  Lisävireenä lemmenlaulut ja vakavampaakin aaterunoutta.  Suomen Kirjallisuushistoria 2-osa määrittelee ytimekkäästi: ”Kalevalaista kanneltaan alkoivat [1800] vuosisadan lopulla helskytellä myös lyyrikot Valter Juva ja Severi Nuormaa”.  Juvan toinen kokoelmansa Runoja (1902) sisältää sittemmin paljon lauletun runon ”Jo Karjalan kunnailla lehtii puu” – pakahduttavan kaipuun täyttämän ilmestyskuvan, joka saavutti emotionaalisen huippunsa toisen maailmansodan kahden evakkovaiheen jätettyä itäisen maakunnan satatuhatpäisen evakkokansan ilman kotia ja synnyinmaakuntaa. 

 

Valter Juveliuksen cv

Valter Henrik Juva (oik. Juvelius) s. 3.9.1865 Pyhäjoki – k. 25.12.1922 Viipuri.  Ylioppilas 1884, maanmittaritutkinto 1887, filosofian kandidaatti 1888, lisensiaatti 1907.  Maanmittari 1888-1895, komissiomaanmittari 1896-1908, samalla Ilmajoen ja Lapuan piirin vakaaja, Viipurin työväenopiston johtaja 1908-1918, kaupungin vakaaja 1911-1922, Viipurin kaupunginkirjaston hoitaja 1918-1922.  -  Vätöskirja: Judarnas tideräkning i ny belysning 1906.

Menehtyi syöpään 1922 Viipurissa.

Valter Juvan veli, historian lehtori Johan Wilhelm Juvelius väitteli länsisuomalaisista käärmeenloitsuista.  J.W. Juveliuksen poika, Einar Wilhelm Juva (1892-1966) oli Suomen historian professori ja Turun yliopiston rehtori.  Einar Juvan poika Mikko Juva (1918-2004) puolestaan oli Suomen evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa.

 

Juveliuksen orientaali kiinnostus

Valter Juvelius teki huomattavan työn suomentajana, kääntäen mm. Tavastjernan, Heinen (Laulujen kirja, detaljeja), Frödingin, Goethen ja Tegnerin tuotantoa.

 

”Tieteellisesti hän kiinnostui juutalaisista ja heidän ajanlaskustaan.  Tästä teemasta laatimaansa väitöskirjaa Judernas tideräkning i ny belysning hän puolusti 10.11.1906 Keisarillisen Aleksanterin yliopistossa.  Väitöskirja johti kansainvälisen retkikunnan lähettämiseen Jerusalemiin etsimään Salomonin temppelin aarteita.  Kaivauspaikan sijainti aiheutti retkikunnalle ongelmia, ja se joutui pakenemaan alueelta.  Juva on itse kertonut Jerusalemin tapahtumista jännittävässä novellikokoelmassaan ”Valkoinen kameeli ja muita kertomuksia Itämailta” (1916), jonka hän julkaisi Heikki Kentän nimellä”.: Irma Sorvali, Kansallisbiogafia.

 

Montefioren uudet löydöt

Äskettäin suomeksi ilmestyneessä, alkujaan viime vuonna monissa maissa julkaistussa teoksessaan ”Jerusalemin kaupungin elämäkerta”, maineikas brittiläinen sota- ja kulttuurihistorioitsija Simon Sebag Montefiore (s. 1965) kertoo mielenkiintoisia lisätietoja suomalaisen tohtori Valter Juveliuksen (Juva) sekä hänen enemmän tai vähemmän kyseenalaisten kansainvälisten työtovereidensa toimista Jerusalemsisa viime vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä.

http://www.aamulehti.fi/Kirjat/1194737354029/artikkeli/simon+sebag+montefiore+jerusalem+kaupungin+elamakerta.html.

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Jerusalem+sai+dramaattisen+el%C3%A4m%C3%A4kerran/HS20111223SI1KU022j5

http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=1773&category=3

 

Gladstonen, brittiläisen 1800-luvun jälkipuoliskon valtiomiehen ja ”Grand old manin” viimeisen kabinetin ministerinä toimineen Morleyn jaarli nuoremman poika, Monty Parker yritti etsiä oikotietä onneen.  Tämä 29-vuotias aatelismies ja Etonin kasvatti oli mieltynyt makeaan elämään, ja keskitti voimavaransa lähinnä löytääkseen helppoja keinoja omaisuuksien hankkimiseen.  Häntä on luonnehdittu hepuksi, joka ulkoisesti pyrki Edvard VII:n tyyliin ja jolla oli ”kalliit mieltymykset mutta minimaaliset tulot”.  Kun tätä jo sinänsä problemaattista asetelmaa täydensivät opportunistinen mieli ja herkkäuskoinen veijarius, tuloksena saattoi olla vain mielenkiintoinen elämä ja paljon ongelmia.

 

Vuonna 1908 tämä rehevät viikset omaava dandy tapasi suomalaisen hengenmiehen, joka sai hänet taivutetuksi mukaan etsimään Jerusalemista maailman historian arvokkainta aarretta.  Raamatusta tuttua kuningas Salomonin aarretta Jerusalemin temppelivuorelta. 

 

Monty Parkerin suomalainen tuttavuus oli tohtori Valter Juvelius (Juva), opettaja, runoilija ja spiritisti, joka pukeutui mielellään raamatullisiin asuihin ja yritti ratkaista Raamatun salaviestejä, Montefiore kertoo.  ”Työskenneltyään vuosia Hesekielin kirjan kimpussa ja saatuaan innostusta erään ruotsalaisen meedion spiritistisistä istunnoista Juvelius uskoi paljastaneensa ”Hesekielin salakirjoituksen avaimen”.  Se paljasti tiedon, että vuonna 586 eKr., kun Nebukadnessar aikoi tuhota Jerusalemin, juutalaiset olivat piilottaneet Juveliusen sanonnan mukaan ”temppeliarkiston” – liitonarkun – tunneliin Temppelivuoren eteläpuolelle. 

 

Mutta hän tarvitsi toiminnan miestä, joka auttaisi myös arkun etsimiseen tarvittavien varojen keruussa.  Kuka muu sopisi paremmin kuin hämäräperäinen mutta tarmokas englantilainen aristokraatti, jolla oli parhaat yhteydet Edvardin ajan Lontooseen”, Montefiore kirjoittaa.

 

Kuten mainittu Juvelius oli runsas vuosi aikaisemmin väitellyt Helsingissä tohtoriksi aihepiirin erään osa-alueen, ajankäsityksen muotoutumisesta.  Nyt hän näytti Parkerille erästä salaista hankepaperiaan, ja jaarli innostui lukiessaan tohtorin tekstiä:

 

”Uskon todistaneeni nyt empiirisesti äärimmäisen kekseliään päätelmien ketjun, jonka mukaan temppeliarkiston sisäänpääsy tapahtuu Akeldmasta ja temppeliarkisto on koskemattomana piilopaikassaan.  Pitäisi olla helppoa tuoda arkisto päivänvaloon 2 500 vuotta vanhasta kätköstään.  Salakirjoituksen koodin olemassaolo osoittaa, että temppeliarkisto on koskemattomassa kunnossa”.

 

Helppoa rahaa haistava Parker ”vakuuttui tämän haihattelijan tarkoin perutellusta väitteestä – joskin kyse oli tuskin yhtään järjellisemmästä asiasta kuin Da Vinci –koodin juoni”, Montefiore lataa.

 

Juveliuksen teksti muistuttaa epäilyttävästi nykypäivän EU-projektihakemusten ja muidenkin suunnitelmapaperien hyllyvällä toiveajattelun kivijalalla keikkuvaa tyylilajia, jossa tekstin tuottaja tekee parhaansa välittääkseen kaiken sen vakaan uskon ja toivon, jonka hän on sielussaan kiinnittänyt hankkeensa perusteisiin.  Noina 1900-luvun ensivuosikymmenen aikoina, jolloin jopa Saksan keisari antaumuksellisesti osallistui spiritistisiin istuntoihin ja monet uskoivat kansainväliseen juutalaiseen salaliittoon, Juveliuksella ei ollut vaikeatakaan saada kumppaneita hankkeelleen.  Kuten eräs hänen uusista kannattajistaan kirjoitti hänelle: ”juutalaiset ovat jotenkin salamyhkäistä rotua”, joten he olivat piilottaneet arkun visusti.

 

Montefiore jatkaa: ”Parker käännätti Juveliuksen asiakirjan suomesta ja sidotti sen koreisiin kansiin.  Sitten hän kertoi tuttavapiirissään, johon kuului joukko huonomaineisia, velkaantuneita aristokraatteja ja humpuukiin langenneita sotilaita, tästä hämmästyttävästä mahdollisuudesta ansaita omaisuuksia: toki tällainen saalis olisi arvoltaan 200 miljoonaa punaa?  Parker oli lipevä kauppamies, joka sai nopeasti houkutelluksi enemmän sijoittajia kuin pystyi käsittelemään.  Brittiläiset, venäläiset ja ruotsalaiset aristokraatit syytivät hänelle rahaa, samoin tekivät Consuelo Vanderbiltin, Marlboroughin herttuattaren, tapaiset varakkaat amerikkalaiset”.

 

Etsinnät Jerusalemissa 

Päästäkseen Temppelivuorelle ja yleensä ”Daavidin kaupunkiin” aarteenetsijät tarvitsivat lupakirjat vapaaseen pääsyyn, mikä taas perinteiseen tapaan edellytti runsasta ja oikeiden – eli kyllin ylhäisten tahojen – voitelua.  Niinpä keväällä 1909 kirjava trio, Parker, Juvelius ja heidän ruotsalainen henkivartija-välimiehensä kapteeni Hoffensthal kävivät paikanpäällä Jerusalemissa ja jatkoivat Istanbuliin, jossa Monty Parker ”tarjosi ministereille 50 prosenttia aarteesta sekä etumaksua käteisellä, onnistuen näin lahjomaan suuren osan Nuoren Turkin hallinnosta suurvisiiristä alkaen ja hankkimaan sopimuksen, jonka allekirjoittajina olivat Djavid Bay, valtiovarainministeri ja ”kunnianarvoisa M.Parker, Kilparatsastuskerho, Lontoo”.”

 

Etsintäryhmään liittyneitä Parkerin ystäviä olivat kapteeni Clarence Wilson, majuri Foley, joka oli osallistunut Jamesonin tuhoamisiskuun Transvaalissa buurisodan vuosina, aatelismies Cyril Ward, Dudleyn jaarlin kolmas poika, kapteeni Robin Duff, Fifen herttuan serkku sekä kapteeni Hyde Villiers, Jerseyn jaarlin serkku, kuten myös skandinaavit kreivi Herman Wrangel sekä eräs tietty van Bough, mystikko, joka hämmensi tuttavapiiriään ehdottaessaan, että aarre saattaisikin olla Ararat-vuorella eikä lainkaan Jerusalemissa, Montefiore kertoo. 

 

Kaivausporukka Jerusalemissa sen kuin sakeni.  Osmannivaltion sulttaani, ”Korkea Portti” käytännössä määräsi Parkerin palkkaamaan armeialaisen Makasadarin välitysmieheksi hallituspalatsin suuntaan ja lähetti vielä kaksi asiamiestä ”valvomaan kaivauksia”. 

 

Henkivartija Hoffensthal nouti elokuussa 1909 Juveliukselta ”salakirjoituksen avaimen” ja painui sitten Parkerin ja kumppanien luo Jerusalemiin.  Projektin johto vietti ylellistä ja railakasta elämää Pyhässä kaupungissa, rahaa paloi ja hauskaa oli.  Päämaja pystytettiin Saksan keisarin linnoitukseen Öljymäelle ja majapaikka puolestaan parhaaseen hotelliin, mitä kaupungista löytyi, Fast Hotelliin.  Poikamaiset tempaukset sävyttivät vuorokausirytmiä, toimeenpantiin ampumakilpailuja, joissa Jaffa-appelsiinit toimivat harjoitusmaaleina ja kerrankin aamutuimiin kivikylässä kaikuivat oudot äänet, aarteenetsijät matkivat arabipoikien tapaa käsitellä aasejaan.  Luonnollisesti tielle tuli aina vain uusia ”voitelun” kohteita.  Päästäkseen kaivamaan keskeiselle Ofel-kukkulalle, jouduttiin lahjomaan mm. Jerusalemin maaherra, ja pestaamaan suuri joukkoa erilaisia tehtäviä hoitavia apulaisia ja työläisiä.  Parker sai etänä, henkireittejä pitkin, ohjeistuksia Juveliukselta, jolla oli velvollisuutensa Suomessa, sekä toselta rhmän jäseneltä, irlantilaiselta ”ajatustenlukija Leeltä”. 

 

Vaikka mitään ei löytynyt, Parker ei menettänyt uskoaan Juveliukseen, Montefiore kirjaa.  Hankkeen johtavan parivaljakon luottamuksen säilyminen lienee perustunut lähtökohtaiseen keskinäisriippuvuuteen, jota vähäiset vastoinkäymiset eivät olleet omiaan murentamaan.

 

Jerusalemin juutalainen paroni Edmond de Rothschild, joka oli jo 1870-luvun lopulla oli alkanut rahoittaa juutalaisten maanviljelyskylien perustamista, ja joka nyt rahoitti itsekin liitonarkun etsintään liittyviä kaivauksia, väitti kaltaistensa tavoin Parkerin käyttävän hyväkseen ”juutalaisten pyhää maaperää”.  Myös muslimit olivat huolissaan.  Eivätkä osmani päästäneet kaivajia lähituntumaan.  Silmukka alkoi kiristyä, ja hälventääkseen epäluuloja Parker kustannuksista piittaamatta teki oivan liikkeen, hän hankki arvovaltaisen arkeologian ammattilaisen, isä Vincentin Ranskan Ecole Bibliotequesta valvomaan kaivauksia.  Ja kuin rukoukset olisi kuultu, löytyikin lisätodisteita siitä, että kohteessa oli kyse hyvin varhaisesta asuinpaikasta.  Isä Vincent ei ollut nokon nuuka rahoittajansa perimmäisistä aikeista.

 

Syyssateet keskeyttivät Parkerin lapiohommat vuoden 1909 lopulla, mutta seuraavana vuonna taas jatkettiin.  Vastoinkäymisiä alkoi esiintyä yhä tiheämpään.  Arabityöläiset lakkoilivat, oikeusistuimetkin uhkasivat ryhtyä tukemaan arabien vaatimuksia.  Erilaisin näyttävin demonstraatioin ja ennen kaikkea kukkaroa keventävillä toimenpiteillä Parkerin onnistui pitää toimina jonkinlaisessa kuosissa.  Kunnon veijarin tapaan Parker teki tunnontarkkoja raportteja taustasäätiölle, ja tunnusti yhä lisääntyvät uhkat toimintaympäristössä: Nuoren Turkin hallitus osoitti kasvavia epävakauden merkkejä ja Jerusalemin ikiaikainen asema valtavoimien järistyskeskuksena vakuutti, että Jerusalem on herkkyyttä vaativa paikka: ”On oltava äärimmäisen varovainen, sillä pienikin erhe voi aiheuttaa vakavia vaikeuksia!” hän raportoi.

 

Jatkaessaan keväällä 1911 kaivauksia Parker joutui voitelemaan entistäkin raskaammin, mutta epätoivo vain lisäsi hänen tarmoaan.  Nyt hän päätti kaivaa Temppelivuorella ja lahjoi sheikki Khalil al-Ansarin ja tämän veljen.  Vimmaisesti arabiasuihin pukeutunut ryhmä iskivät hakkunsa Kalliomoskeijan alueelle.  Tällöin kävi käry: muuan uneton yövartija yllätti heidät ja suoritti hälytyksen. 

 

”Mufti peruutti koko Nabi Musan juhlakulkueen ja sanoutui irti tästä osmanien ja brittien ilkeästä salaliitosta.  Kansanjoukko, joka oli saanut lisävahvistusta Nabi Musan pyhiinvaeltajista, ryntäsi puolustamaan Ylhäistä pyhäkköä.  Kapteeni Parker ratsasti ystävineen henkensä edestä Jaffaan.  Väkijoukko, jossa nyt ensimmäisen ja ainoan kerran oli muslimeja ja juutalaisia yhdessä, kumpikin ryhmä yhtä raivoissaan, yritti lynkata sheikki Khalilin ja Makasadarin, jotka pelastuivat ainoastaan, kun osmanivaruskunta puuttui tapahtumiin ja pidätti heidät.  He joutuivat Parkerin poliisivartijoiden kansa kaikki vankilaan Beirutiin”, Montefiore kertoo.  Mikä oli ruotsalaisen henkivartija-yhdysmiehen Hoffensthalin kohtalo, ei ilmene teoksesta. 

 

Parkerin olo ei helpottanut Jaffassa.  Paikallinen poliisi sai vihjeen, että jaarlilla olisi ehkä hallussaan maailmanaarre, liitonarkku.  Parker ja hänen matkatavaransa tutkittiin, mutta arkkua ei löytynyt.  Parker tajusi, että maa alkaa polttaa jalkojen alla.  Näin hän ovelan sotajuonen avulla pääsi purjehtimaan pois toisille näyttämöille.  Parkerin paikalliset yhteistyömiehet, hyvin voidellut silmäätekevät, joutuivat nyt puolestaan tulilinjalle.  Eivät tietenkään lahjoman vastaanoton vuoksi, vaan epäiltynä, että heidän avustuksellaan petollinen britti, Parker, oli vienyt mukanaan kuningas Salomon kruunun, liitonarkun ja Muhammadin miekan.  Vaikuttaa vahvasti siltä, että jokin sylttytehdas tehtaili oikein olan takaa näitä vauhdikkaita syöttöjä. 

 

Lontoon Times kirjoitti 19.4.1911 jälkihälinästä joka tuntui vain kiihtyvän: ”Kaikkialla kaupungissa (Jerusalem) on valtavia mellakoita.  Kaupat ovat kiinni, maalaiset poistuvat paikkakunnalta ja huhuja leviää.”  Kristityt pelkäsivät, että muhamettilaiset pyhiinvaeltajat olivat tulossa ”murhaamaan kaikki kristityt”.  Muslimit uskoivat että ”8.000 venäläistä pyhiinvaeltajaa oli aseissa tappaakseen muhamettilaiset”  Nabi Musan –juhlaa juutalaiset viettivät lähellä Jerikoa olevan Mooseksen haudan kunniaksi.  Juhlien viimeisenä päivänä, kun 10.000 jerusalemilaista oli Temppelivuorella, ”väkijoukko joutui pakokauhun valtaan.  Seurauksena oli kauhea paniikki, maalaisnaisia ja pyhiinvaeltajia ryntäsi muurien ulkopuolelle ja juoksi kohti kaupunginportteja huutaen: ”Joukkomurha!”  Jokainen perhe varustautui asein ja linnoittautui koteihinsa.  ”Parkerin fiasko”, Bertha Spafford kirjoiti, ”oli vähällä aiheuttaa pahimman kristittyjen vastaisen joukkomurhan kuin koskaan pitkän Jerusalemissa oleskelumme aikana”. 

 

New York Times välitti uutisia maailmalle Parkerin & kumppanien finaalista: ”Kadonneet Salomon aarre mukanaan.  Englantilainen joukkio katoaa jahdilla kaivettuaan Omarin moskeijan alla: Kerrottu löytäneen kuninkaan kruunun.  Turkin hallitus lähettää korkeita virkamiehiä Jerusalemiin tutkimaan!”

 

Saatuaan hengityksensä jälleen kulkemaan urhea seikkailija jaarli Parker palasi seuraavana syksynä Jaffaan, mutta sai viranomaisohjeen olla nousematta maihin, skismojen varalta.

Parker jatkoi sinnikkäästi yrityksiään palata kaivaushommiin aina vuoteen 1914 asti. 

 

Montefioren alaviite

”Parkerin koko tarina on kerrottu tässä ensimmäistä kertaa, se perustuu hänen kirjeidensä ja tilinpitonsa lisäksi Juveliuksen ennustuksiin.

 

Vielä vuonna 1921 Parkerin Jerusalemin asiamiehet vaativat häneltä maksamattomia palkkioitaan.  Parker väisteli vastuitaan ja vältteli kesällä 1914 puhjenneen maailmansodan juoksuhautoja kiertelemällä eri tehtävissä päämajoissa, ei mennyt naimisiin, muta piti monia rakastajattaria, peri 1951 Morleyn jaarlin arvon sekä komean kartanon ja ilmoitti sukulaisilleen ylpeästi että hän aikoi tuhlata jokaisen perimänsä pennyn. 

 

Erään sukulaisen todistuksen mukaan Parker pysyi vanhanakin ”turhamaisena, turmeltuneena, epäluotettavana mustana lampaana, joka ei jättänyt mitään jälkeensä, oli tärkeilijä ja ylvästelijä2. 

 

Parker eli vuoteen 1962, muttei koskaan maininnut Jerusalemia, eikä hänestä ollut lähteitä ennen vuotta 1975, jolloin Parkerin lakimiehet löysivät mapin, jonka he palauttivat Morleyn kuudennelle jaarlille.  Nämä paperit Montefiore sai käyttöönsä kuudenen jaarlin ja tämän veljen Nigel Parkerin toimesta. 

 

Tohtori Valter Juvelius toimi kirjastonhoitajana Viipurissa, kirjoitti tarinaan pohjautuvan romaanin ja kuoli syöpään vuonna 1922.

(Tark.: ”Valkoinen kameeli ja muita kertomuksia Itämailta” (1916)).

 

Lähteet:

Simon Sebag Montefiore: Jerusalem.  Kaupungin elämäkerta.  2011, suom. 2012, WSOY.  Kääntänyt Otto Lappalainen.

Kansallisbiografia: Valter Juva, alk. Juvelius, artikkelin kirjoittanut Irma Sorvali.

Suomen kirjallisuus, osat IV ja VIII. 

Suomen Kirjallisuushistoria 2-osa, SKS 1999.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset